Hyppää pääsisältöön

Ville Klinga: Jalkapallon MM-kisat ovat säilyttäneet maagisuutensa

Ville Klinga toimii jalkapallon MM-kisojen aikana studio-isäntänä Ylen näyttämissä kisalähetyksissä. Paluun Ylelle tehnyt Klinga lupaa yleisön pääsevän hyvin mukaan lähetyksiin.

Ville Klinga // Kuva: Teemu Saarinen

Jalkapallon MM-kisat alkavat torstaina 12. kesäkuuta. Ville Klinga toimii Ylen MM-kisastudion isäntänä televisiolähetyksissä kisojen ajan.

- Fiilis on odottava ja jännittynyt. MM-kisat ovat säilyttäneet maagisuutensa ja ainutlaatuisuutensa, koska kisat käydään vain joka 4. vuosi. Toiset pelaajat pääsevät uransa aikana vain kerran pelaamaan MM-kisoihin, toiset eivät koskaan, Klinga kertoo YleX Aamun haastattelussa.

Studioisäntä lupaa yleisön pääsevän kisalähetyksiin mukaan Twitterin ja Facebookin kautta. Twitterissä pelejä ja tunnelmaa voi kommentoida tunnisteella #YleMMFutis.

- Otamme viesteistä kiinni studiossa. Mukana on myös erilaisia kilpailuja, joiden kautta pääsee mukaan. Itse ottelut ovat tietenkin pääosassa.

Jääkiekon MM-kisalähetyksissä Maikkarilla nähtyä puuhanurkkaa ei Klingan mukaan Ylen MM-jalkapallon-lähetysten yhteydessä tulla näkemään.

- Sellaista nurkkausta ei ole, vaikka kaikkia erilaisia nurkkauksia onkin, Klinga sanoo pilke silmässä.

Miten Ville Klingan lapsuudessa seurattiin jalkapallon MM-kisoja, kun perhe mökkeili saaressa ilman sähköä? Kuuntele haastattelu.

Lähteet: YleX Aamu

  • Kommentti: Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä

    Superfanin kommentti suhteestaan Lady Gagaan.

    Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä Lady Gagan fanittaminen on muuttunut vuosien mittaan ystävyyden kaltaiseksi välittämiseksi, mikä korostuu koronakriisin aikana, kirjoittaa musiikkitoimittaja ja Gagan superfani Markus Hilden. Meidän Little Monstereiden kevään mittainen odotus palkittiin perjantaina 22.

  • Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken

    Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista.

    Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista. Nyt kuulijat avautuvat hänelle haavoistaan. Vesta julkaisi uuden kappaleen Valonsäteet perjantaina 15. toukokuuta. Kakkoslevy Uskon tulevaan ilmestyy syksyllä.

  • YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius!

    Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola.

    YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius. Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola. Boeliukselle tärkeää on, että kesäkumibiisin esittää julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva artisti. Kesäkumeja on perinteisesti jaettu festareilla ja nuorten tapahtumissa, mutta koronaviruksen vuoksi niiden jakelu keskitetään nyt syksyn jälkeiseen aikaan. Kondomeja annetaan järjestöjen toimesta myös kouluterveydenhuoltoon, lastensuojeluun ja nuorisotyöhön.

  • YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa

    Mökkifestarit on kolmen päivän spessulähetys YleX Aamussa.

    YleX Aamun Viki ja Köpi järjestävät kolmen päivän Mökkifestarit kesäkuussa YleX Aamun Mökkifestarit kuuluu radiossa ja näkyy Yle Areenan streamissa 26.–28.6. Kaksi miestä, yksi mökki ja koko Suomen kokoinen mökkifestariviikonloppu! YleX Aamun Ville "Viki" Eerikkilä ja Juuso "Köpi" Kallio laittavat itsensä likoon 26.–28.