Hyppää pääsisältöön

Henrik Tikkanen näki saaristossa isän, pojan ja muutoksen

Kirjailija Henrik Tikkanen käsikirjoitti ja veteraanikuvaaja Osmo Harkimo tallensi kesällä 1968 rakkaudentunnustuksen Saaristomerelle. Runollinen Sandholmin saarelle sijoittuva filmikertomus on sävytetty raamatullisuudella, surumielisyydellä ja romantiikalla. Vuonna 2002 tehty haastattelu kertoo erään filmissä nähtävän henkilön tarinan.

Tikkasen viipyilevä kuvaus alkaa aikojen alusta, siitä, miten saaristo oli syntynyt. "Jumala pani kiven kiven päälle: se oli mielekäs näky."

Kun maisema — kivet ja kalliot — oli valmis, Tikkanen kuvaa intiimisti niiden jatkokehityksen. "Hän antoi veden ja jään hioa kiviä ja kallioita, kunnes ne tuntuivat pehmeiltä kädellä sivellä. Näin hän keksi hyväilyn."

Kun kaikki muukin — kasvit, puut ja taivaan linnut — oli valmista, tekijä siirtyi Tikkasen mukaan uusiin töihin. "Näin hän teki Suomen saariston luomisvoimansa ensimmäisenä purkauksena. Vasta sen jälkeen hän ryhtyi luomaan mantereita, jotka ovat suurisuuntaisempia, mutta niissä ei näy niin pelkistettynä ja kauniina hänen ajatuksensa."

Saariston ihmisistä olosuhteet tekivät "käkkärämännyn kaltaisia, tuulen maahan painamia, mutta sitkeästi elämässä kiinni riippuvia". Eristäytyneisyys muusta maailmasta näkyi kaikessa. "Historia purjehti joskus valkoisin purjein läpi saariston, se jylisi ukkosen lailla, ja katosi sitten ukkosen lailla, jättäen kaiken ennalleen."

"Täällä ihmisellä on oravan osa"

Tikkanen näkee saaristolaisten elämässä selvän muutosvaiheen. Vanhempi polvi eli elämäänsä kuten aina, mutta tarvitsi nuorempiensa apua etenkin kesäisin. Uusi sukupolvi puolestaan tähysi uusiin töihin ja mantereelle. "Kesän lapsi viettää saarella vanhempiensa takia, talven mantereella lastensa takia, kuluttaen itseään kaksin verroin. Mutta hän (lapsi) ei luovu kaksitahoisista velvollisuuksistaan."

Saariston tulevaisuuteen Tikkanen suhtautuu pessimistisesti. "Nyt se on vain osa ihmisen elämästä, hänen vapaa-aikansa huvi, vaarassa tärveltyä keinottelijoiden ja ymmärtämättömien käsissä." Saaren viehätyksen salaisuus piilee hänen mukaansa toistossa. "Kaikki toistuu, mutta aina hiukan eri tavalla. Kaikki tuntevat asiat, joista keskustellaan, keskustellaankin vain asian laadusta."

Elämä saarella vaikutti ihmiseen syvästi. "Joka tarpeeksi on ollut täällä, ei enää voi riistäytyä irti yksitoikkoisesta rytmistä. Parhaimmin sen ymmärtää karulla ulkosaarella, jossa vain tuuli ja meri keskustelevat, ja ihmisellä on oravan osa. Hän sieppaa murusensa tilaisuuden ilmaantuessa."

Uudella sukupolvella oli kuitenkin uudet keinot. He uhmasivat luonnonvoimia ja troolasivat silakkaa avomerellä. "Poika ei halua tyytyä oravan osaan. Hän haluaa sanoa sanottavansa kesken suuren dialogin."

Vuonna 2002 kamera kävi uudestaan Sandholmin saarella Nauvon ulkosaaristossa. Tapaamme Westergård Lillstuganin nykyisen omistajan Riko Eklundhin, joka kertoo hauskasti, miten peri paikan "Sandholmin vanhalta kreiviltä" Alfred Lundströmiltä.

Eklundhin sanat pukevat kuviksi samassa tuvassa 34 vuotta aiemmin taltioidun Lundströmin elämäntarinan. "Tuntuu tärkeältä ja mukavalta kertoa hänen elämästään, sillä hän todellakin eli jännittävän elämän."

Teksti: Petra Himberg

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto