YleX Jälki-istunto soittaa maanantaista torstaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Perjantaisin viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!
Kuka? Mapei: Don't Wait
Mitä? Ruotsalainen laulajatar Jacqueline Mapei Cummings syntyi Rhode Islandin osavaltiossa Amerikan itärannikolla, mistä hän muutti äitinsä ja uuden isäpuolensa kanssa Ruotsiin Tukholmaan. 18-vuotiaana Jacqueline palasi muutamaksi vuodeksi rapakon taa, mutta päätti lopulta palata Stokikseen työstämään rap-musiikkia. Mapein ensimmäinen EP The Cocoa Butter Diaries julkaistiin vuonna 2009, minkä jälkeen nainen alkoi työstää debyyttialbumiaan ranskalaisen elektro-duo Justicen kanssa. Mapei ei kuitenkaan ollut tyytyväinen lopputulokseen ja päätti hylätä projektin. Uuden inspiraation löytymiseen kului muutama vuosi, jonka aikana Mapei vaihtoi räppäämisen lauluun. Hän lyöttäytyi yhteen ruotsalaisen tuottajan Magnus Lidehällin kanssa, minkä seurauksena viime vuoden loppupuolella netissä julkaistiin kappale Don't Wait. Biisistä tuli nopeasti viraalihitti ja siitä on tehtailtu useita remiksejä. Mapein debyyttialbumin on tarkoitus ilmestyä tänä kesänä.
Hä? Mapei työskenteli täysi-ikäistyttyään jonkin aikaa baarimikkona ruotsalaisessa ravintolassa New Yorkissa. Hän asui vähän aikaa saman katon alla tuolloin artistinuraansa starttailevan Lykke Li:n kanssa.