Kaksi suorakaiteen mallista mailaa. Niiden välissä vain aava näyttö. Levoton pallo kimpoaa laidalta laidalle, mailasta mailaan.
Muistatko 1970-lukulaisen Pong-pelin? Sen pelkistetyn, mutta yllättävän hypnotisoivan videopelin, joka muistuttaa pöytätennistä.
Hello World Open
Itse nimi johon MM-kisojen nimi perustuu, 'Hello World', johtaa fraasin, jonka Brian Kernighan ensimmäiseksi ohjelmoi 70-luvulla. Tästä fraasista on sittemin muodostunut perinteinen testifraasi, joka on ohjelmoitu suureen määrään erilaisia ohjelmia.
Aivan Hello World Openin alussa, silloin kun kilpailun nimeä ei oltu vielä edes keksitty, koodauksessa urheiltiin vasta työkavereiden kesken. Teknologiayritys Reaktorin koodarit viettivät viikonloppua yhteisellä koodausleirillä, jossa joukkueisiin jakautuneet koodarit ohjelmoivat tekoälyt, eli botit, voittaakseen vastustajansa klassisessa Pong-pelissä. Syntyi joukkueita, kannustushuutoja ja lopulta myös tulevien kisojen kannalta olennainen oivallus. Miksei koodauksessa voisi aina kilpailla näin?

Ohjelmoinnin Suomen mestaruudesta kamppailtiin ensi kertaa vuonna 2012. Yleisömenestyksen jälkeen uusi laji, koodiurheilu, päätettiin viedä kansainväliselle tasolle.
Hello World Open 2014 -kilpailussa ei eletä enää 1970-lukulaisen videopelin maailmassa. Virtuaalisessa pelissä ohjataan sen sijaan tekoälyn avulla autoa moottoriurheilun legendaarisilla radoilla. Yhtäkkiä kuka tahansa saattaa innostua koodaamisesta, kun sen voi nähdä omin silmin.
Koodauksen Suomen mestaruuden voitti Moukari-niminen kokoonpano. Yksi joukkueen koodareista, Pekka Kujansuu, ohjelmoi myös tiimissä, joka edustaa Suomea historian ensimmäisessä koodauksen MM-finaalissa 10. kesäkuuta. Finaalit lähetetään suorana Areenassa.