Hyppää pääsisältöön

Afrikan ylipaisuteltu aidsongelma

mies kuvassa hautausmaalla
mies kuvassa hautausmaalla Kuva: YLE eurooppalaisia puheenvuoroja

”Oli kansainvälisen aidspäivän aatto Kapkaupungissa. Rocktähdet kuten Bono ja Sir Bob Geldof olivat tulossa tänne suihkukoneilla esiintymään varainhankintakonsertissa yhdessä Nelson Mandelan kanssa, ja radioaallot olivat täynnä kertomuksia kuolemasta ja orpolapsista. jotka pian valtaisivat Etelä-Afrikan kaupungit, jollei aidsorpojen avustustyöhön kerättäisi riittävästi rahaa. Naapurini tuli puutarhan polkua ylös lehtileike kädessään. ’Vilkaisepa tätä’, hän sanoi. ’Kauheaa luettavaa.’”

Näin kirjoittaa eteläafrikkalainen toimittaja ja kirjailija Rian Malan brittiläisessä The Spectator -lehdessä alun perin vuonna 2003 julkaistussa reportaasissaan Afrikan maiden aidstilanteesta. Kirjoitus on nyt julkaistu uudelleen kirjoituskokoelmassa The Lion Sleeps Tonight, johon on koottu Rian Malanin terävimpiä reportaaseja ja esseitä rotuerottelukauden jälkeisestä Etelä-Afrikasta.
Rian Malan on Etelä-Afrikan varmasti tunnetuin ja kenties myös kiistellyin toimittaja. Kirjallisuuskriitikot ulkomailla ovat ylistäneet häntä – yhdysvaltalainen Wall Street Journal nimesi hänet yhdeksi aikamme hienoimmaksi tarinankertojaksi.
Rian Malanin naapurinmiehen tuoma lehtileike taas oli brittiläisessä lehdessä kymmenkunta vuotta sitten julkaistu artikkeli mustan Afrikan maissa tavattavista eriskummallisista seksikäytännöistä, joiden väitettiin edesauttavan hiv:n leviämistä. Kirjoituksen mukaan joka viides sambialainen oli hiv-positiivinen. Kun Etelä-Afrikan naapurimaassa Botswanassa oli vielä kymmenen vuotta sitten 1,4 miljoonaa asukasta, nyt kirjoituksen mukaan väkiluku oli pudonnut alle miljoonan ja väestökäyrä osoitti alaspäin. Kirjoituksessa arveltiin, että Botswanasta saattaisi tulla ensimmäinen nykyhistorian maa, joka sananmukaisesti kuolisi sukupuuttoon. ”Tällainen on Afrikan aidstilanne”, kirjoituksessa todettiin.

Botswanasta saattaisi tulla ensimmäinen nykyhistorian maa, joka sananmukaisesti kuolisi sukupuuttoon.

”Näinkö tosiaan oli? Botswana oli juuri saanut valmiiksi uuden väestönlaskennan, joka osoitti, että väkiluku kasvoi vuosittain 2,7 prosentilla, siitä huolimatta että lehtitietojen mukaan maassa oli planeetan pahin aidsongelma. Maan väkiluku oli kohonnut 1,7 miljoonaan edellisen vuosikymmenen aikana. Varmuudella voitiin todeta, että Botswanassa oli meneillään pienen luokan väestöräjähdys.”

Myös Tansaniassa tuomiopäivän julistukset osoittautuivat Rian Malanin mukaan vääriksi väkiluvun kasvaessa vuosittain lähes kolmella prosentilla.

”Pessimismin ammattilaiset ovat varmaankin erityisen vaivautuneita kuullessaan viimeaikaisesta väestökehityksestä Victoriajärven soisilla länsirannoilla, missä hiv aluksi havaittiin ja missä populaarin mytologian mukaan kylien pitäisi olla nyt autioituneita”, Rian Malan kirjoittaa.
Kageran alueella Tansaniassa väkimäärä kuitenkin kasvoi viime vuosituhannen loppuun asti 2,7 prosentin vuosivauhdilla ja on sen jälkeen kohonnut 3,1 prosenttiin, samaan aikaan kun aidsepidemian kerrottiin olevan huipussaan”, Rian Malan kirjoittaa.

”Joku voisi pitää hyvänä uutisena sitä, että aidsin vaikutukset ovatkin vähemmän tuhoisia kuin useimmat maallikot kuvittelevat. Kaikkea kanssa. Afrikassa ainoat hyvät uutiset aidsista ovat huonoja uutisia, ja kuka uskaltaa väittää muuta, on moraaliton spitaalinen, joka pyrkii vain herättämään hämmennystä ja voi pahimmassa tapauksessa heikentää erilaisten varainhankintatempausten tuottoja.”

Rian Malan muistuttaa Mark Twainin toteamuksesta, että on kolmenlaisia valheita: valheita, emävalheita ja tilastoja. Mutta kun on kyse aidsista, terve skeptisyys tilastoja kohtaan tuntuu unohtuvan.
Rian Malan asui Yhdysvalloissa 1980-luvulla, kun aids havaittiin ensimmäisen kerran homomiehillä New Yorkissa ja San Franciscossa. Tutkijat ja toimittajat väittivät taudin pian leviävän laajalle myös valtaväestön keskuuteen. Tv:n keskusteluohjelmassa Oprah Winfrey kertoi, että vuoteen 1990 mennessä viidesosa yhdysvaltalaisista kuolisi aidsiin.
Kun alkuaikojen pelottelut taudin leviämisestä osoittautuivat liioitelluiksi ainakin Yhdysvalloissa, maailmanlopun ennustukset kohdistettiin Afrikkaan.
Mutta mihin tietoihin perustuivat arviot tartunnan saaneiden määrästä ja ennusteet taudin leviämisestä? Toisin kuin voisi kuvitella, maailman aidstilastot eivät kerro testeissä todetuista hiv-tartunnoista. Kehitysmaiden osalta kyse on arvioista, jotka perustuvat eri maiden äitiysneuvoloissa otettuihin verikokeisiin. Näistä testituloksista tilastotieteilijät YK:n aidsjärjestössä Genevessä laativat erilaisten matemaattisten laskentaohjelmien avulla koko maan väestöä koskevia yleistyksiä.
Afrikan maissa tuloksena oli hirvittäviä lukuja tuomituista, kuolevista ja jäljelle jäävien orpolasten määrästä. ”Koska Afrikka oli sekaannuksen tilassa ja paikoitellen vielä tiedon ulottumattomissa, meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä nämä ennusteet”, Rian Malan kirjoittaa.

”Niinpä median Afrikka-jutuista tuli kilpajuoksua siitä, kuka keräisi eniten tarinoita, jotka tukisivat Genevessä tehtyjä ennusteita. Ja ennusteet kasvoivat entistäkin kauheammiksi – vuosituhannen vaihteeseen mennessä aidsiin kuolleiden määrä tulisi kohoamaan 17 miljoonaan. Tai niin meille ainakin kerrottiin. Kun vierailin Tansanian ja Ugandan pahimmilla aidsalueilla vuonna 2001, kaikkialla kuuli tarinoita sairaudesta, jota paikalliset kutsuivat laihtumistaudiksi, mutta pahimmille aidsennusteille oli vaikeaa löytää tilastollista vahvistusta. Hallitusten väestönlaskentavirastojen mukaan kuolleisuus oli itse asiassa vähentynyt näillä alueilla aina toisesta maailmansodasta asti. Aidsin aikakaudella kuolleisuus oli näillä alueilla alhaisempaa kuin koskaan aikaisemmin.”

kuolleisuus oli itse asiassa vähentynyt näillä alueilla aina toisesta maailmansodasta asti

