Näyttelijä Matti Onnismaa tekee ruokaa tunteella ja lopputulos on aina vähän arvoitus etukäteen. Onnismaa esittelee Voita & Sokeria -sarjassa raikkaan välimerellisen tavan hyödyntää purkkihernekeittoa.
Patatas Bravas, tsatsiki, hernekeitto
Tsatsiki
500 g laktoositonta turkkilaista jugurttia
kurkku
puolikas lanttu (pieni)
oliiviöljyä
juoksevaa hunajaa
mustapippuria, suolaa, tsatsikimaustetta, sitruunamelissaa
Valuta jogurttia esimerkiksi kahvinsuodattimessa yön yli. Raasta kurkku ja valuta se. Raasta puolikas pienestä lantusta. Sekoita pari ruokalusikallista kylmäpuristettua oliviöljyä. Laita ainekset kulhoon ja sekoita. Sekoita joukkoon pari ruokalusikallista juoksevaa hunajaa. Lisää mustapippuri, suola, tsatsikimauste. Pilko sitruunamelissa sekaan. Sekoita, tarkista maku. Laita jääkappiin puoleksi tunniksi.
Patatas Bravas
Lohko perunat ja vähän lanttua kulhoon öljyn kanssa. Tee kuorruteseos: korppujauho (gluteeniton), tikka masala -mausteseosta, suola, seesaminsiemeniä, chilipippuria. Sekoita, kunnes kuorutus on levinnyt tasaisesti perunoille. Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.
Dippikulhoihin tsatsiki ja hernekeitto.
Laita purkki hernekeittoa kattilaan. Sekaan loraus vettä sekä puoli desiä kermaa ja ruokalusikalinen hyvää sinappia. Kuumenna kiehumispisteeseen, älä keitä.
Annos: Lautaselle pieniä tomaatteja, lohkoperunaa, pari palaa lanttua. Dippikulhoihin tsatsiki ja hernekeitto. Ja eikun dippailemaan!