Vuonna 1969 Afganistan eli harvinaisen vakaata aikaa. Tuolloin taltioitiin myös matkakertomus, jossa körötellään kivikkoisilla teillä, vieraillaan ihailemassa Bamiyanin laakson muinaisia luolia ja valtavia Buddha-patsaita, sekä seurataan vilkasta kaupankäyntiä Kabulin basaareilla.
Afganistan on kehitysmaa ja hyvin köyhä sellainen, tämä tulee selväksi lakonisen kertojaäänen selostaessa matkaa. Purot, kivet ja vuoret muodostavat jylhiä, mutta karuja maisemia. Tie pääkaupungista Kabulista Bamiyaniin on ”kuin vuoristoon aurattu väylä, jolta vain suurimmat kivet on työnnetty syrjään.”
Lukuisten purojen ylittämiseen ei ole tarjolla siltoja, vaan paikalliset autoilijat huristavat suoraan vesien läpi toiselle puolelle. Matkaajat jäävät kuitenkin jumiin, mutta hätää ei synny.
”Paikallisten kylien asukkaille muukalaisten juuttuminen virtaan oli kauden keskeinen huvitapahtuma, ja sopivalla summalla he olivat myös valmiita työntämään kulkuneuvon kuiville.”
Perillä Bamiyanissa tuntee historian havinan. Bamiyan on muinaisen silkkitien kauppareitin varrella, ja vanha buddhalaisuuden keskus. Tästä muistuttavat kallioon hakatut luolat ja valtavat Buddha-patsaat. Seisovan Buddhan päälaelta avautuva maisema on huima.
Muslimit valloittivat Bamiyanin alueen vuoteen 900 mennessä, mikä koitui lopulta historiallisten patsaiden kohtaloksi. Ohjelmassa nähdään patsaat vielä lähes ehjinä, vain niiden kasvot on hakattu pois. Myöhemmin islamisteilla oli kuitenkin tarpeeksi tulivoimaa ja tahtoa niiden täydelliseen tuhoamiseen, Afganistania hallinnut Taliban-liike räjäytti patsaat maaliskuussa 2001.
Vuonna 1969 Afganistania hallitsi kuningas Mohammed Zahir Shah, joka pyrki kehittämään maata taloudellisin uudistuksin.
Kehittyvässä Kabulissa mielenkiinto keskittyy sokkeloisiin basaareihin, joissa kaikki tuntuvat myyvän jotakin. Kabulin kauppiaiden käsiin on päätynyt myös tavaroita, joita Euroopassa ei enää tarvita. Naisia näkee harvoin, ja kertoja toteaa naisten aseman olevan alistettu muhammettilaisessa Afganistanissa.
Vakaus järkkyi jälleen vuonna 1973, kun kuningas syöstiin vallasta. Vuonna 1979 alkoi pitkä sota afgaanien ja Neuvostoliiton välillä, minkä jälkeen maassa on koettu sisällissotia ja Yhdysvaltojen pommituksia.
Teksti: Tuomas Jääskeläinen