Hyppää pääsisältöön

Lentopelko, yllättävä angiina ja viisumipaniikki – suomalaisbändi Venäjän rundille

Hiljattain Pharrell Williamsin Happy-hittiä coveroinut helsinkiläinen rockbändi Face of God lähtee tänään 23. toukokuuta keikoille Venäjälle. Yhtyeen matkaa varjostavat lentopelko, viisumipaniikki ja yllättävä angiina.

Face of God

Kotimainen rockyhtye Face of God lentää Venäjälle neljälle keikalle. Minirundi sisältää kolme klubikeikkaa ja yhden festarikeikan jättiareenalla.

- Lennämme tänään Cherepovetsiin pienellä koneella ja mulla on kauhea lentopelko, yhtyeen laulaja-kitaristi Leo Stillman kertoo YleX:lle.

Bändi soittaa lauantaina ensimmäisen klubikeikan Cherepovetsissä, sunnuntaina yhtye nousee festarilavalle ja rokkaa myös jatkoklubilla ja maanantaina poppoolla on vielä yksi klubikeikka Vologdassa.

- Cherepovetsissä on vuotuinen festari isolla areenalla, joka järjestetään edesmenneen runoilija Alexander Bashlachevan kunniaksi. Siellä on aiemmin esiintynyt vähän vanhempia tunnettuja venäläisartisteja. Nyt sinne haluttiin myös nuorempia esiintyjiä, Stillman sanoo.

Face of God lähtee Venäjälle avoimin mielin, eikä ota kantaa poliittiseen tilanteeseen.

- Se kulttuuri on niin erilainen. Olen kuullut paljon paskaa Venäjästä suomalaisilta, mutta kaikki venäläiset, jotka olen tavannut, ovat olleet tosi hyviä tyyppejä. Lisäksi monet bändit ovat kehuneet meininkiä. Siellä on kuulemma hyvä yleisö, Stillman juttelee.

Aivan ongelmitta reissun suunnittelu ei ole kuitenkaan sujunut. Miksaajan rikkinäinen passi aiheutti viisumipaniikin ja basisti Benjamin Lehti sairastui angiinaan pari päivää ennen reissua.

- Tuli nopea tilanne, kun meidän miksaaja Jonne oli rikkonut passinsa ja siksi hän joutui ottamaan pikapassin ja pikaviisumin. Se tuli maksamaan yli 500 euroa. Oli tosi pienestä kiinni, että Jonne edes pääsi messiin, muusikko kertoo.

Venäjän reissun jälkeen Face of God soittaa festarikeikan Virossa 7. kesäkuuta ja heinäkuussa bändi lähtee minirundille Jenkkeihin. Amerikassa poppoo esiintyy muun muassa Las Vegasissa ja New Yorkissa.

Lue myös: Suomalaisbändi Face of God versioi Happy-megahittiä – musavideolla mukana YleX:n juontaja

Lähteet: YleX