Hyppää pääsisältöön

Cheek: Jossu

Vuoden 2013 YleX:n Kesäkumibiisiä varten Cheek otti käsittelyyn vanhan ysärihitin.

Tietolaatikko

Säv: Riihimäki, Antti, Kristian Maukonen. San. Tiihonen, Jare, Rousu, Jukka.

Cheek oli ollut mukana Kesäkumibiisissä jo aiemmin, sillä häntä kuultiin Fintelligensin Etkot, juhlat, jatkot ja kesäkumit -biisissä vuonna 2011.

Jossussa sämplätään Taikapeilin vanhaa hittiä Jos sulla on toinen. Biisin radiosoittoversiossa mukana on myös Jukka Poika. Kappale kertoo Cheekiä kaltoin kohdelleesta naisesta.

Teksti: Juhana Säilynoja ja Iida Korhonen, Ylex

Kommentit
  • Uuden musiikin ilotulitusta jo kymmenen tuotantokauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen

    Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.

    Uuden Musiikin Kilpailu (UMK) järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012, jolloin se korvasi Yleisradion perinteisen Euroviisukarsinnan. UMK on tuonut kansan eteen esiintyjiä niin pystymetsästä kuin koko kansan tuntemista tähdistä. Vuonna 2021 UMK järjestetään kymmenennen kerran ja sen kunniaksi Elävä arkisto on koostanut tähän artikkeliin kaikki esitykset vuosien varrelta. Ota mukava asento ja laita korvat hörölle – tervetuloa uuden musiikin kuplaan!

  • Pieni suuri Heinola, karismaattinen Suomen läpikulkupiste

    Heinolan kaupungilla on tarinoita kerrottavanaan.

    Heinolan sijainti Suomen tieverkoston solmukohdassa johtaa monet kulkemaan tuon Päijät-Hämeessä sijaitsevan siltojen kaupungin poikki, mutta lyhyt silmäys harvemmin tutustuttaa ketään laajemmin paikkakunnan saloihin. Pienestä koostaan huolimatta Heinolan historia kätkee sisäänsä muutakin kuin vain kunnian ohikulkupaikkana, josta todistavat tähän kootut video- ja audiotaltioinnit.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto