Hyppää pääsisältöön

Ylen arkistosta löytyi Mika Waltarin radiokäsikirjoituksia

Yle Arkiston radiokäsikirjoituksia
Yle Arkiston radiokäsikirjoituksia Kuva: Uula Kontio käsikirjoitus

Joulukuussa 2013 istuin kämmenet hikoillen työhaastattelussa harjoittelupaikkaa varten. Kirkkohistorian pääaineopiskelijalle omaa asiantuntemusta sivuavat työharjoittelumahdollisuudet ovat kiven alla. Yle Arkiston esimiehen mielestä hänellä olisi ohjelmadokumentoinnin osastolla töitä harjoittelijalle. Kun kysyin työn laatua, katsahtivat arkiston ja osaston esimiehet toisiinsa merkitsevästi. ”No olisihan meillä se yksi projekti…”.

Tehtäväkseni tuli Yleisradion Esitelmäosaston käsikirjoituskokoelman luettelointi ja vieminen hakutietokantaan. Materiaali käsittäisi vuodet 1934–1966. Kukaan ei osannut sanoa sen sisällöstä mitään.

Kokoelma jonka sisällöstä ei ole tietoja ja jota kukaan ei oikein ehdi varsinaisen työn ohella hoitaa, kuulosti arkistomaailman lapiohommilta.

80 vuotta vanhoista Yleisradion esitelmistä tuli lähinnä mieleen loputtomat maatalouskatsaukset, jotka olivat varastoituina pölyiseen kellariloukkoon. Lohduttauduin sillä, että aineisto on aineistoa, ja jos se ei minusta ole kiinnostavaa, se voi jonkun muun tarpeisiin soveltua. Ja isosta kokoelmasta on todennäköistä löytää jotain joka olisi edes etäisesti relevanttia tai kiinnostavaa.

Helmikuussa 2014 istui Yle Arkiston tiloissa. Vieressäni oli kaksitoista kansiollista vuoden 1935 radioesitelmiä, vuoden 1935 ohjelmatietojen kopiot ja pari puuvillahansikkaita.

Ryhdyin luettelointityöhön, jonka ohessa valmistelin aineiston kuvaamista ja säilyvyyden parantamista. Huomasin pian, että epäilykseni maatalouskatsauksista olivat oikeat - mutta vain osittain. Olihan siellä niitäkin ja kellarikin oli pölyinen. Mutta käsikirjoitus toisensa jälkeen sai historia-aineiden opiskelijan hengästyneeksi. Ennakko-odotukset olivat varsin kaukana aineiston todellisesta sisällöstä.

Yle Arkiston radiokäsikirjoituksia 1930-luvulta
Huonokuntoisimmat dokumentit valokuvattiin ja kadonnutta tekstiä nostettiin esiin kuvankäsittelyn avulla. Yle Arkiston radiokäsikirjoituksia 1930-luvulta Kuva: Uula Kontio radion käsikirjoituksia

Kävi ilmi, että esitelmäkäsikirjoitusten kokoelma sisältää lähes kaiken radiossa esitetyn sisällön, joka ei ole uutisia, musiikkia tai radioteatteria. Suuri osa puheohjelmista on tuotettu Yleisradion alkuaikoina vuonna 1934 perustetun esitelmäosaston kautta. Esitelmäohjelmia - kaikkine variantteineen – saatettiin esittää radiossa viisi tai useampia yhden päivän aikana. Ääniaineistoa tältä ajalta on säilynyt vain vähän, sekin vähä katkelmina.

Käydessäni aineistoa läpi, ymmärsin, että käsikirjoitukset olivat ainoa ikkuna Yleisradion alkuaikojen historialliseen sisältöön. Ensimmäiseksi huomioni kiinnittyi kuuluisten puhujien käsikirjoituksiin.

Olin joutunut arkiston lapiohommiin, mutta ojankaivuun sijaan asemapaikkani olikin aarresaari.

