Hyppää pääsisältöön

Joki, jolta ei ole paluuta

Joki jolta ei ole paluuta.
Joki jolta ei ole paluuta. Kuva: Yle Kuvapalvelu. Joki jolta ei ole paluuta. joki jolta ei ole paluuta

Marilyn Monroe ja Robert Mitchum kohtaavat Kanadan Kalliovuorille sijoittuvassa, kuohuvassa Villin lännen jokiseikkailussa.

Joki jolta ei ole paluuta (River of No Return, USA 1953) on ohjannut Itävallassa syntynyt, mutta lähes koko uransa Hollywoodissa työskennellyt Otto Preminger, joka muistetaan erityisesti rikosklassikoistaan, kuten Laura ja Erään murhan anatomia.

Joki jolta ei ole paluuta sijoittuu sen sijaan Villiin Länteen, kultakuumeen synnyttämään ja riehakkaaseen kullanetsijöiden teltta- ja hökkelikylään. Mitchum esittää vaimonsa menettänyttä ja vankilassa istunutta miestä, joka saapuu noutamaan kapakkalaulajatar Kayn (Monroe) hoiviin jätettyä 9-vuotiasta poikaansa.

Ongelmia kuitenkin aiheuttavat uhkapelurina ihmisiä huijaava Kayn poikaystävä sekä seudulla liikkuvat intiaanit. Lopulta pakoon on pyrittävä hurjaa koskea pitkin joella, jolta pahaenteisten puheiden mukaan ei ole paluuta.

Melodraamaa jylhiin lännenmaisemiin sekä Marilynin intoutuneisiin laulunumeroihin yhdistelevä elokuva esittelee tähtensä hyvässä vedossa.

  • Joki, jolta ei ole paluuta (12) (River of No Return, USA 1954) Marilyn Monroe ja Robert Mitchum kohtaavat Kanadan Kalliovuorille sijoittuvassa, kuohuvassa Villin lännen jokiseikkailussa. O: Otto Preminger.
  • Yle Teema: Kino klassikko 27.7. klo 18.00

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa