Hyppää pääsisältöön

Valistus sydämen asialla

Sydäntautiliiton valistuselokuva Joka toinen vuodelta 1956 varoittaa sydäntä kuormittavista elintavoista. Tuolloin Suomessa joka toinen kuolemantapaus johtui sydän- ja verisuonitaudeista.

1950-luvulla kiihkeä elämänrytmi ja sen sivuilmiöt olivat tuoneet suomalaisten laajimmaksi ja kansanterveydellisesti tuhoisimmaksi taakaksi sydämen ja verisuonten sairaudet.

Pula-ajan kokenut sukupolvi oli mieltynyt runsaasti energiaa sisältävään ruokaan, kaupungistuminen stressasi, entinen liikkuva elämäntapa oli muuttumassa istuvaksi ja tupakan vaaroistakin alettaisiin puhua vasta tulevilla vuosikymmenillä.

Vuonna 1955 sydän- ja verisuonitaudit olivat ohittaneet Kansaeläkelaitoksen tilastoissa tuberkuloosin ja mielisairaudet työkyvyttömyyseläkkeen syynä. Ja moninverroin peloittavampaa kieltä puhui saman vuoden kuolinsyytilasto: lähes joka toisessa kuolemantapauksessa syynä olivat sydän- ja verisuonitaudit.

Kasvavan kansantaudin kitkemiseksi oli perustettu Sydäntautiyhdistys helmikuussa 1955. Yhdistyksen ensimmäinen merkittävä hanke oli oma elokuva, sydän- ja verisuonitaudeista valistava Joka toinen. Valistusfilmi valmistui vuonna 1956, jolloin myös järjestön nimi muuttui Sydäntautiliitoksi. Vuonna 2000 uudeksi nimeksi tuli Suomen Sydänliitto ry.

Joka toinen -valistuselokuvaa esitettiin sekä Sydäntautiliiton tilaisuuksissa että alkukuvana elokuvateatterissa vielä 1960-luvulla.

Teksti: Elina Yli-Ojanperä

Lisää ohjelmasta

Kommentit
  • Elokuu on raadollinen elokuva ihmissuhteista, alkoholismista ja toteutumattomista unelmista

    Palkittu elokuvaklassikko on nyt pysyvästi Areenassa.

    Elokuu (1956) on Matti Kassilan käsikirjoittama ja ohjaama elokuva, jota pidetään kiistatta yhtenä suomalaisista elokuvaklassikoista. Se pohjautuu Frans Emil Sillanpään samannimiseen kirjaan vuodelta 1941. Elokuva sai ilmestyttyään yhteensä kuusi Jussi-palkintoa ja se edusti Suomea Cannesin elokuvajuhlilla 1957.

  • Kirsi Kunnaksen Tiitiäis-hahmot loikkivat Punni-pupun johdolla kirjasta radioon

    Aino-Maija Tikkanen lukee klassikkosatuja.

    Mistä löytyy korvaton pupu tai kengälle kaveri? Entä miksi prinssit hyppivät toistensa yli? Vuonna 1963 näyttelijä Aino-Maija Tikkanen kertoili Kirsi Kunnaksen rakastettuja Tiitiäisen tarinoita radioaalloille, jotka ovat viimein rantautuneet Areenaan sadunnälkäisten mielikuvitusseikkailijoiden riemuksi.

  • "Hyvä Holkeri!" – Kummelin Saldo oli taloussatiiri lama-Suomesta

    Tynnyripukuinen laman uhri ja aikakauden tutut nimet.

    Lama on vienyt Suomen syvään kriisiin useasti. 1990-luvun alun lama oli monelle kovaa aikaa. Pankkisotkujen myötä korot kipusivat taivaisiin ja moni koki henkilökohtaisen konkurssin. Komediaryhmä Kummeli otti vuosina 1993 ja 1994 kantaa maan tilanteeseen. Syntyi satiirinen sketsisarja Saldo, jossa kiitettiin ja kehuttiin aikakauden tunnetuimpia talousnimiä. Tynnyriasuinen päähenkilö menetti jopa vessanpönttönsä velkojille.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto