Hyppää pääsisältöön

Paikoin jopa puolet mustikkasadosta menetetty

Mustikoita mukin pohjalla
Tänä kesänä mustikkasato vaihtelee paljon. Mustikoita mukin pohjalla Kuva: Yle/Jyrki Valkama marjat

Lumen puute talvella on aiheuttanut ennenkokemattomat vahingot mustikalle. Varpuja on kuollut ja kuivunut eniten Itä-Suomessa. Huono mustikkasato saattaa ajaa myös karhut syksyllä puutarhoihin omenoita popsimaan.

2014 on ainutlaatuinen vuosi koko maassa

Metsässä astelee huolestunut mies. Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Kauko Salo on tutkimassa mustikanvarpuja Punkaharjulla.

Se miten pahoista vaurioista on kyse, on vielä selvityksen alla. Neliömetrin ruuduilta lasketaan mustikan kukkien lukumäärä, peittävyysarvo sekä kuivuneiden ja paleltuneiden varpujen vaurioprosentti.

Kuivuneisiin varpuihin ei tule kukkia, eikä siten marjojakaan.

Ei hyvältä näytä. Ruskeita alueita on lähes joka kunnassa, keskimäärin 20%, paikoin jopa 50% kasvustoista on tuhoutunut. Pahin tilanne on Itä-Suomessa, mutta vaurioalueita on myös Etelä- ja Keski-Suomessa. Sato vaihtelee tänä vuonna paljon.

Tilanne on ainutlaatuinen, Kauko Salo ei ole koko uransa aikana kohdannut tällaista. Edes hänen jututtamansa vanhemmat ihmiset, jotka muistavat 1930-luvun lämpöiset ja kummalliset talvet, eivät ole nähneet vastaavan luokan vaurioita.

Kuivunutta mustikkakasvustoa Savonrannan rantametsäkuviolta 19.5.2014
Kuivunutta mustikkakasvustoa Savonrannan rantametsäkuviolta. Alueelta poimittiin vuosina 2011 ja 2012 mustikoita 10 kiloa. Nyt kuivuneitten ja ruskeitten varpujen määrä on niin suuri, että sato laskee alle viiden kilon. Jos kukinta ja pölytys epäonnistuvat ja kuivuus vaivaa kasvustoja heinäkuussa, sato voi olla vain muutamia satoja grammoja. Kuivunutta mustikkakasvustoa Savonrannan rantametsäkuviolta 19.5.2014 Kuva: Kauko Salo mustikkametsä

Mustikka tarvitsee lunta

Lumen puute on suurin syy varpujen kuivumiseen ja paleltumiseen, sillä mustikka on pakkaselle herkkä kasvi. Hangen alla on tasainen kosteus, eivätkä tuuli ja pakkanen pääse kuivattamaan varpuja. Puolukka pärjää mustikkaa paremmin.

Yleensä ainakaan Itä-Suomessa lumettomia tai vähälumisia talvia ei ole juuri esiintynyt. Maaliskuun keskilämpötilatkin olivat plussan puolella, aurinko paistoi ja yhteyttäminen alkoi, mikä vähensi mustikan energiavaroja.

Nyt tarvitaan sadetta

Marjanpomijat saattavat tänä vuonna joutua etsimään hyviä mustikkapaikkoja kauemmin. Loppukevät on sadon kannalta merkittävä.

- Pitäisi tulla kosteutta siinä vaiheessa kun marja rupeaa kypsymään, Salo kertoo.

Mustikka on metsän tärkein kasvi

Mustikka uusiutuu nopeasti ja ruskistuneidenkin varpujen joukkoon työntyy uusia versoja vielä tämän kesän aikana. Onneksi näin, sillä mustikka on ekosysteemin kannalta hyvin keskeisessä asemassa - se on metsän tärkein kasvi.

Karhu syö vuorokaudessa sangollisen tai kaksi mustikoita, kun se haluaa lihottaa itseään talviunia varten.

Mustikka on myös karhuille tärkeä ravinnon lähde. Tutkija Kauko Salo muistelee, että muutama vuosi sitten, kun mustikkasato oli jäänyt tavallista pienemmäksi, karhut tulivat puutarhoihin syömään omenoita.

-Karhu syö vuorokaudessa sangollisen tai kaksi mustikoita, kun se haluaa lihottaa itseään talviunia varten.

Jos mustikkaa ei ole saatavilla, karhut levittäytyvät laajemmille alueille ravinnon hakuun.

