Hyppää pääsisältöön

Hyvää, sanoi mustapartainen naikkonen, päivää!

Sopraano Melanie Diener ja mezzosopraano Niina Keitel Richard Straussin oopperassa Ruusuritari, Suomen Kansallisooppera.
Sopraano Melanie Diener ja mezzosopraano Niina Keitel Richard Straussin oopperassa Ruusuritari, Suomen Kansallisooppera. Sopraano Melanie Diener ja mezzosopraano Niina Keitel Richard Straussin oopperassa Ruusuritari, Suomen Kansallisooppera. Kuva: Copyright Heikki Tuuli 2014 niina keitel

Kummallinen kohu nousi siitä, että joku mustapartainen nainen esiintyi kaiken kansan edessä. Oopperalavalla tuollainen ei ole mitään uutta. Sukupuoli jää epäselväksi, ja rakkaus taipuu monelle mutkalle.

Barokin aikaan kastraatit esittivät naisten rooleja oopperoissa. Heille vain ei tainnut kasvaa partaa, kun hormonitoimintaa oli vähän typistetty.

Näin parrakkaan naisen ensimmäisen kerran 80-luvun lopulla

Stravinskyn Hulttion tiessä esiintyy parrakas nainen, jonka roolissa laulaa mezzosopraano. Tämähän on venäläinen ooppera, mutta sitä ei ole koskaan tietääkseni Venäjällä sensuroitu. Mistä lie Stravinsky tällaisen ilmiön tarinaansa keksinyt. Tietenkin moisesta voidaan syyttää libretistiä, englantilaista W.H. Audenia.

Muistan nähneeni tällaisen parrakkaan naisen ensimmäisen kerran kun Hulttion tie esitettiin joskus 80-luvun lopulla Sibelius-Akatemian oopperastudion näyttämöllä Kulmakamarissa, jota professori Pekka Salomaa johti. Roolin teki tuolloin Anna-Liisa Jakobsson, se jäi kyllä hyvin mieleen. Eipä tätä oopperaa ole ainakaan liian usein esitetty, mutta viime vuoden lopulla Tampereen musiikkiakatemian opiskelijat tekivät siitä tyylikkään tulkinnan. Ensi keväänä tämän oopperan voisi nähdä Metropolitanissa, jossa sitä esitetään peräti kolme kertaa.

Ihmisiä oomme kaikki

Aivan vastikään Richard Straussin Ruusuritari oli Suomen Kansallisoopperan näyttämöllä ja siinä nainen esitti nuorta miestä, joka sitten vielä pukeutui naiseksi, vain hämätäkseen erästä machoilevaa ja naisia ahdistellutta herraa. Hienosti onnistui Niina Keitel tässä tyttö-poika-tyttö-roolissa, jota hän teki ensimmäistä kertaa.

Richard Strauss on saattanut saada idean moiseen kepposteluun Mozartin Figaron häistä, jossa nuorta Cerubino-poikaa esittää naispuolinen laulajatar. Tämä "poika" myös pukeutuu tytöksi hämätäkseen erästä machoilevaa ja naisia ahdistelevaa herraa. Oletan että Richard Strauss kaikessa herkkyydessään inhosi machoherroja, kun hän halusi pilailla heidän kustannuksellaan vielä Mozartia pahemmin.

Mezzosopraano Niina Keitel ja sopraano Henna Rantala Richard Straussin oopperassa Ruusuritari, Suomen Kansallisooppera.
Mezzosopraano Niina Keitel ja sopraano Henna Rantala Richard Straussin oopperassa Ruusuritari, Suomen Kansallisooppera. Mezzosopraano Niina Keitel ja sopraano Henna Rantala Richard Straussin oopperassa Ruusuritari, Suomen Kansallisooppera. Kuva: Copyright Heikki Tuuli 2014 henna rantala

Suomen Kansallisoopperan Ruusuritari on yksi suosikeistani. Sen on ohjannut Marco Arturo Marelli vuonna 2004. Sekä ohjaus että näyttämötulkinta on tyylikästä ja monimielistä. Tällä kertaa marsalkattarena oli Melanie Diener, joka on hankkinut mainetta aina Metropolitania myöten. Hän ja hänen nuorta rakastajaansa esittänyt Niina Keitel eläytyivät vaativiin rooleihinsa loisteliaasti. Hanna Rantalan Sophie oli fantastisen ihana sekä kuultuna että nähtynä.

Kaikista herkuista huolimatta katsomossa oli tyhjiä paikkoja aivan liikaa. Kummallista tämä suomalaisen yleisön konservatiivisuus. Ei kelpaa edes Richard Straussin säveltämä maailman kaunein oopperamusiikki eivätkä oopperoiden syvälliset teemat. Musiikki tosiaan sai uudesta pääkapellimestarista Michael Güttlerista asiantuntevan tulkitsijan.

Jos sitten yleisölle ei näistä uusista miehityksistä mitään kerrota, eihän se tiedä tulla paikalle, sillä harva ehtii vahtimaan nettisivuja. Medioissa annetaan nykyään jytämusiikille paljon enemmän minuutteja ja palstatilaa kuin oopperalle, vaikka yhteiskunta subventoi oopperalippuja aikamoisella summalla.

Sopraano Melanie Diener ja mezzosopraano Niina Keitel Richard Straussin oopperassa Ruusuritari, Suomen Kansallisooppera.
Sopraano Melanie Diener ja mezzosopraano Niina Keitel Richard Straussin oopperassa Ruusuritari, Suomen Kansallisooppera. Sopraano Melanie Diener ja mezzosopraano Niina Keitel Richard Straussin oopperassa Ruusuritari, Suomen Kansallisooppera. Kuva: Copyright Heikki Tuuli 2014 niina keitel

Silti täytyy tunnustaa että pääparin välillä ei väreillyt sitä täyteläistä eläytymisen lämpöä, jonka muistan Soile Isokosken ja Monica Groopin aivan uskomattoman hienosta tulkinnasta takavuosilta. Sitä on kai mahdoton ylittää, sillä nuo kaksi olivat hioneet tätä roolisuoritusta yhdessä monilla maineikkailla näyttämöillä sovittaen äänensä särähtämättä toisiinsa kietoutuviksi duetoiksi.

Sukupuolella ei oopperoissa ole koskaan ollut niin kovin suurta väliä. Ehkä juuri näin on haluttu kertoa, että ihmisiä olemme kaikki. Meillä kaikilla on samat tunteet, ilot ja surut. Olkaamme siis ihmisiä.

Boheemielämän kevättä...

Näin myös Kansallisoopperan uuden La Bohèmen, joka on näyttämökuvaltaan kiehtovin kaikista näkemistäni. Se voittaa jopa Zeffirellin La Boheme -lavastuksen, jonka jo olen nähnyt pariin otteeseen Wienissä ja siihen päälle vielä Metin esityksen valkokankaalla.

Mark Väisäsen Kansallisoopperaan kehittelemät huvipuistot olivat loistava idea, kun samalla näyttämöllä säilyi boheemikorttelin uhkaava tunnelma. Varsinkin viimeisen näytöksen laitakaupungin rautatieasema oli armoton näky. Vielä hyytävämmältä tuntui joukon poistuminen matkalaukkuineen, sillä kuollut Mimì jäi niin yksin.

Stephen Gadd, Jussi Merikanto, Zach Borichevsky, Stefanna Kybalova ja Jyrki Korhonen Puccinin La Bohèmessa, Suomen Kansallisooppera.
Stephen Gadd, Jussi Merikanto, Zach Borichevsky, Stefanna Kybalova ja Jyrki Korhonen Puccinin La Bohèmessa, Suomen Kansallisooppera. Stephen Gadd, Jussi Merikanto, Zach Borichevsky, Stefanna Kybalova ja Jyrki Korhonen Puccinin La Bohèmessa, Suomen Kansallisooppera. Kuva: Stefan Bremer jyrki korhonen

Varsinainen unelmalöytö oli Zach Borichevsky Rodolfona. Stefanna Kybalovan Mimin en ehkä ihastunut aivan varauksetta. Heleä-äänisen Mari Palon hurjapäinen Musetta osasi myös paheelliset metkut. Katariina Lahden ohjaus oli poiminut esiin paljon sellaista komiikkaa, jota en koskaan ennen ole La Bohèmessa bongannut. Se oli osaltaan suomalaiskaverusten ensembletyön tulosta, aivan kuin he harrastaisivat näitä kujeita työn ohessa oopperan takahuoneissa.

