Hyppää pääsisältöön

Dieselveturit olivat puuttuva linkki sähkö- ja höyryvetureiden välillä

Suomessa dieselveturit ovat rullanneet kiskoilla jo 1950-luvulta lähtien. Alkuaikoina dieselvetureita käytettiin vaihtotöihin ratapihoilla, mutta aikojen saatossa ne siirtyivät myös tavarajunien ja matkustajajunien vetoon. Suurin osa Valtionrautateiden dieselvetureista on ollut kotimaista tuotantoa.

Tietolaatikko

Ensimmäinen dieselveturi rakennettiin 1910-luvulla ja ensimmäinen kotimainen dieselveturisarja tilattiin vuonna 1955. Dieselveturien käyttöikä on kaksinkertaistunut niiden olemassaolon aikana: Dv11–sarjaa käytettiin 23 vuotta kun taas viimeisimpänä poistunutta Dv16–sarjaa käytettiin 46 vuotta.

Veturien sarjamerkinnät muuttuivat vuonna 1976, jonka vuoksi osalla vetureista on ollut elinaikanaan useampi eri sarjamerkintä. Ennen vuotta 1976 veturin merkinnässä ensimmäisenä ollut kirjain merkitsi veturin käyttötarkoitusta: H oli henkilöjunaveturi, P paikallisjunaveturi, S sekajunaveturi, T tavarajunaveturi ja V vaihtoveturi. Toinen, pieni kirjain, taas merkitsi veturin akselipainoa: k oli kevyt, v väliraskas ja r raskas. Vuoden 1976 jälkeen merkintätapa muuttui ensimmäisen kirjaimen osalta kuvaamaan veturin käyttövoimaa: D-alkuiset ovat dieselvetureita ja S-alkuiset sähkövetureita. Pienemmän kirjaimen merkitys pysyi ennallaan.

Valtionrautateillä on vuonna 2014 kaupallisessa käytössä kolme dieselveturia: Dv12, Dr14 ja Dr16. Vanhin käytössä oleva dieselveturisarja on Dv12 1960–luvulta ja uusin Dr16 1980-luvulta. Suurin osa Dr16-vetureista on yhä käytössä Pohjois-Suomessa ja Joensuussa. Suurin dieselveturisarjoista on Dv12, jota on valmistettu 192 kappaletta. Dv12-veturi on kahta muuta kevyempi yleisveturi jota käytetään niin tavara- ja matkustajajunien vedossa kuin vaihtotöissäkin. Dr14-veturisarjaa käytetään ratapihoilla vaihtotöissä ja laskumäessä.

Dv11, jota kutsutaan myös Nalleksi, oli ensimmäinen Valtionrautateiden tilaama dieselveturisarja. Veturit valmistuivat Valmetin ja Lokomon yhteistyönä vuosina 1958 ja 1959. Ensimmäiset kaksi veturia luovutettiin VR:lle Tampereella 1958. Niitä käytettiin pääasiassa vaihtotyötehtävissä ratapihoilla. Valmistuessaan veturit olivat väritykseltään kelta-tummanvihreitä, kuten filmistä voi erottaa, mutta 1960-luvulla ne maalattiin VR:n silloiseen puna-valkoväritykseen.

Huru eli Dr12 oli VR:n ensimmäinen raskas dieselveturi. Niitä valmistettiin vuosien 1959 ja 1963 välisenä aikana 42 kappaletta Valmetin ja Lokomon tehtailla. Veturi ei raskaan akselipainonsa puolesta soveltunut kaikille Suomen rataosille joten se liikennöi lähinnä Länsi-Suomessa. Hitaan kiihtyvyyden vuoksi Hurun matkustajaliikennekäyttö jäi vähäiseksi, mutta raskaiden tavarajunien vetoon ne sopivat oikein hyvin. Veturin runko oli rakennettu teräksestä ja edessä oli turvakeula joka suojasi miehistöä törmäystilanteissa. Hurut poistettiin käytöstä vuonna 1990.

Dr13-veturi oli ranskalaisen Alstomin suunnittelema dieselveturi. Sen lempinimiä olivat mm. Alstikka tai Ranskanleipä. Ensimmäiset kaksi veturia valmistettiin Ranskassa vuonna 1962. Sylvi Kekkonen kastoi toisen vetureista Wäinämöiseksi Ranskan tehtaalla.Seuraavat 52 veturia tehtiin Suomessa Valmetin ja Lokomon yhteistyönä.

Mustavalkofilmissä esitellään uutta Alstikkaa. Alkuaikoinaan veturit kärsivät monista ongelmista koska Ranskassa suunniteltu veturi ei kestänyt Suomen ilmastoa. Veturi oli kuitenkin tehokkain ja nopein VR:llä siihen aikaan ollut dieselveturi. Alstikka oli kevyempi kuin Huru, joten sitä voitiin käyttää kevyemminkin kiskotetuilla radoilla. Alstikassa oli Huruun verrattuna paljon heppoisempi keula, ja yhteentörmäysten sattuessa Alstikan kuljettaja usein menehtyi, ellei hän ehtinyt pakoon konehuoneen puolelle. Veturisarja oli käytössä Suomessa aina vuoteen 2000 asti.

Dr16 (kutsutaan myös Iso-Vaaleeksi) on Valmetin ja Transtechin vuosina 1985–1992 valmistama raskas dieselveturi. Uutisissa kerrotaan veturin edustaneen "uusinta kiskokalustoteknologiaa mikroprosessoreineen". Järjestelmään kuului ohjaustietokone joka ohjasi taajuusmuuttajia. Veturisarjaa valmistettiin 23 kappaletta.

Päälähteet:
Resiinan artikkeli veturien sarjamerkinnöistä
Tekniikan Maailman (TM 19/2005) artikkeli
Exotic Railfanin kysymyssivu dieselvetureista ja niiden historiasta

Teksti: Veera Pohjola
(Artikkelin kokoaja ja kirjoittaja on lukiolainen Ylen siisti kesäduunari)

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto