Hyppää pääsisältöön

Kesäkino: Juurakon Hulda

Juurakon Hulda on Hella Wuolijoen kirjoittama komedia maalta Helsinkiin muuttaneesta piiasta. YLE Kuvapalvelu
Juurakon Hulda on Hella Wuolijoen kirjoittama komedia maalta Helsinkiin muuttaneesta piiasta. YLE Kuvapalvelu Kuva: Juurakon Hulda on Hella Wuolijoen kirjoittama komedia maalta Helsinkiin muuttaneesta piiasta. YLE Kuvapalvelu juurakon hulda,Teeman Kesäkino

Teeman Kesäkinossa 2014 vietetään kahdeksan temaattista kesälauantaita suomalaisten naisten seurassa. Ne avaa neljän elokuvan ilta, jonka yhdistävä teema on nainen ja työ.
Juurakon Hulda lauantaina 5.7. klo 22.20.

Valentin Vaalan ohjaama Juurakon Hulda perustuu Hella Wuolijoen näytelmään. Elokuva kertoo maalta kaupunkiin työnhakuun saapuvasta torpparintytöstä, Huldasta.

Ensimmäisenä yönään suuressa kaupungissa Hulda (Irma Seikkula) törmää ravintolasta poistuvaan arvokkaaseen, hilpeällä tuulella olevaan miesjoukkioon. Hulda tunnistaa joukosta kotipuolesta kotoisin olevan isäntämiehen ja tästä rohkaistuneena uskaltautuu miesten mukaan jatkoille tuomari Soratien (Tauno Palo) asunnolle. Illan päättyessä räväkkä Hulda on saanut pestin tuomarin palvelukseen. Huldalla on kokemusta piikomisesta jo ennestään, sillä hän on aikoinaan toiminut sisäkkönä Niskavuoren talossa.

Ajan kuluessa tuomari Soratie huomaa Huldan olevan paitsi viehättävä myös älykäs nainen, joka tuomarin kannustuksella päätyy opiskelemaan Yhteiskunnalliseen korkeakouluun. Huldasta tulee yhteiskunnallisesti aktiivinen, ja hänestä ollaan leipomassa jopa kansanedustajaehdokasta. Tuomari Soratien ystävien joukosta kuuluu kuitenkin myös soraääniä.

Vuonna 1937 valmistunut Juurakon Hulda on harvinaisuus aikansa elokuvien joukossa, sillä siinä on mukana avoimen poliittista sanomaa ja naisasiaa. Päähenkilö on itsenäinen ja voimakas nainen, jolla on vahvoja omia mielipiteitä. Ei ihme, että elokuva nostatti aikoinaan myös pientä kohua. Yritettiinpä joissakin talouksissa kuulemma estää tämän esifeministisen elokuvan katsominen palvelusväeltä.

Juurakon Huldasta tuli valtaisa menestys, ja sen saavuttaman arviolta miljoonan katsojan rajan ylitti vasta suurmenestys Kulkurin valssi vuonna 1941. Juurakon Hulda on harvinaisuus myös sikäli, että siitä on tehty versio myös Hollywoodissa. Farmer’s Daughter (1947) -nimisen elokuvan ohjasi H.C. Potter, ja Loretta Young sai siitä parhaan naispääosan Oscarin.

Kesäkinon avauselokuvan Tulitikkutehtaan tytön pääosan esittäjä Kati Outinen toteaa Juurakon Huldasta: "Siinä oli suomalaisen naisen hiljaista voimaa, sisua, sinnikkyyttä. Hieno roolityö Irma Seikkulalta."

Lauantai 5.7.2014 klo 22.20

  • Juurakon Hulda, Suomi 1937. Ohjaus Valentin Vaala. Pääosissa Irma Seikkula, Tauno Palo, Hugo Hytönen.
Irma Seikkula Juurakon Huldana Valentin Vaalan ohjaamassa, Hella Wuolijoen näytelmään perustuvassa elokuvassa (1937).
Irma Seikkula Juurakon Huldana Valentin Vaalan ohjaamassa, Hella Wuolijoen näytelmään perustuvassa elokuvassa (1937). Teeman Kesäkino,Irma Seikkula,Valentin Vaala,Hella Wuolijoki,Juurakon Hulda,kesäkino

Teeman Kesäkinossa vietetään kahdeksan temaattista kesälauantaita suomalaisten naisten seurassa. Avausillan teemana on nainen ja työ. Elokuvat ovat Tulitikkutehtaan tyttö, Elsa, Juurakon Hulda ja Eila. Illan aluksi nähdään Kati Outisen eli tulitikkutehtaan Iris Rukan tuore haastattelu. Lauantaina 5.7. alkaen klo 21.00.
  • U2, The Clash ja Sting – Ruisrockista on tullut monelle osa oman elämän soundtrackiä

    Ruisrock – 50 kesää meren rannalla -dokumentti Areenassa.

    Kesästä 1970 asti järjestetyllä Ruisrockilla on pitkä ja värikäs historia. Viiden vuosikymmenenkin jälkeen siitä on muodostunut tapahtuma, johon sekä yleisö että artistit palaavat mielellään aina uudelleen. Ruisrock - 50 kesää meren rannalla on uusi Ylen dokumentti, joka kertaa festivaalin historiaa ja antaa äänen myös viidelle artisti-kertojalle, jotka tuovat dokumenttiin omat Ruisrock-kokemuksensa.

  • Gustav Mahlerin sinfoniasarja soi Yle Teemalla läpi kesän

    RSO ja yhdeksän sinfoniaa + yksi keskeneräinen.

    Radion sinfoniaorkesteri on esittänyt kaikki Gustav Mahlerin kymmenen sinfoniaa juuri päättyvällä kaudella 2018–2019. Teema lähettää kaikki Mahler x 10 -sarjan konserttitallenteet sunnuntai-iltapäivisin 9.6.–11.8.2019. Jokaisen konsertin aluksi Hannu Lintu esittelee soitettavan teoksen.

Yle Teema