Hyppää pääsisältöön

American Vagabond

Elokuva kotoaan karkotetuista amerikkalaisista homoseksuaalinuorista, jotka pakenevat vanhempiaan luvattuun kaupunkiin, San Franciscoon, mutta päätyvät ihmisvarjoiksi.

Dokumenttielokuva amerikkalaisista homonuorista, jotka karkaavat kotoaan luvattuun kaupunkiin, San Fransiscoon. Homomekka osoittautuu liian kalliiksi, ja työhaku on vaikeaa. Vapaamielinen kaupunki ei olekaan ”homojen luvattu maa”, jossa elämä olisi helppoa ja turvallista.

Pojat päätyvät kadulle muiden kotinsa jättäneiden queer-nuorten pariin, joista monella on samankaltainen tarina: isä ei ole sietänyt poikansa homoutta ja äiti on paheksunut lastaan uskonnollisista syistä.

Henkensä pitimiksi pojat yöpyvät milloin missäkin, kerjäävät ja jopa myyvät itseään, mutta lopulta edessä on paluu kotiin, jossa odottava todellisuus on vieläkin kurjempaa.

Dokumentti on osa Ylen kanavien Pride-teemaa, joka jatkuu koko viikon Yle Teemalla, Yle Puheella, Ylen Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

  • American Vagabond (12) Ohjaus, käsikirjoitus: Susanna Helke. Tuotanto: For Real Productions.

"Se ei ole leikin asia, että ruvetaan suvaitsemaan leppoisaa vinoilua." Susanna Helke oli haastateltavana Yle Puheen iltapäivässä 25.6.2014.

Ykkösen Aamu-tv haastatteli dokumentaristia marraskuussa 2012.

Kommentit
  • Älä luota keneenkään! Paranoidit klassikkoelokuvat Teemalla

    Salaliitot uhkaavat Kino Klassikon sarjassa.

    Kino Klassikon tammi–helmikuun teemana on paranoia eli vainoharhaisuus. Tieto on vaarallista, musta on valkoista ja vihollinen on keskuudessamme, kun kommunistien, kapitalistien ja ulkoavaruuden olentojen salaliitot uhkaavat perusturvallisuutta. Torstaisin 16.1.–20.2.2020.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa