Hyppää pääsisältöön

Säteilevä Tshernobyl ja muita lomakohteita

Kaasunaamariin pukeutunut turisti kuvaa maisemaa.
Kaasunaamariin pukeutunut turisti kuvaa maisemaa. Kuva: Yle/ Katariina Hirvonen turisti

Tshernobyl kasvattaa suosiotaan matkailukohteena radioaktiivisuudestaan huolimatta. Miksi tämä vaarallinen ja karmean kaunis paikka kiehtoo? Missä on Suomen matkailu-Tshernobyl? Äänestä Suomen karmein kohde täällä!

Tshernobylin ydinvoimalassa tapahtui ydinvoimaonnettomuus huhtikuun lopussa vuonna 1986. Reaktori ajettiin koetta suoritettaessa siihen pisteeseen, että sen ydin suli, räjähti ja ympäristöön satoi laavaksi muuttunutta polttoainetta. Ympäristö saastui säteilystä ja reaktorin ympärillä on edelleen useiden tuhansien neliökilometrien suoja-alue, jonne pääsy on vahvasti säännösteltyä.

Kuulostaako Tshernobyl paikalta jossa haluaisit käydä?

Yllättävän moni vastaa kysymykseen kyllä. Useat yritykset järjestävät Tshernobylin alueelle turistikierroksia ja alueen löytää Tripadvisor-sivustoltakin. Kohteina kuolettavan säteilevä metsä, hylätty huvipuisto ja luonnon valtaama kaupunki. Säteilymäärät ovat jännittävän korkeita. Mutta mitä pienestä radioaktiivisuudesta! Seikkailua! Jännitystä! Koe alue, jonka olet nähnyt vain pelkoa tihkuvissa uutisissa.

Ylen Aamu-tv "juhlisti" alueen 25-vuotissyntymäpäivää vuonna 2011. Videosta löytyy maisemia Tshernobylin voimalan lähistöltä Pripjatin kaupungista.

Onko tämä uutta turismia? Kun maailmassa ei ole enää luonnonvaraisia alueita, alamme tutustumaan rumankauniisiin ihmisen tuhoamiin kohteisiin. Maisemat muovautuvat käsissämme aivan uudenlaisiksi, ja ympärillemme avautuu uusia jännittäviä turistirysiä.

Mieltä kutkuttavia saastuneita alueita maailmassa riittää. Haluatko nähdä joen täynnä ihmisen jätöksiä? Kuumaiseman maan kamaralla? Entä meren jonka ekosysteemiin kuuluvat muovijätteet?

Voiko Suomesta löytyä yhtä karmeita matkailukohteita?

Löytyykö läheltäsi kaatopaikkana vuosikymmeniä käytetty metsä tai teollisuuden saastuttama järvi? Onko yritykseltä lipsahtanut kemikaaleja luontoon? Pilaako jokin ääni, näky tai haju muutoin ihastuttavan luontokohteen?

Ilmianna oma suosikkisi ja matkasuunnitelmasi alle Lähetä kuva-linkistä! Keräsimme kohteita heinäkuun loppuun asti. Äänestys on käynnissä 1.8.2014-10.8.2014, jonka jälkeen jalkaudumme tutkimaan, mitä karmeuksia voittaneista kohteista löytyy.

Voit käydä merkitsemässä kohteesi myös karttaan täällä.

Lähetä meille kuva ja kerro kuvatekstiin perustelut, kohteen sijainti sekä yhteystietosi. Voit lisätä kuvia ja kokemuksia myös sosiaalisessa mediassa hashtagillä #kauniitjakarmeat.

Voit edelleen lähettää meille kuvia ja vinkkejä, mutta ne eivät pääse enää äänestykseen mukaan.

Yle Tieteen Facebook
@yletiede Twitterissä
Yle Tieteen Instragram

Kommentit