Auta Metlaa ja ilmoita vaurioista

Metsäntutkimuslaitos ottaa vastaan ilmoituksia mustikan ruskistuneista vaurioalueista eri puolilta Suomea. Ilmoita paikkakunta ja vaurioalueen laajuus neliökilometreissä osoitteeseen kauko.salo@metla.fi tai puhelimitse 029 532 3034.

Metsäradion toimittaja Anna-Kaisa Brenner ja Metsäntutkimuslaitoksen vanhempi tutkija Kauko Salo keskustelivat mustikan satovaurioista Yle Radio Suomen Metsäradiossa.

Kommentit
  • Luonto on koti, ei lomailukohde

    Eränkävijöille luonto on koti, ei lomakohde tai harrastus.

    Eränkävijät-sarjan päähenkilöille luonnossa kulkeminen on yhtä jokapäiväistä ja tärkeää kuin hengittäminen. Luonto on koti, ei lomailukohde tai harrastus. Se on välttämätön sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.

  • Pystykorva haukkuu saaliin pystyyn

    Pikinokat ovat suomalaisten vanhimpia metsästyskumppaneita.

    Pystykorvaiset koirat ovat kulkeneet suomalaisten rinnalla jo kivikaudella. Ne ovat olleet paitsi korvaamattomana apuna ravinnon ja turkisten hankkimisessa, myös seurana metsässä kulkeneelle kansallemme.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Luonto on koti, ei lomailukohde

    Eränkävijöille luonto on koti, ei lomakohde tai harrastus.

    Eränkävijät-sarjan päähenkilöille luonnossa kulkeminen on yhtä jokapäiväistä ja tärkeää kuin hengittäminen. Luonto on koti, ei lomailukohde tai harrastus. Se on välttämätön sekä henkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Punatulkku

    Punatulkuille maistuvat ruokintapaikkojen siemenet.

    Punatulkku on talitiaista isompi ja pulleampi, kuin vailla kaulaa. Nokka on kolmiomainen ja pyrstö pitkähkö. Selkä on vaalean siniharmaa, siipisulat ja päälaki mustat. Koiras on alta helakanpunainen, naaras punertavanharmaa.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Vihervarpunen

    Vihervarpuset ovat oppineet käymään ruokintapaikoilla.

    Lyhytpyrstöinen vihervarpunen on päältä kellanvihreä. Koiraan rinta on sitruunankeltainen ja vatsa valkoinen, päälaki ja kurkkutäplä ovat mustat. Naaras on himmeämpi, eikä päässä ole mustaa. Nuori on voimakkaasti viiruinen. Siivellä on keltainen juova

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Urpiainen ja tundraurpiainen

    Talvisin urpiainen on yleinen etelässäkin.

    Urpiainen on hieman talitiaista pienempi, ja sillä on pieni nokka. Se on päältä tummaviiruisen harmaanruskea ja alta viirukkaan likaisenvalkoinen. Selän takaosa on vaalea ja viiruinen. Otsa on punainen, ja koiraalla rintakin. Tundraurpiaista on hyvin vaikea erottaa lähisukulaisestaan urpiaisesta.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Töyhtötiainen

    Töyhtötiainen on hyvin yleinen metsävaltaisilla seuduilla.

    Töyhtötiainen on sinitiaisen kokoinen, päältä harmaanruskea ja alta vaaleampi tiainen, jonka päälaella sojottaa mustavalkoraitainen, suippo töyhtö. Uteliaan ja pirteästi hyörivän töyhtötiaisen huomaa useimmiten iloisesti tirrittävästä äänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuukkeli

    Kuukkeli vierailee syksyllä metsäseutujen pihapiireissä.

    Mustarastasta isompi kuukkeli muistuttaa olemukseltaan ja lento- ja liikkumistavoiltaan närheä. Sillä on pitkä pyrstö ja pienehkö nokka. Yläpuoli on harmaanruskea, alapuoli, siiventaive ja pyrstönsivut oranssit. Yhteysäänet ovat naukuvia, viheltäviä ja rääkyviä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Hömötiainen

    Peloton hömötiainen elää havu- ja sekametsissä.

    Hieman talitiaista pienempi, isopäinen hömötiainen on päältä ruskeanharmaa, alta vaalea. Posket ovat valkoiset, päälaki ja niska mustat. Hömötiaisen huomaa useimmiten surumielisesti viheltävästä laulusta ”tjyy-tjyy-tiyy-tiyy” ja käheästi sähisevästä varoitusäänestä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Pyrstötiainen

    Useimpina vuosina pyrstötiaiset talvehtivat pesimäseuduilla.

