Hyppää pääsisältöön

Kuinka nainen sai housut

Housut naisten päivittäisenä vaatevarusteena ei ole ollut mikään itsestäänselvyys. Martti Lyyran ohjaama neliosainen sarja Kuinka nainen sai housut kertoo, miten monen mutkan kautta suomalaisnaiset saivat käyttää housuja ihan luvan kanssa – ja ilman paheksuntaa.

Housuja käyttävä nainen on räikeimmillään ollut maailmanlopun merkki, sillä jo Raamattu kielsi naisten käyttävän miesten vaatteita ja toisin päin.

1910-luvun Suomessa housupelko kiteytyi vahvasti kansalaissotaan, selviää sarjan ensimmäisestä osasta. Oli tiedossa, että osa punakaartilaisista naisista käytti myös housuja. Pelättiin siis, että jos punaiset voittaisivat, leviäisi myös tämä maailmanlopun housumuoti. Kun 1920-luvulla tuli tieto pariisilaisnaisten housumuodista, suhtauduttiin siihen täällä edelleen nuivasti sisällissodan takia.

Hame ja sukkanauhat väistyivät hiihtohousujen tieltä

Housut alkoivat yleistyä naisten keskuudessa urheilun kautta. Sotien välisenä aikana koko kansalle alettiin suositella hiihtämistä, ja silloin hyväksyttiin myös naisten hiihtohousut, jotka todettiin käytännöllisemmiksi ja terveyttä edistävämmiksi kuin aikaisempi hiihtovaate hame. Housujen ansiosta naisetkin pystyivät vihdoin hiihtämään kunnolla. Takana olivat myös päivät, jolloin oli hiihdetty ”jalat kirjavan sinisinä”, kuten Marjatta Haiko toisessa jaksossa muistelee.

Farkut villitsivät naisetkin

1950-luvulla farkkuhulluus rantautui Suomeen, ja farmareita oli tarjolla myöhemmin myös naisille. Farkkumuoti toimikin sodan jälkeen merkittävimpänä naisten housumuodin yleistävänä tekijänä, kertoo etnologi Arja Turunen kolmannessa jaksossa. Naisten farmarit poikkesivat silti hieman miesten vastaavista: vetoketjut eivät olleet roisisti edessä, vaan ne oli ommeltu housujen sivuun.

Hameet todettiin vaarallisiksi työasuiksi

Työasuna housut olivat käytössä toisinaan jo 1900-luvun alussa. Silloin työsuojeluviranomaiset kiinnittivät huomiota siihen, että naisten hameet ja esiliinat olivat epäkäytännöllinen ja jopa vaarallinen työasu. Siksi 1920- ja 1930-luvuilla joissain yrityksissä naiset saattoivat käyttää töissään housuja tai shortseja. Siinäkin tapauksessa piili kuitenkin aina vaara joutua työpaikan miesten silmätikuksi.

Kun työpaikat teollistumisen myötä siirtyivät yhä enemmän tehtaista konttoreihin, vallitsi keskiluokkainen hamemuoti jälleen. Kyseessä oli sanaton sopimus, kertoo Eeva Liinaharja sarjan viimeisessä jaksossa.

Kun Liinaharja sitten eräänä päivänä uskaltautui työtovereidensa kanssa laittamaan housut jalkaan töihin, ei kukaan sanonutkaan mitään.

"Se oli kauhea pettymys", hän nauraa.

Teksti: Sonja Fogelholm

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto