Hyppää pääsisältöön

Sotilaiden äänet 6: Itke Viipuri, hyljätty kaupunki

Viipurin linnassa liehuu Suomen lippu 18. kesäkuuta 1944.
Viipurin linnassa liehuu Suomen lippu 18. kesäkuuta 1944. Viipurin linnassa liehuu Suomen lippu 18. kesäkuuta 1944. Kuva: SA-kuva / sot. virk. Eino Nurmi viipuri

Venäläisten hyökkäyskärki saapuu Viipurin edustalle kesäkuun 19. päivänä yhtä matkaa viimeisten suomalaisten viivytysjoukkojen kanssa. Viipuria puolustamaan on tuotu Syväriltä 20. Jalkaväkiprikaati, joka ehtii kaupunkiin juuri ennen venäläisten hyökkäystä. Elävän arkiston Sotilaiden äänet -sarjan viimeinen osa kertoo Viipurissa olleiden miesten näkemyksen siitä, mitä kaupungissa tuona päivänä tapahtui.

Viipurin menetys kesäkuun 20. päivä 1944 oli suuri järkytys Suomen kansalle sekä ylipäällikkö Mannerheimille. Viipuri ei ollut sotilaallisena kohteena merkittävä, mutta sen henkinen merkitys yhtenä Suomen suurimmista ja vilkkaimmista kaupungeista oli sitäkin suurempi.

Evakuoitua Viipuria 18. kesäkuuta 1944.
Evakuoitua Viipuria 18. kesäkuuta 1944. Evakuoitua Viipuria 18. kesäkuuta 1944. Kuva: SA-kuva / Oswald Hedeström 1944

Viipurin nopeaan menetykseen on etsitty syitä ja syntipukkeja sodan päättymisestä lähtien. Tutkimuksia ja muistelmia lukiessa tulee siihen lopputulokseen, että lähes kaikki mikä Viipurin puolustuksessa pystyi menemään pieleen, myös meni.

Yksittäisten miesten tai komentajien syyttäminen Viipurin menetyksestä oli tuolloin ja on edelleen kohtuutonta.

Paavo Rintalaa Viipurin puolustajien arvostelu on selvästi jäänyt kaihertamaan ja Sotilaiden äänet -kirjassaan hän antaakin 20. prikaatin miehille suhteellisesti eniten tilaa kertoa tuon kohtalokkaan päivän tapahtumista.

Viipuri hyökkäyksen aattona

Viipurin viimeisiä siviilejä evakuoidaan vielä samaan aikaan kun kaupunkia puolustamaan tuodun 20. Prikaatin noin 5 000 sotilasta saapuvat kaupunkiin. Kaupunki on autio ja sotkuinen, on selvää, että sieltä on jouduttu lähtemään kiireellä.

Viipurilainen asunto 19. kesäkuuta 1944.
Viipurilainen asunto 19. kesäkuuta 1944. Viipurilainen asunto 19. kesäkuuta 1944. Kuva: SA-kuva / luutnantti Klaus Kalima 1944

Aiemmin kaupunkiin tulleet sotilaat ovat löytäneet viinakaupan ja liikkeessä käy kova kuhina. Mattimyöhäset joutuvat tyytymään apteekin tarjontaan.

Humalaisia näkyy kuitenkin kaupungilla vähän. Enemmän kaupungissa liikkuu vetäytyviä joukkoja. Yksin, ryhmissä, joukkueittain ja komppanioittain.

Vetäytyvien miesten puheet saavat väistämättä Viipurin puolustajat levottomiksi, sillä “kyllä se nyt kovaa tulee”, on edestä tulevien miesten yleinen terveinen. Mutta jopa vielä suurempaa levottomuutta herättää tieto puolustuslinjan takana olevasta vesistöstä.