Esitelmäosaston sisällön tuotto oli nimittäin lähes kokonaan vierailevien puhujien itsensä käsissä. Mika Waltari tai V. A. Koskenniemi puhujana olisi ollut jo jättipotti odotuksiini nähden, mutta viikko toisensa jälkeen huolellisesti musteella käsin kirjoitettujen tai kirjoituskoneella hakattujen lehtien lomasta alkoi nousta kiihtyvällä tahdilla Suomen 1900-luvun politiikan, kulttuurin, tieteen ja yhteiskunnallisen elämän vaikuttajia. Aloin vakuuttua tekemäni työn tarpeellisuudesta. Olin joutunut arkiston lapiohommiin, mutta ojankaivuun sijaan asemapaikkani olikin aarresaari.

Jopa ne pelätyt maatalouskatsaukset alkoivat asettua kokonaiskuvaan Suomesta vuosikymmeniä sitten. Eivätkä ohjelmien puhujat rajoittuneet pelkästään valtakunnan suuriin ja mahtaviin: samana päivänä saattoi puhua ministeri ja kotiapulainen. Toki puhujat usein edustivat yhteiskunnan ylätasoa, mutta eivät niin monotonisesti kuin olisi voinut luulla.

Toinen löydökseni oli aiheiden käsittämätön kirjavuus. Esitelmien lisäksi käsikirjoituksiin kuuluu puheita, pakinoita, haastatteluja, reportaaseja, mikrofonivierailuja, keskusteluohjelmia, matkakertomuksia, radiopilailuja ja pienoiskuunnelmia sekä ääninäyteltyjä satiireja. Ohjelmien aiheet vaihtelevat slangisanaston paheksunnasta sienten säilöntään ja kansanterveydestä kannibaaliheimoihin. Huumoriohjelmatkin olivat esitelmäosaston heiniä, mutta humoristisesta sisällöstä oli syytä mainita aina etukäteen esitystiedoissa, etteivät vakavamielisemmät radion kuuntelijat järkyttyneet. Ja jos vitsiä väännettiin viinasta tai vallanpitäjistä, niin oli toimittajienkin jo syytä piiloutua nimimerkin taakse.

Eräs erikoinen havainto aineistoon tutustuessa oli se, että meitä suomalaisia näyttäisi kiinnostavan edelleen aivan samat asiat kuin kolmekymmenluvun puolivälissä. Vuonna 1935 Yleisradiossa ehdittiin pohtia Virosta tulevaa viinarallia ja ennustella kansanterveyden tuhoa viinapirun kourissa. Paneelikeskusteluiden aiheina oli elokuvien ikärajat, seksiä ja väkivaltaa sisältävien elokuvien haitallisuudesta nuorille ja välillä huolehdittiin akateemisesta työttömyydestä, opiskelijoiden toimeentulosta ja nuorten ammatinvalinnasta. Lisäksi esitettiin eksoottisia matkakertomuksia ja matkailuohjelmia, kansanterveyden ajankohtaisohjelmia sekä päälle kulttuuria ja historiaa. Ja irvailtiin välissä myös uudelle alkoholilaille.

Olemme ilmeisesti puhuneet samoista aiheista jo melkein sata vuotta.

Kaksi kuukautta myöhemmin olin käynyt läpi ja vienyt tietokantaan 784 käsikirjoitusta, kaikki yhden vuoden ajalta.

Puuvillahansikkaat olivat mustat ja silmäpakoiset.

Niko-Pekka Korkee

Kommentit
  • Anna puiden parantaa!

    Saunavihdan voi tehdä myös tammesta tai lehmuksesta.

    Ihmisen elämä on kuin lyhyt henkäys, jos sitä vertaa esimerkiksi tammen tai lehmuksen elämään. Muun muassa nämä jalopuut ovat sanaston erityisasiantuntija Kirsti Aapalan mukaan olleet Suomessa jo paljon ennen Suomen kieltä puhuvaa kansaa ja niiden kohdalla supersynttäreitä ei ihmisen tavoin vietetä sadan vaan tuhannen vuoden kohdalla.

  • On ilmoja pidellyt!

    Suomalaisille sää on kuolemanvakava asia.

    Keskustelua säästä pidetään ehkä muualla kevyenä rupatteluna, mutta sitä se ei ole Suomessa. Mielensäpahoittajien kansa löytää aina valittamisen aihetta vallitsevasta säätilasta. Toki, jos haluaa antaa itsestään yltiöpositiivisen kuvan, keskustelun voi avata kehumalla säätä.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri