Hyppää pääsisältöön

Kuuletko? Kuuntelisin

Lapsi pelaa tabletilla
Lapsi pelaa tabletilla Kuva: Anni Alatalo / Yle hertan maailma

Muistetaanko tämä aika hiljaisuudesta ja välinpitämättömyydestä - ruutujen sinertävästä valosta, joka loistaa alaspäin luoduista kasvoistamme? Jep, puhun kännyköistä, tableteista ja niistä muista aivan älyttömän ihanista laitteista, joita meidänkin kotimme pursuilee. Laitteista, joita ilman emme enää oikein osaa olla, mutta joiden käyttökulttuuria vasta rakennamme.

Kesken junioreiden futismatsin valmentaja muistuttaa, että kännykät pois. Ystävykset istuvat vierekkäin sohvalla ja pelaavat hiljaa tuntitolkulla. Koulusta tuleva lapsi seilaa pyörä- ja jalkakäytävän väliä, koska katse on kännykässä. Lapsemme ovat niin kiinni ruuduissa, että unohtavat, etteivät ole tässä maailmassa yksin.

Lapsemme ovat niin kiinni ruuduissa, että unohtavat, etteivät ole tässä maailmassa yksin.

Kyyditin lapseni ystävää autolla. Yritin jutella, mutta takapenkiltä ei kuulunut vastausta. Koko puolituntisen matkan ajan hän pelasi kännykällä. Se tuntui surulliselta: oli outoa yrittää keskustella, kun toinen ei vastaa. Oli hermostuttavaa, ettei lapsi tuntenut kiinnostusta kanssamatkustajiin tai kunnioittanut muita autossa istuvia läsnäolollaan. On jälkeenpäin ajateltuna noloa, että annoin hänen jatkaa pelaamista, enkä pyytänyt laittamaan kännykkää pois. Voiko vierasta lasta pakottaa juttelemaan?

Kohteliaisuus, muiden huomioiminen ja toisten ihmisten kunnioitus ovat kotoa opittuja asioita. Jos itse olen kännykässäni kiinni, kuinka voisin opettaa lapselleni, että se on muiden läsnäolijoiden väheksyntää? Vanhemman on vaivatonta sukeltaa someen, kun lapsi pelaa hiljaa omalla tabletillaan. On helpompaa antaa ruudun viihdyttää – ei kuulu kiukuttelua.

Jos aikuisella itsellään ei ole kokemusta kännykkäpelien koukuttavuudesta, niiden voimaa voi olla hankala ymmärtää. Enää ei puhuta tetriksestä tai matopeleistä, vaan taitavasti rakennetuista maailmoista, joihin on ihanan kiehtovaa uppoutua – aikuisenkin. Lapsen riippuvuussuhde peliin syntyy vielä nopeammin ja on rajoittamattomana hyvin intensiivinen. Suhde älylaitteeseen voittaa ystävyyssuhteetkin.

Vanhemman on vaivatonta sukeltaa someen, kun lapsi pelaa hiljaa omalla tabletillaan. On helpompaa antaa ruudun viihdyttää – ei kuulu kiukuttelua.

Toisaalta älypuhelimen tuomat mahdllisuudet ovat tapa kommunikoida ja vuorovaikuttaa ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Me kasvatamme kosketusnatiiveja, joille pelaaminen on tulevaisuuden taito työmarkkinoilla. Vietävän kimuranttia! Vastus löytynee tasapainosta - sen kun taitaisi.

Tunnen itseni vanhaksi; olenko keski-ikää lähestyvä nainen, joka yle.fi:in kolumnissaan määkyy hyvien tapojen perään? Kukkahattutätiys nostaa minussa vahvasti päätään. Onhan kyseessä se kaikkein tärkein ihmisten välillä - kohteliaisuus.

Nykylasten ei tarvitse kasvaa nuhteessa - kädet sukkahousujen saumoilla ja suu kiinni, vaan kaikkien mielipiteitä kuunnellaan. Kasvatus on vapaampaa ja hyvä niin. Me tämän ajan vanhemmat luomme rennolla otteella tilaa uudelle keskustelukulttuurille ja sukupolvien tasa-arvolle – nuorella ihmisellä on ajatuksia, arvo ja mielipide siinä kuin vanhemmallakin.

Nuo ajatukset olisi kiva kuulla. Siksi en toivoisi lasten hautautuvan älyruudun valoon. Jutellaan!

P.s. Kuulin juuri perheestä, joka on päättänyt luopua älylaitteista kesäloman ajaksi. Miltä kuulostaa?

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Vanhemmuus