Puolustajat jäävät ilman tykistön tukea

Rautakorven ammusvarasto nro 4.
Rautakorven ammusvarasto nro 4. Rautakorven ammusvarasto nro 4. Kuva: SA-kuva / T. Nousiainen viipuri

20. Prikaatin lähtiessä Aunuksesta kohti Kannasta, sen tykistö saa määräyksen jättää Raskas Patteristo 40:n kranaatit (yhteensä kaksi junavaunullista) Jessoilan asemalle. Patteristolle luvataan ammustäydennystä määräpaikassaan. Patteriston komentaja, kapteeni Tuure Ollila päättää kuitenkin omalla vastuullaan ottaa toisen ammusvaunun mukaansa.

Ammustäydennystä pyydetään prikaatille Viipurissa jo 18. päivän illalla, mutta mitään ei tapahtu. 20. Prikaatin tykistökomentaja Pentti Arra tiedustelee asiaan uudelleen 19. päivän iltana ja saa luvan noutaa yhden tuliannoksen kaikille aseilleen. Luvattu määrä on kuitenkin aivan liian pieni suurtaistelun tukemiseen ja Arra tekee lisätilauksen.

Taisteluvälinetoimiston päällikön Carl Heikelin saapuessa Rautakorven ampumatarvikekenttämakasiinille (AKM1) hakemaan ammuksia, ei niitä hänelle kirjallisen jakomääräyksen puuttuessa anneta. Tiukan väittelyn jälkeen tilanne kärjistyy äärimmilleen.

Ammukset saadaan lopulta, mutta prikaatin autot laitetaan 30-40 kuorma-autoa käsittävän letkan hännille odottamaan vuoroa. Samaan aikaan etulinjassa kummastellaan oman tykistön hiljaisuutta.

Lopulta ammusvarastoon murtaudutaan Päämajasta saadun käskyn ja konepistoolien kanssa väkisin. Viipurin puolustajien kannalta kranaatit saadaan kuitenkin liian myöhään.

Hyökkäys alkaa

Viimeiset vetäytyvät suomalaiset ovat JR58:n miehiä, jotka joutuvat vielä Viipurin edustalla savun ja sumun seassa oman tykistön ja sotilaiden sekä venäläisten tulen alle. Noin sadan miehen osastosta pääsee turvaan vain hieman yli puolet.

20. Prikaatin ryhmitys Viipurissa 20.6.1944
20. Prikaatin ryhmitys Viipurissa 20.6.1944 20. Prikaatin ryhmitys Viipurissa 20.6.1944 Kuva: Yle / Juhana Pullinen. Lähde: Ari Raunio - Juri Kilin: Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44 viipuri

Neuvostojoukot tekevät ensimmäisen merkittävän murtautumisyrityksen aamulla kello 7 - 8 välillä. Hyökkäys torjutaan, mutta venäläiset pureutuvat etumaastoon. Aamupäivällä torjutaan vielä useita muita hyökkäysyrityksiä.

Puolilta päivin venäläisten tykistö ampuu suomalaisten linjaan ja panssarivaunut lähtevät liikkeelle Kannaksentietä pitkin. Suomalaisten panssarintorjuntatykit eivät niihin tehoa ja rynnäkkötykit ovat poissa pelistä yhtä lukuunottamatta.

Paine kohdistuu majuri Kurt Bäckmanin johtaman II Pataljoonan lohkolle 5. ja 6. komppanian saumaan, jossa tilanne on erittäin sekava. Saumassa on noin 100 metrin pituinen alue, jossa ei ole taisteluhautaa ja yhteydenpito komppanioiden välillä on taistelun aikana lähes mahdotonta.

Ilmeisesti kuudennen komppanian sotilaat tulkitsevat naapurikomppanian ja rynnäkkötykkien liikehdinnän vetäytymiseksi ja alkavat jättää asemiaan. Väärä tieto irtautumiskäskystä leviää kulovalkean tavoin 6. komppaniassa.