    Pyrstötiaisen palleromainen ruumis on tuskin sinitiaisen kokoluokkaa, mutta pyrstö huomiota herättävän pitkä (7–9 cm). Pää ja alapuoli ovat vitivalkoiset, ja selkä on musta. Hartioilla on punaruskeaa, kupeilla vaaleanpunertavaa. Nuorella poski ja niska ovat tummat.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Tikli

    Tikli on osittaismuuttaja.

    Talitiaista vähän pienempi tikli on korea ilmestys; siivellä on leveä keltainen juova ja päässä valkoista, punaista ja mustaa. Päältä lintu on kellanruskea, vatsasta valkoinen ja rinnasta oranssi. Nuoren rinta, kupeet ja selkä ovat viiruiset, pää harmaanvalkoinen. Laulu on särisevää visertelyä, johon sekoittuu näppäileviä ”did, diklit, dididlit…” -kutsuääniä.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Räkättirastas

    Räkättirastas on äärimmäisen yleinen koko Suomessa.

    Räkättirastaan selkä on punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, vatsa valkoinen. Rinta ja kupeet ovat täplikkään kellertävät. Äänet ovat erilaista räksytystä; räkättirastas on hyvin äänekäs.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Fasaani

    Fasaani syö siemeniä, kasvinversoja ja pikkuötököitä.

    Fasaanin ruumis on kesykyyhkyn kokoluokkaa, mutta pyrstö poikkeuksellisen pitkä; koiraalla 35–45 cm ja naaraalla 20–25 cm. Koiras on suureksi osaksi kuparinpunainen, mutta siivillä ja hartioilla on mustaa, valkoista ja harmaata kirjailua. Posket ja heltat ovat kirkkaanpunaiset. Naaras on kauttaaltaan kellanruskea mustin täplin

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Kuusitiainen

    Kuusitiainen on yleinen Etelä-Suomessa.

    Kuusitiainen on vieläkin pienempi ja vilkkaampi kuin sinitiainen. Sillä on sinertävänharmaa selkä- ja likaisenvaalea vatsapuoli. Päälaki on musta, posket ja niskalaikku valkoiset.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Talitiainen

    Talitiainen on utelias ja kekseliäs etsiessään ravintoa.

    Talitiainen on suurin tiaisemme, varpusen kokoinen. Sillä on keltainen vatsa, musta päälaki ja valkoiset posket, vihreä selkä ja siniharmaat siivet. Musta vatsajuova on koiraalla leveä, naaraalla kapea.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Varpuspöllö

    Varpuspöllö elää samoilla seuduilla kesät talvet.

    Varpuspöllö on vain punatulkun kokoinen, mustarastasta pienempi, lyhytpyrstöinen pöllö. Yläpuoli on valkopilkkuisen ruskea, alapuoli tummajuovaisen vaalea. Silmät ovat pistävänkeltaiset. Koiraan soidinääni on punatulkun ääntä muistuttava vihellys ”pyy, pyy…”.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee: Puukiipijä

    Puukiipijä liittyy syksyllä tiaisten talviparveen.

    Talitiaista vähän pienempi ja solakka puukiipijä on päältä valkopilkkuisen ruskea ja alta valkoinen. Sillä on pitkä ja ohut, kaareva nokka. Helpointa puukiipijä on tunnistaa liikkumistavasta: lintu kipuaa nykivästi puunrunkoa ylöspäin ja lennähtää kohta toisen puun tyvelle.

  • Kuka lintulaudallani ruokailee?

    Lintulaudoilla on talvella tungosta

    Talvi on Suomessa eläville linnuille vaikein vuodenaika lyhyen päivänvalon, pakkasten ja lumipeitteen vuoksi. Jos ruokaa on riittävästi, useimmat linnut kyllä selviävät pakkasista. Ruokinnan tinkimätön ykkössääntö on, että loppusyksyllä aloitettua ruokintaa ei saa talven kuluessa lopettaa.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Mennään metsään -kolumni: Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi pitää yksilöiden ja valtion suhtautumista luontoon kaksinaismoralistisina

    "Myös oma metsäsuhteeni on ristiriitainen."

    "Luonnon omistaminen on absudri ajatus 29-vuotiaalle taiteen maisterille." Kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi kirjoittaa kolumnissaan luonnosta ja sen omistamisen aiheuttamista ristiriidoista. Ristiriidoista sai alkunsa palkittu 100 Hectares of Understanding -taidekuvasarja, jossa Kahilaniemi on kuvannut perinnöksi saamansa metsän ominaisuuksia.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.