Hyppää pääsisältöön

Valtava määrä lintuja liikkeellä - lentävät jopa 100 km tunnissa

Mustalintuparvi lentää taivaalla
Mustalintuparvi lentää taivaalla Kuva: Yle/Juha Laaksonen mustalinnut

Arktisten lintujen massamuutto on yksi näyttävimmistä lintumaailman tapahtumista, joka saa sadat innokkaat lintuharrastajat miehittämään niemet ja saaret. Univelka unohtuu ja värjöttely rantakallioilla palkitaan, kun linnut saapuvat.

Upeimmat hetket koetaan toukokuussa

Arktiseksi muutoksi kutsutaan pohjoisella tundralla pesivien lintujen matkaa kotiseuduilleen. Arktika alkaa yleensä huhtikuun lopulla ja kestää kesäkuun toiselle viikolle.

Upeimmat hetket koetaan vuosittain toukokuussa, kun Suomenlahtea pitkin matkaa miljoonia vesilintuja ja satoja tuhansia hanhia sekä kahlaajia kohti arktisia pesimäalueitaan.

Massojen näkeminen on sellainen kokemus, että se kolahtaa.

Näitä lintumassoja odottavat sadat innokkaat lintuharrastajat. Yksi heistä on Ylen luontotoimittaja Juha Laaksonen.

- Kaikki sumuiset ja sateiset aamut, jolloin mitään ei ole näkynyt, ja varhaisten herätysten aiheuttama univelka, mikä kevään mittaan on kertynyt, pyyhkiytyy pois – ainakin hetkeksi. Massojen näkeminen on sellainen kokemus, että se kolahtaa!

Staijarin tunnistaa punaisesta naamasta

Lintuparvien odottelu on useiden päivien mittainen projekti. Ahkerimmat arktikan seuraajat tapittavat taivaalle aamuneljästä iltakymmeneen.

Aikainen aamu ja myöhäinen ilta ovat usein parhaimpia havainnointiaikoja, mutta monet lajit muuttavat myös yöllä. Läheskään joka päivä ei lintuja näe. Hyvää kannattaa kuitenkin odottaa: muistot jäävät takaraivoon koko loppuelämän ajaksi.

- Kunnon valkoposki-, alli- tai kuikkamuutto vie mukanaan ne vilunväristykset, joita hyytävän kylmä, tuulinen meri on viikkoja tarjonnut, Juha kertoo.

Juhan mukaan staijarin, lintujen muuttoa pitkään seuraavan henkilön, tunnistaakin siitä, että naama on punainen ja muut kehon osat valkoisia.

Staijikeppi on suomalaisen lintuharrastajan tuntomerkki

Suomalaiset lintuharrastajat tunnistetaan maailmalla myös kiikarituesta eli seipiöstä, ruotsiksi finnpinne, englanniksi finnstick. Seipiön keksi 1960-luvulla lintuharrastaja Karno Mikkola.

Seipiö helpottaa kiikarilla katsomista, ja varsinkin muuttohavainnoinnissa siitä on suuri apu. Kiikari ei tärise, eivätkä kädet väsy.

Kiikarituen voi tehdä itse mielikuvitusta apuna käyttäen. Juha mainitsee esimerkkejä: jääkiekkomaila, kirveen varsi, teleskooppimonopodi, tamminen jalkalista ja muoviputki kelpaavat materiaaleiksi. Metallinen varsi on talvella huono, koska se on kylmä.

Jos ei halua tehdä seipiötä itse, sellaisen ostaminen voi olla vaikeaa. Juhan tiedon mukaan vain Foto-Fennica Helsingin Ruoholahdessa myy niitä.

Ensin tulevat meriharakat

Kaksi meriharakkaa seisoo kivillä
Meriharakka avaa arktikakauden. Kaksi meriharakkaa seisoo kivillä Kuva: Yle/Risto Salovaara meriharakka

Jäämerelle matkaavat meriharakat avaavat arktikakauden. Sitten tulevat mustalinnut, allit ja valkoposkihanhet. Niitä seuraavat sepelhanhet, kuikat, kaakkurit, merikihut, leveäpyrstökihut, punakuirit, tundrakurmitsat, suosirrit ja isosirrit.

Arktika-aikaan odotetaan myös harvinaisuuksia. Onnekkaat ja sinnikkäät näkevät jääkuikan, amerikanjääkuikan, pilkkaniskan, tunturikihun, suulan, pikkukajavan, punakaulahanhen tai lumihanhen.

Parvet muuttavat jatkuvasti muotoaan ja muodostavat taivaalle komeita kuvioita.

Mikä luontotoimittaja ja lintuharrastaja itse toivoisi näkevänsä? Juhan mielestä koko arktika sinänsä on valtaisa näytelmä, mutta jos hän saisi valita erikseen, mitä lintuja näkisi eniten ja läheltä, Juha valitsisi kahlaajalinnut.

- Sirrien, kuirien ja tundrakurmitsojen muutto on kaikkein kauneinta katsottavaa: värikkäät linnut vaihtavat alati lentokorkeutta, joten parvet muuttavat jatkuvasti muotoaan ja muodostavat taivaalle komeita kuvioita. Se on todellista värien ja muotojen ilotulitusta!

Tuuli vauhdittaa matkantekoa

Linnut muuttavat myötätuulen vauhdittamina, jolloin matkanteko on helpompaa ja ne säästävät runsaasti energiaa. Usean tuhannen kilometrin matkalla tuulen antama apu on lähes korvaamaton.

Monen lintulajin muuttonopeus on keskimäärin 50-80 kilometriä tunnissa. Pikkulinnut tekevät matkaa hieman hitaammin kuin esimerkiksi kahlaajat, sorsat ja hanhet.

Arktikassa mennään pääsääntöisesti melko lujaa. Kuikat, kuirit ja sirrit painelevat myötätuulessa jopa yli sata kilometriä tunnissa. Kun lentää vuorokauden yhteen menoon, matka joutuu nopeasti.

Vastatuuleen puskeminen on heikkokuntoisille linnuille liian raskasta.

- Vastatuuli painaa linnut yleensä matalalle. Hyvässä myötätuulessa linnut taas voivat nousta korkealle. Esimerkiksi punakuirit ja isosirrit muuttavat joinakin vuosina niin korkealla ja lujaa, ettei niiden muuttoa pysty havaitsemaan, Juha kertoo.

Kaakkois-Suomessa parhaat paikat

Tundralla ja Jäämeren rannoilla pesivät linnut lentävät jääkauden jälkeen syntyneitä reittejä pitkin, jotka kulkevat pääosin Venäjän puolella. Siksi paras paikka seurata arktisten lintujen muuttoa on Suomen kaakkoisin kunta Virolahti.

Virolahdella on järjestetty Arktika-päiviä jo kymmenen vuoden ajan ja myös koululaiset ovat saaneet osallistua lintujen tarkkailuun.

Luonto-Suomen arktikailta Virolahdella
Arktikailtaa Virolahden upeassa merimaisemassa tekivät Seppo Vuolanto, Juha Laaksonen ja Jari Markkula. Luonto-Suomen arktikailta Virolahdella Kuva: Yle/Asko Hauta-aho luonto-suomi

Juha oli seuraamassa arktisten lintujen muuttoa Virolahdella Leerviikin virkistysaluella, jossa hän oli tekemässä radioon Luonto-Suomen arktikailtaa. Asiantuntijat Seppo Vuolanto ja Jari Markkula vastasivat parin tunnin lähetyksen aikana kymmeniin kysymyksiin ja keskustelu jatkui paikan päällä lähetyksen jälkeenkin, jolloin myös valkoposkihanhiparvia alkoi vyöryä niemen yli. Samalla kun vaihdeltiin arktikakokemuksia, arvioitiin noin kolmen tuhannen hanhen ohittaneen niemen.

- Seuraavana aamuna hanhia muutti paljon enemmän ja kuikkalintujenkin muutto repesi. Niitä nähtiin aamun aikana rapiat kolme ja puoli tuhatta!

Lähteet:
Juha Laaksonen ja Luonto-Suomi: arktikailta