...ja liian nuorta boheemielämää

Kohtaus Puccinin oopperasta La Bohème, Taideyliopisto & Sibelius-Akatemia 2014.
Kohtaus Puccinin oopperasta La Bohème, Taideyliopisto ja Sibelius-Akatemia 2014 Kohtaus Puccinin oopperasta La Bohème, Taideyliopisto & Sibelius-Akatemia 2014. Kuva: Katri Somerjoki sibelius-akatemia

La Bohème tuli sitten vielä esiin aivan oopperakevään lopuksi Taideyliopiston ja Sibelius-Akatemian opiskelijoiden rohkeana valintana ja talkooperiaatteella. Ehkä UFF oli yksi sponsoreista.

Mukana oli lupaavia ääniä, mutta La Bohème ei tosiaankaan ole mikään nuoriso-ooppera. Muistan miten Renata Scotto pauhasi Mikkelissä mestarikurssilaisilleen, jotka olivat valinneet Puccinia ohjelmistoonsa. Hän tähdensi, että Puccinia ei pysty laulamaan kovin nuorella äänellä. Musiikki vaan on niin ihanaa, että siihen haluaa nuori laulaja tarttua, vaikka ääni ei aina kestäisikään, varsinkin kun suuri orkesteri pauhaa montussa.

Jos kirkko on kestänyt Lutherin, kyllä se minutkin kestää

Ville Saukkosen ohjauksessa mielikuvituksen rajat eivät tulleet vastaan. Boheemit elivät meidän aikamme takapihoilla. Taustan hämärissä tanssivat sutenöörit ja ilonaiset, jotka toivat mukaan niitä tosiaelämän raadollisia puolia. Hyvä että olin juuri ennen esitystä kuunnellut Tiina Harpfin mainion talonvaltauksesta kertovan radio-ohjelman. Pystyin paremmin eläytymään nykyhetken boheemien tempauksiin.

Ville Saukkonen tekee ensi kaudella ainakin kuusi eri ohjausta ja näiden lisäksi vielä Via Crucis -pääsiäisnäytelmän. Hän kertoi olevansa parhaillaan Jeesusta etsimässä, mutta vakuutti ettei unohda myöskään ryöväreitä eikä syntisiä. "Jos kirkko on kestänyt Lutherin, kyllä se minutkin kestää", totesi Ville Saukkonen ohi vilahtaessaan.

Seksikkyyttä väkisin vääntäen

Ville Saukkosen La Bohème -ohjauksessa oli kuitenkin enemmän inhimillistä lämpöä kuin vähän aiemmassa Sibelius-Akatemian Così fan Tuttessa. Ohjaaja oli itävaltalainen Wolfgang Schilly. Hän vei Così fan Tutten kekseliäästi jonkinlaiseen Quantanamon tapaiseen paikkaan, jossa miehet aivopestiin täysin tunteettomiksi. Sieltä heidät sitten tuotiin uudistuneina kaatamaan toinen toistensa tyttökaverit.

Kohtaus Mozartin oopperasta Cosi fan tutte, Sibelius-Akatemian oopperakoulutus 2014.
Kohtaus Mozartin oopperasta Cosi fan tutte, Sibelius-Akatemian oopperakoulutus 2014. Kohtaus Mozartin oopperasta Cosi fan tutte, Sibelius-Akatemian oopperakoulutus 2014. Kuva: Sibelius-Akatemia / Erkka Malmivaara sibelius-akatemia

Tavallaan ihan hyvä idea kuvata näin ihmisen laskelmoivaa suhdetta rakkauteen, mutta toteutus oli jotenkin ontto. Kun tunne-elämä oli kytketty pois, muuttuivat ohjaajan eroottiset vihjeet härskiksi pornoiluksi. Semmoista sattuu, kun yrittämällä yritetään olla seksikkäitä, se tekee olon hyytäväksi. Alussa suunnittelin lähteä kesken pois, mutta laulajien into vei minut mukanaan. Cosi sopi tietysti nuorille laulajille paremmin kuin La Bohèmen äänivaroja vaativat roolit, mutta tässä Sibelius-Akatemian virallisessa produktiossa oli mukana jo tähtiluokan tekijöitä.

Lavan vierestä ja riman alta

Olen todella onnellinen, että meillä Helsingissä on Kansallisooppera, jonka maailman luokan tasosta voi nauttia kerta toisensa jälkeen, mutta on muutama hutikin osunut kohdalle. Tämän vuoden alkupuolella näin Don Giovannin, jossa Tuomas Pursio tuurasi Leporellona laulaen näyttämön sivulla komeasti. Näyttämöllä taas apulaisohjaaja Jere Erkkilä yritti vetää Leporellon hauskaa roolia, mutta lähinnä se vaikutti pelleilyltä. Pursion karisma veti puoleensa näyttämön sivulla, kun samalla piti yrittää seurata Erkkilän kohellusta.

Vaikka kaikki muut laulajat olivat tasokkaita, kuten Jaakko Kortekankaan Don Giovanni, Claire Rutterin Donna Anna ja Tuomas Katajalan Don Ottavio, esitys oli niin hajalla että siihen ei pystynyt keskittymään. Varmaan sama tunne oli näyttämöllä olleilla. Valkeissa kulisseissa oli nuhjuinen pahvin maku.

Mukanani oopperaan oli tullut eräs ystäväni, joka oli toista kertaa oopperassa. Hän ei tällaista ratkaisua voinut ymmärtää ollenkaan. En käsitä miksi Pursio ei voinut laulaa montusta, ainakin niin on ennen tehty. Se olisi luonut eheämmän vaikutelman. Mutta kun Pursio oli suurella rahalla Helsinkiin tuotettu, niin pitihän hänen näkyä.

Rocktähti Tannhäuserina Tukholmassa

Tenori Daniel Frank Tannhäuserina ja sopraano Sara Olsson Venuksena Richard Wagnerin oopperassa Tannhäuser, Tukholman Kuninkaallinen ooppera.
Tenori Daniel Frank Tannhäuserina ja sopraano Sara Olsson Venuksena Richard Wagnerin oopperassa Tannhäuser, Tukholman Kuninkaallinen ooppera. Tenori Daniel Frank Tannhäuserina ja sopraano Sara Olsson Venuksena Richard Wagnerin oopperassa Tannhäuser, Tukholman Kuninkaallinen ooppera. Kuva: Kungliga Operan, Stockholm. sara olsson

Kävin pääsiäisen tienoissa Tukholman Kuninkaallisessa oopperassa, jossa näin uudemman kerran Staffan Valdemar Holmin maineikkaasti ohjaaman Tannhäuserin. Holm tekee kiinnostavan analyysin ahdasmielisestä yhteisöstä, jonka uhreiksi Tannhäuser ja Elisabeth joutuvat. Ruotsalaisten oma ensemble lauloi kerrassaan komeasti. Emma Vetteristä oli Elisabethina kasvanut Wagner-mittojen sopraano. Gabriel Suovasen ääni oli tukevoitunut sitten Tampereen Wolframin ja hän esitti mustasukkaista kyttäilijää tyylikkäästi.

Tannhäuserin rooliin eläytyi uusi tenorilöytö Daniel Frank, joka on karaissut kurkkuaan hard rockin parissa kymmenen vuoden ajan. Nyt hän on noussut oopperalavalle kuin mikäkin Tannhäuser lyöden kaikki ällikällä. Tyypillisesti hän on Tukholman Folkoperanin löytöjä. Siellä nuoria laulajia riiputetaan ensin pienellä palkalla, kunnes lentävä pesästä jos lentävät. Tenori Frank alkaa olla kysytty mies Ruotsin lisäksi myös Saksassa.

Paula Nurmentaus

Toimittaja Paula Nurmentaus
Toimittaja Paula Nurmentaus Kuva: YLE paula nurmentaus

Paula Nurmentaus on virkaheitto filosofian maisteri ja pitkän linjan toimittaja. Hän on kiinnostunut varsinkin oopperasta, mutta mikä tahansa uutinen saa hänet vauhtiin. Hän on toiminut ulkomaankirjeenvaihtajana sekä tiedottajana Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Nurmijärven Musiikkipäivillä.