Rian Malan toteaa, että jos aidstutkijoilta kysyy, miten oli mahdollista, että Afrikan maiden väkiluku kasvoi, vaikka väestö kuoli aidsiin, asiantuntijat vastaavat, että Afrikassa kuolleisuustilastot eivät ole ajan tasalla ja sen vuoksi väestönlaskennan lukuihin ei voi luottaa.
Afrikassa yksi maa oli kuitenkin poikkeus, nimittäin Etelä-Afrikka. Siellä tilastot pitävät paikkansa, ja sen vuoksi aiempien vuosien matemaattisia arvioita voitiin helposti verrata todelliseen tilanteeseen.
Rian Malan luettelee useita esimerkkejä matemaattisista laskelmista, joilla on saatu moninkertaisia tartuntamääriä todelliseen tilanteeseen verrattuna. Matemaattisella mallilla arvioitiin, että Etelä-Afrikan pankkien työntekijöistä 12 prosentilla olisi hi-virus. Suurimpien pankkien tekemässä 29 000 pankkitoimihenkilön hiv-testissä kuitenkin vain kolme prosenttia testatuista todettiin positiivisiksi.
Grahamstownin vankilassa puolestaan hiv-tartunnan saaneiden vankien osuus oli runsas kaksi prosenttia, vaikka lehtitietojen mukaan Etelä-Afrikassa 60 prosenttia vangeista oli viruksen kantajia.
Malawissa taas Maailmanpankin raportin mukaan joka seitsemäs opettaja oli menehtymässä aidsiin vuonna 2002. Malawin kaikista asukkaista ei välttämättä ollut olemassa täydellisiä kuolleisuustilastoja, mutta maan opettajien kuolintapaukset pystyttiin selvittämään tarkasti. Todellisuudessa koko vuonna kuoli yhteensä alle kolme prosenttia maan opettajista, eikä kuolinsyynä joka kerta suinkaan ollut aids, Rian Malan kirjoittaa.

”Älkää ymmärtäkö minua väärin. Uskon, että aids on todellinen ongelma Afrikassa. Hallitusten ja vakavamielisten lääketieteen ammattilaisten neuvoja tulee noudattaa, kun he ilmaisevat syvän huolensa aidstilanteesta. Mutta jotkut aidsjärjestöjen aktivistit ja aidsista kirjoittavat toimittajat vaikuttavat minusta hysteerisiltä. Kansainvälisen aidspäivän alla he tulevat esiin kuin kuuhullut täydenkuun aikaan väittäen, että aidstilanne vain pahene pahenemistaan, ’riistäytyy käsistä’, tuhoaa kansantalouksia, aiheuttaa nälänhätää, tappaa miljoonia, myötävaikuttaa naisten alistamiseen ja horjuttaa demokratiaa heikentämällä köyhien halua vastustaa diktaattoreita.”

Rian Malanin kymmenen vuoden takainen juttu brittiläisessä Spectator-lehdessä onnistui provosoimaan Etelä-Afrikan aidsjärjestöt pienimuotoiseen sotaan toimittaja Malania vastaan. Kirjassaan The Lion Sleeps Tonight hän kuitenkin toteaa seisovansa edelleen artikkelinsa takana.
Rian Malanin mielestä aidstutkimukseen, aidsvalistukseen, erilaiseen uskollisuus- ja kondomikampanjointiin ja uusimpiin kalliisiin aidslääkkeisiin käytettiin – ja käytetään edelleen – kohtuuttoman paljon varoja verrattuna vähemmän mediahuomiota saaviin tauteihin malariaan ja tuberkuloosiin, joihin menehtyy enemmän ihmisiä kuin aidsiin.
”Malarialääkkeitä ei pidetä afrikkalaisten perusoikeutena, vaikka Afrikan maissa malariaan sairastuu joka vuosi 350 miljoonaa ihmistä”, Rian Malan kirjoittaa. Tuberkuloosin tutkimukseen taas käytetään noin sadasosa siitä summasta, mikä kohdennetaan aidstutkimukseen.
Rian Malan sai pian arvovaltaista tukea näkemyksilleen, kun yhdysvaltalainen aidstutkija James Chin arveli YK:n aidsjärjestön ennusteiden karanneen käsistä viimeistään 1990-luvun puolivälissä. Chin oli aikoinaan Maailman terveysjärjestön WHO:n globaalin aidsohjelman johtaja ja vastuussa ensimmäisten maailmanlaajuisten hiv-ennusteiden laatimisesta.
YK:n aidsjärjestön virhearviot perustuivat Chinin mukaan väärinkäsitykseen hivin leviämismahdollisuuksista. Hiv on itse asiassa hyvin hankalasti tarttuva tauti, joka leviää vain verikontaktissa tai yhdynnässä. Heteroseksuaalisessa yhdynnässä tartuntatodennäköisyys on alle yhden promillen luokkaa. Tarvitaan siis keskimäärin yli tuhat suojaamatonta yhdyntää, jotta virus siirtyisi kumppaniin.

”James Chin totesi kirjassaan The AIDS Pandemic, eli Aids-pandemia, että YK:n aidsjärjestö ja aidsaktivistit ovat vääristäneet käsitystä aidsista tukeakseen myyttiä, jonka mukaan oli suuri riski, että hiv-epidemia lähtisi leviämään valtaväestöön. Useimmat päättäjät ovat hyväksyneet kritiikittömästi YK:n aidsjärjestön pahimmat ennusteet tartunnan saaneiden määrästä. Tämän seurauksena aikaa, rahaa ja voimavaroja on tuhlattu maailmanlaajuisesti.”

Eri maissa tehtyjen seulontakokeiden perusteella James Chin päätteli, että aidsepidemia oli lähtenyt jo vuosia sitten selvään laskuun. Lopulta myös YK:n aidsjärjestö on joutunut useaan otteeseen rukkaamaan omia aidstilastojaan.

aidsepidemia oli lähtenyt jo vuosia sitten selvään laskuun

Hiv:n kuviteltua pienemmän tartuntatodennäköisyyden lisäksi Afrikan maiden osalta keskeisenä syynä virheellisiin arvioihin ovat olleet äitiysneuvoloissa otetuista verikokeista saadut virheelliset tulokset. Näistä testituloksista on sitten tietokoneohjelmilla tehty koko maan väestöä koskevia yleistyksiä.
Virheelliset testitulokset johtuvat siitä, että yleisimmin käytössä olevat testimenetelmät voivat reagoida hiv:n vasta-aineiden ohella myös esimerkiksi malariaan, tuberkuloosiin, tuhkarokkoon, aiempiin rokotuksiin tai raskauteen. Siksi positiivinen näyte pitäisi aina testata uudestaan toisella testimenetelmällä tehdyllä varmistuskokeella ennen kuin positiivisesta tuloksesta voidaan olla varmoja.
Afrikan maissa seulontatestien positiivisia näytteitä ei yleensä varmisteta toisella testillä. Lopputuloksena ovat olleet selvästi yläkanttiin tehdyt arviot ja todellisuutta paljon epätoivoisempi kuva Afrikan maiden aidstilanteesta.
Etelä-Afrikassa tähän havahduttiin Rian Malanin mukaan vasta sen jälkeen kun laajassa väestötutkimuksessa myös maan valkoisen vähemmistön jäsenistä peräti kuusi prosenttia todettiin hiv-positiivisiksi. Saman tutkimuksen mukaan 11 prosenttia Etelä-Afrikan valkoisista lapsista olisi ollut hiv-positiivisia.

”Epätodennäköisen suuret tartuntaluvut valkoisten keskuudessa herättivät kysymyksiä näiden erehtymättöminä pidettyjen testimenetelmien luotettavuudesta, joten tutkijat päättivät testata kaikki verikokeet uudestaan varmistustesteillä. Tällaisista varmistusmenetelmistä ei Etelä-Afrikassa ollut aiemmin edes kuultukaan. Tulos oli seuraava: Varmistustestien jälkeen valkoisten eteläafrikkalaisten hiv-tartuntaluvut putosivat 0,6 prosenttiin, kymmenesosaan ensimmäisten testien luvuista. Värillisen väestön hiv-tartuntaluvut tipahtivat kuudesta prosentista kahteen. Läntisen Kapmaan provinssissa tietokonelaskelmien perusteella todetuista hiv-tartunnoista yli 80 prosenttia katosi.”

Peik Johansson 16.5.2014

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta