Hyppää pääsisältöön

Lääkemuna ja masennuskana

Riikka Kaihovaaran blogikuva
Riikka Kaihovaaran blogikuva Kuva: MOT, Yle riikka kaihovaara

MOT-ohjelmani Masentavat lääkkeet selvittää lääketutkimuksen saloja. Huolestuttavin kysymys ei ole masennuslääkkeiden teho, vaan niiden pitkäaikaiset sivuvaikutukset.

Masennuslääkkeet saattavat kroonistaa sairautta kahdella eri tavalla. Ensinnäkin masennusdiagnoosin ja lääkereseptin saavalle ihmiselle muodostuu masennuspotilaan identiteetti, joka saattaa estää häntä toipumasta ja menemästä eteenpäin elämässään.

Sekä psykologi Aku Kopakkala että professori Peter Gøtzsche kuvailivat haastattelussa tyypillistä "masennuspotilasta", joka tulee vastaanotolle. Kuvitteellinen asiakas voi olla esimerkiksi nuori nainen, jonka seurustelusuhde on päättynyt viikonloppuna. Hän ei jaksa olla viikolla töissä, vaan hakeutuu työterveyshuoltoon. Sieltä hän saa masennuslääkereseptin, jota hän uusii puhelimitse. Nainen saa lääkkeestä outoja oloja, ei tunne itseään itsekseen, mutta ei tiedä mikä on masennuksen oiretta ja mikä johtuu itse lääkkeestä. Hän menee psykiatrille ja lääkettä lisätään tai se vaihdetaan uuteen. Jossain vaiheessa nainen koettaa lopettaa, mutta vierotusoireet palauttavat takaisin lääkkeiden pariin. Kierre on valmis.

”Että miten kevyesti tällaisesta terveestä, rakastuneesta, energisestä naisesta tulee masennuspotilas”, ihmettelee Kopakkala.

Toinen tapa, jolla lääkkeet muuttavat masennuspotilasta, on farmakologinen. Kanadalaisen McMaster-yliopiston apulaisprofessori Paul Andrews kollegoineen julkaisi vuonna 2011 tutkimuksen, jonka mukaan masennuslääkkeistä on potilaille enemmän haittaa kuin hyötyä.

Masennuslääkkeet nostavat serotoniinin ja noradrenaliinin määrän aivoissa epänormaalille tasolle. Aivot pyrkivät sopeutumaan tähän vähentämällä reseptoreiden määrää. Kun lääke lopetetaan, serotoniinin määrä putoaa ja ihmisen masennusoireet palaavat. Mitä tehokkaammin lääke vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin, sitä rajumpi on romahdus.

Andrewsin tutkimus antoi myös viitteitä siitä, että mitä kauemmin lääkitystä oli jatkettu, sitä todennäköisempää oli masennuksen uusiutuminen. Löydös ei ollut tilastollisesti merkittävä. Euroopan lääkevirasto ja Käypä hoito -työryhmän puheenjohtaja Erkki Isometsä pitävät Andrewsin tutkimusta metodologisesti heikkona.

Silti tutkimuksia masennuslääkkeiden syönnin yhteydestä masennuksen pitkittymiseen putkahtelee esiin – myös Suomesta. Minna Karjalainen vertaili pro gradu -tutkielmassaan masennuslääkkeiden käyttöä Pohjois-Savon ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiireissä. Tutkimuksessa havaittiin, että Pohjois-Savon sairaanhoitopiirissä masennuslääkkeiden käyttö oli Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiriä huomattavasti yleisempää ja lääkityksen kesto pidempää. Silti vähäisen lääkityksen Länsi-Pohjassa suurempi osa potilaista toipui masennuksesta kahden vuoden aikana. Toipuminen oli myös hieman nopeampaa kuin Pohjois-Savossa. Runsas lääkkeiden käyttö oli siis yhteydessä masennuksen pitkittymiseen ja kroonistumiseen.

Kaikessa masennuslääkkeisiin liittyvässä tutkimuksessa ja keskustelussa on eräänlainen muna-kana–ongelma. Tiedetään, että paljon ja pitkään masennuslääkkeitä syöneillä sairaus on usein kroonisempi ja masennusjaksot vakavampia. Mutta johtuuko tämä siitä, että näillä ihmisillä oli alun perinkin vaikeampi masennus, johon he söivät enemmän lääkkeitä? Vai paheniko ja pitkittyikö heidän masennuksensa, koska he söivät enemmän lääkkeitä? Tähän kysymykseen tutkimus ei toistaiseksi ole pystynyt vastaamaan.

MOT: Masentavat lääkkeet
Ma 26.5. klo 20, Yle TV 1

Kommentit