Ylen Dokumenttiryhmän uusin internetdokumentti Bäkkärit vie yleisöltä kielletylle alueelle eli erilaisten keikkapaikkojen takahuoneisiin. Internetdokumentti rakentuu vahvasti audiolle eli artistien puheille, joita tukevat 360-asteiset panoraamakuvat.
Bäkkärit-internetdokumentti on osa Dokumenttiryhmän tuotekehitystyötä, jossa etsitään uusia alustoja erilaisille dokumentaarisille sisällöille. Samalla kehitetään nimenomaan verkossa toimivaa dokumentaarista ilmaisua. Radiossa ja televisiossa on tällä hetkellä runsaasti laadukkaita dokumentteja, joita välitetään myös verkon kautta. Sen sijaan varta vasten internettiä varten suunniteltuja dokumenttisisältöjä on tehty vasta aivan viime aikoina. Viimeksi julkaistut ovat Korvaava ja Kihelmöintiä.
Internetdokumentin avulla voidaan myös ja uudistaa audion ja kuvan suhdetta. Tänä voimakkaan visuaalisuuden aikana on tärkeätä tehdä sisältöjä myös korvalle. Internetdokumentti on Ylen julkisen palvelun ja strategian kannalta olennainen kysymys: palvella kaikkia suomalaisia, tavoittaa yhä useampi suomalainen ja ennen kaikkea tavoittaa alle 45-vuotiaat ja saada heidät dokumentaarisen sisällön käyttäjiksi.
Dokumenttiryhmän internetdokumentteja:
- Korvaava 2013
- Kihelmöintiä 2013
- Bäkkärit 2014
Kaikissa internetdokumenteissa on ollut toimittajana Katri Koivula.