Hyppää pääsisältöön

Tennistä pelaamaan Mikko Alatalon säestyksellä

Ei väliä, onko reikä sukassa. Tärkeintä tenniksessä on, ettei ole pallo hukassa. Tällä tennisjengillä onkin tuulta tukassa! Vuonna 1987 valmistuneessa ohjelmassa käydään läpi ajan tavanomainen tenniskurssi kaikkine eri vaiheineen. Ohjelmassa on myös mukana Mikko Alatalo, joka esittää tennismusiikkia.

Ohjelmassa opetellaan tennissyöttö, kämmen-, rysty- ja lentolyönti sekä stoppari eli pallon pysäytyslyönti. Valmentajien opissa on niin aikuisia kuin lapsiakin, kolmessa opetusryhmässä.

Lapsiryhmän valmentajana toimii Tiina Sikiö, kilparyhmää neuvoo Erkki Ritola ja perheryhmää ohjaa Ari Ahtola. Lisäksi Timo Ruoko Suomen Tennisliitosta esitelmöi lajista ja kertoo lyhyesti tenniksen pelaamisesta Suomessa.

Urheilujuhlan tuntua ohjelmaan tuo Mikko Alatalon ja Harri Rinteen säveltämä tennismusiikki, jota Alatalo itse musiikkivideomaisesti esittää ohjelmassa. Ohjelma on kuvattu Meilahden tenniskentällä ja Talin tennishallissa Helsingissä kesäkuussa 1987. Ohjelma uusittiin televisiossa lyhennettynä versiona vuonna 1994.

Keskustele