Lähdettiin juoksuhautaa pitkin katuja kohti. Kaduilla oli jo venäläisiä. Ne eivät ampuneet meitä vaan nauroivat, että finskipojilla on kova kiire. - kersantti Erkki Eskola

6. komppania lähdettyä linjaan jää aukko, mutta sen molemmin puolin asemissa olevat 5. ja 7. komppania pysyvät yhä paikoillaan.

Syntynyttä aukkoa pyritään tilkitsemään reservissä olevan I Pataljoonan vastahyökkäyksellä, mutta sekavan tilanteen, karkailun ja olemattomien viestiyhteyksien vuoksi kapteeni Amos Malisen johtamaa vastaiskua ei saada kunnolla käyntiin. Lopulta vastaiskujoukot pyrkivät 5. komppanian asemiin, joissa ihmetellään takaapäin hyökkääviä miehiä.

Alikersantti Arvo Anttila on mukana vastaiskujoukossa, joka hupenee murheellisen pieneksi matkan aikana.

Juosten läpi Viipurin

Venäläisten lopullinen hyökkäys käynnistyy klo 15.30 ja panssarivaunut etenevät nopeasti keskikaupungille saakka. Viimeistenkin suomalaisten on pakkoa irtautua, vaikka prikaatinkomentaja eversti Armas Kemppi ja IV Pataljoonan komentaja, majuri Viljo Kirma vielä keskustelevatkin vastahyökkäyksestä.

Harvat prikaatin miehistä tuntevat Viipurin katuja, mutta massan mukana joukot liikkuvat oikeaan suuntaan kohti Linnansiltaa peläten jatkuvasti kuulevansa sen räjähtävän ilmaan.

Linnansillalle ja yli

Sillalla oli täysi hulina päällä: kärryjä, kenttäkeittiöitä, miehiä ja hevosia yritti tunkea yhtä aikaa sillan yli. Minä jouduin virran mukaan polkupyöräni kanssa enkä päässyt siitä pois ennen kuin Kivisillan takana. - korpraali Mäkelä 20. Pr

Lähtö tulee niin nopeasti, ettei haavoittuneita ehditä evakuoida. IV Pataljoonan joukkosidontapaikalle Naistensairaalalle jää lääkäri, lääkintävääpeli sekä kymmenkunta haavoittunutta.

Sotamies Kalle Autio on haavoittuneiden joukossa venäläisten rynnätessä sisään ja avatessa saman tien tulen. Autio jää kaatuvan lääkintävääpelin alle teeskennellen kuollutta ja jää henkiin ainoana koko joukosta.

Linnansillan luona upseerit yrittävät kaikin keinoin pysäyttää joukkoja, mutta pakokauhun valtaavat miehet painuvat suoraan sillan yli. Kaaos on karmea.

Eversti Armas Kemppi on yksin komentopaikallaan Pohjoismaiden Yhdyspankin pankkiholvissa luutnantti Pauli Veneskarin saapuessa sinne etulinjasta. Legendaarisen Tyrjän rykmentin mainetta luonut Kemppi tietää kuinka tärkeänä ylipäällikkö pitää Viipuria ja on kaupungin hävittyään täysin maassa.

Eversti Armas Kemppi komentopaikallaan pankin holvissa Viipurissa 20. kesäkuuta 1944.
Eversti Armas Kemppi komentopaikallaan pankin holvissa Viipurissa 20. kesäkuuta 1944. Eversti Armas Kemppi komentopaikallaan pankin holvissa Viipurissa 20. kesäkuuta 1944. Kuva: SA-kuva / Hans Lindh armas kemppi

Veneskari saa lopulta puhuttua komentajan mukaansa ja sivukatuja kierrellen he onnistuvat väistämään venäläiset sotilaat. Linnansillalle Kemppi ja Veneskari saapuvat puoli viiden jälkeen.

Kemppi huomaa Suomen lipun liehuvan edelleen Viipurin linnan tornissa ja toivoo, että se haetaan pois. Vänrikki Eelis Mäkinen ilmoittautuu tehtävään ja lähtee lähettinsä kanssa hakemaan lippua pois tornista.

Kersantti Eino Rusila saapuu samaan aikaan Linnansillan päähän ja ihmettelee, miksi venäläiset ampuvat suorasuuntauksella Viipurin linnan tornia. Hetkeä myöhemmin hän näkee vänrikki Mäkisen juoksevan lipun kanssa sillalle.

Suomen lippu laskee Viipurin linnan tornista viimeisen kerran 20. kesäkuuta noin kello 16.45. Linnansilta räjäytetään heti sen jälkeen.

Päämaja saa tiedon Viipurin menetyksestä tiedustelemalla venäläisten radioliikennettä. Siellä venäläinen panssarikomentaja kertoo ajavansa parhaillaan pitkin Viipurin katuja. Esikunnassa sitä pidetään mahdottomana, eihän Viipurissa ole vielä edes taisteltu kunnolla!

Tiedolle saadaan kuitenkin nopeasti vahvistus myös omilta joukoilta. Viipuri on menetetty yhdessä päivässä. Mutta niin katkeraa kuin Viipurin menetys onkin, sitä ei ole aikaa jäädä murehtimaan. Suurimmat taistelut ovat vielä edessä.

Sotilaiden äänet -radiosarjan kuudes osa:

Paavo Rintala: Sotilaiden äänet - Kannaksen läpimurtotaisteluista 1944
Martti Pohjakallio: Jatkosota-sarjan haastattelut
Eero Elfvengren - Eeva Tammi: Viipuri 1944: Miksi Viipuri menetettiin?
Ari Raunio & Juri Kilin: Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44
Jatkosodan historia 4: Vetäytyminen Karjalan kannakselta

Sotilaiden äänet 1: Suomalaisten asemat murtuvat Valkeasaaressa

Sotilaiden äänet 2: Sekasortoa ja kiperiä päätöksiä

Sotilaiden äänet 3: Taistelu "Viimeisen toivon"-linjasta

Sotilaiden äänet 4: Pois pyyhitty pataljoona

Sotilaiden äänet 5: Taistellen kohti Viipuria

Sotilaiden tarinoita Kannaksen tulimyrskystä ensimmäistä kertaa julki

Elävä arkisto | Kesän 1944 suurhyökkäys Kannaksella

Sotilaiden äänet ovat ladattavissa Yle Areenassa

Kommentit
  • Haapa klapisee ja sumu pitää ääntä Tiina Harpfin lastenkuunnelmissa

    Tiina Harpf jätti puumerkkinsä Lasten Radion seikkailuihin

    Mustan myllyn mestari ja Velhojuuri ovat esimerkkejä Yle Areenassa olevista lastentuotannoista, jotka Tiina Harpf ohjasi Yleisradiolle 1980-luvulla. Harpfin kuunnelmat klapisevat, helisevät, ja joskus niissä soi aimo annos hiljaisuutta. Juonenkäänteistä löytyy mustaa magiaa ja noitavainoja sekä seikkailunriemua. Päähenkilöitä johdattaa usein uteliaisuus.

  • Reino Paasilinna – kiisteltyjen ohjelmien toimittajasta Ylen kiistellyksi pääjohtajaksi

    Toimittaja Reino Paasilinnasta Ylen toimitusjohtajaksi.

    Reino Paasilinna (s. 1939) oli Yleisradion toimittaja ja myöhemmin myös pääjohtaja, jonka toimittamat ohjelmat synnyttivät keskustelua ja lehtiotsikoita. Ohjelmat olivat usein myös sellaisia, jotka eivät miellyttäneet Yleisradion johtoa. Artikkeliin on koottu joitakin esimerkkejä Reino Paasilinnan toimittamista ohjelmista.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto