Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Koodauksen MM pääkuva

Koodauksen maailmanmestaruus Puolaan

Koodauksen maailmanmestarit Need for C Puolasta.
Koodauksen maailmanmestarit Need for C Puolasta. Kuva: Tuomas Sauliala / Reaktor need for c

Puolan joukkue Need for C on ensimmäinen koodauksen maailmanmestari.

Hello World Open lopputulokset

1. Need for C - Puola
Tomasz Zurkowski , Google
Piotr Zurkowski, Poznan U of T
Wojciech Jaskowski, Poznan U of T

2. Itarama - Brasilia
Luca Mattos Möller, Google
Diogo Holanda, BBM Investimentos

3. Resocar - Suomi
Pekka Kujansuu, Housemarque
Markku Velinen, Housemarque
Jere Sanisalo, Housemarque

4. Scientific Method - Slovakia
Michal Burger, Facebook

5. Fireedge - Venäjä
Valentin Konovalov, ASDA

6. Che - Venäjä
Sergey Chebykin

7. Working Minds - Brasilia
Caetano D'Araujo, Working Minds
Pedro Jesus, Working Minds
Thiago Garcia, Working Minds

8. Fastbananatransform - Venäjä
Vladimir Smykalov, SPb NRU ITMO
Igor Pyshkin, SPbSU
Egor Suvorov

Veljekset Tomasz Zurkowski ja Piotr Zurkowski sekä Wojlech Jaskowski voittivat tiistaina kilpaillun finaalin Helsingin Kaapelitehtaalla. Finaalin ainoa suomalainen joukkue, Resocar, oli kolmas.

“Ideaa voi lähteä toteuttamaan heti, eikä sitä varten tarvitse kuin tietokoneen ja muistilehtiön”, Piotr Zurkowski kertoo, miksi hän haluaa ilmaista itseään koodaamalla.

Puolalaisten ja Suomalaisten väliin tuli Itarama-joukkue Brasiliasta.

Finaaleja varten Suomeen lennätettiin kuusi maailman parhaista koodarijoukkueista: kaksi Brasiliasta, kaksi Venäjältä, yksi Slovakiasta ja yksi Puolasta. Seitsemäs voittajajoukkue Venäjältä oli yhteydessä finaaliyleisöön videopuhelun kautta.

Tiistain finaali lähetettiin suorana Yle Areenassa Kaj Kunnaksen selostamana. Paikan päällä kilpailua seurasi tuhatpäinen yleisö. Illan aikana kilpa-autot ajoivat eri radoilla joukkueiden koodamien tekoälyjen avustuksella.

Viimeisen, tiukan finaalikierroksen päätteeksi puolalainen joukkue Need for C nousi yhteistuumin tuoleiltaan lavalle huutaen: "He ovat ensimmäiset koodauksen maailmanmestarit!"

“Voittajajoukkue Need for C sai ensimmäiset työtarjoukset sähköpostiin jo ennen puoltayötä”, kertoo kisojen pääjärjestäjä Ville Valtonen.

“Maailmanmestaruuskisat ylittivät kaikki odotukset.”

Artikkelia päivitetty 12.6. Kuvia lisätty ja lisätty voittajien ja järjestäjien kommentteja.