Hyppää pääsisältöön

Kuinka nainen sai housut

Housut naisten päivittäisenä vaatevarusteena ei ole ollut mikään itsestäänselvyys. Martti Lyyran ohjaama neliosainen sarja Kuinka nainen sai housut kertoo, miten monen mutkan kautta suomalaisnaiset saivat käyttää housuja ihan luvan kanssa – ja ilman paheksuntaa.

Housuja käyttävä nainen on räikeimmillään ollut maailmanlopun merkki, sillä jo Raamattu kielsi naisten käyttävän miesten vaatteita ja toisin päin.

1910-luvun Suomessa housupelko kiteytyi vahvasti kansalaissotaan, selviää sarjan ensimmäisestä osasta. Oli tiedossa, että osa punakaartilaisista naisista käytti myös housuja. Pelättiin siis, että jos punaiset voittaisivat, leviäisi myös tämä maailmanlopun housumuoti. Kun 1920-luvulla tuli tieto pariisilaisnaisten housumuodista, suhtauduttiin siihen täällä edelleen nuivasti sisällissodan takia.

Hame ja sukkanauhat väistyivät hiihtohousujen tieltä

Housut alkoivat yleistyä naisten keskuudessa urheilun kautta. Sotien välisenä aikana koko kansalle alettiin suositella hiihtämistä, ja silloin hyväksyttiin myös naisten hiihtohousut, jotka todettiin käytännöllisemmiksi ja terveyttä edistävämmiksi kuin aikaisempi hiihtovaate hame. Housujen ansiosta naisetkin pystyivät vihdoin hiihtämään kunnolla. Takana olivat myös päivät, jolloin oli hiihdetty ”jalat kirjavan sinisinä”, kuten Marjatta Haiko toisessa jaksossa muistelee.

Farkut villitsivät naisetkin

1950-luvulla farkkuhulluus rantautui Suomeen, ja farmareita oli tarjolla myöhemmin myös naisille. Farkkumuoti toimikin sodan jälkeen merkittävimpänä naisten housumuodin yleistävänä tekijänä, kertoo etnologi Arja Turunen kolmannessa jaksossa. Naisten farmarit poikkesivat silti hieman miesten vastaavista: vetoketjut eivät olleet roisisti edessä, vaan ne oli ommeltu housujen sivuun.

Hameet todettiin vaarallisiksi työasuiksi

Työasuna housut olivat käytössä toisinaan jo 1900-luvun alussa. Silloin työsuojeluviranomaiset kiinnittivät huomiota siihen, että naisten hameet ja esiliinat olivat epäkäytännöllinen ja jopa vaarallinen työasu. Siksi 1920- ja 1930-luvuilla joissain yrityksissä naiset saattoivat käyttää töissään housuja tai shortseja. Siinäkin tapauksessa piili kuitenkin aina vaara joutua työpaikan miesten silmätikuksi.

Kun työpaikat teollistumisen myötä siirtyivät yhä enemmän tehtaista konttoreihin, vallitsi keskiluokkainen hamemuoti jälleen. Kyseessä oli sanaton sopimus, kertoo Eeva Liinaharja sarjan viimeisessä jaksossa.

Kun Liinaharja sitten eräänä päivänä uskaltautui työtovereidensa kanssa laittamaan housut jalkaan töihin, ei kukaan sanonutkaan mitään.

"Se oli kauhea pettymys", hän nauraa.

Teksti: Sonja Fogelholm

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa alettiin esittämään myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto