Hyppää pääsisältöön

Leuddit ovat kolttakansan salattu muisti

Kolttasaamelaisten perinteiset laulut ovat vuosisatojen ajan kantaneet tietoa suvun ja yhteisön historiasta ja tavoista. Sota ja evakkoon joutuminen katkaisivat pienen kansan kulttuuriperinteen, kun nykypäivä ei enää rakentunut eilisen varaan.

Koltat ovat perinteisesti asuneet laajalla alueella koillisessa Lapissa ja Kuolassa. Nykyaikana he ovat saamelaistenkin keskuudessa pieni vähemmistö.

Valtakulttuurin joskus ”alkeelliseksi” ja ”laiskaksi” leimaama kansa loi rikkaan ja omaleimaisen kulttuurin. Yleisradio teki kolttien perinteestä vuosina 1955, 1961 ja 1973 suurehkon määrän äänityksiä, joiden pohjalta kansanmusiikin tutkija Heikki Laitinen toimitti radiolle 1970-luvulla moniosaisen esittelysarjan kolttamusiikista.

Leuddit ja laulut

Kolttien musiikkiperinteen keskeinen osa ovat ihmisistä ja tapahtumista kertovat laulut, joista käytetään nimeä leudd. Niihin voi hyvällä syyllä soveltaa Peter von Baghin iskelmästä käyttämää luonnehdintaa ”kansakunnan salaisena muistina”.

Laulaja Eeled Semenoffin määritelmän mukaan leuddit kertovat tarinoita, muut saamelaiset "säveltävät vain".

Heikki Laitinen onkin ohjelmissaan rinnastanut leuddit mieluummin karjalaiseen runonlauluun ja itkuvirsiin kuin esimerkiksi pohjoissaamelaisiin joikuihin, vaikka 1970-luvun ohjelmissa joiku-sanaa käytetäänkin paljon. Monet Sevettijärvellä 1960- ja 1970-luvuilla äänitetyt leuddit kertovat Petsamon kolttien sota-ajan kokemuksista ja evakkotaipaleesta.

Illanistujaisissa lauletut leuddit saattoivat kestää jopa puoli tuntia. Ulkopuolisesta ne kuulostivat ehkä yksitoikkoisilta, mutta lähempää tarkasteltuna ne olivat tavattoman ilmeikkäitä ja melodisesti muuntelevia, Laitinen sanoo.

Kolttamusiikkiin kuuluu myös muita lauluja. Tärkeä ryhmä ovat luonto- ja eläinaiheiset laulut, joiden aihepiiriin liittyvät poronkutsunnat ja eläinäänien matkintaperinne. Tansseja ja piirileikkejä on säestetty sekä haitarilla että ryhmälaululla.

Venäläinen kulttuuri on vaikuttanut kolttaperinteeseen vahvasti mm. Petsamon luostarin kautta. Sotaväkeen otetut ja muut Venäjällä käyneet toivat mukanaan etenkin tanssi- ja piirileikkisävelmiä.

Katastrofi seuraa toistaan

Heikki Laitinen kirjaa kolttakulttuurin 1900-luvulla kokemia koettelemuksia ohjelmassaan Musiikki kolttayhteisössä. Katastrofit alkoivat ensimmäisestä maailmansodasta, jolloin parhaassa työiässä olevat miehet joutuivat rintamalle ja Tarton raja jakoi kolttien alueen kahtia.

Sotien välinen Petsamon asutustoiminta oli uusi uhka kolttien perinnäiselle elämänmuodolle. Suomenkielinen kouluopetus murensi osaltaan alkuperäiskansan traditioita. Opettajat eivät esimerkiksi sallineet koululasten osallistuvan perinteiseen katrilliin, Va'ss Semenoja kertoo.

Kolmas katastrofi oli toinen maailmansota ja Petsamon kolttasaamelaisten evakuointi Suomeen. Kun he eri vaiheiden jälkeen päätyivät Sevettijärvelle, asutus hajautui kymmenien kilometrien matkalle pitkän tien varteen. Hanurit jäivät Petsamon Suonikylään, eikä katrillia enää tanssittu.

1970-luvun Sevettijärvi kärsi samoista ongelmista kuin muutkin Suomen syrjäseudut: perinteiset elinkeinot eivät enää tarjonneet toimeentuloa, korkea työttömyys oli jatkuvaa, ja nuoriso muutti muualle. Vanhempien ihmisten joikaamisestakaan se ei kuulemma enää oikein pitänyt.

Perinne hiipuu ja musiikki muuttuu

Yleisradion varhaisimmat säilyneet kolttamusiikin tallenteet äänitettiin jo 1930-luvulla A. O. Väisäsen lähetykseen Puoli tuntia kansanmusiikkia. Ohjelmassa tuolloin esiintynyt Näskk Mosnikoff (s. 1893) oli elossa vielä professori Erkki Ala-Könnin johtaman retkikunnan tehdessä äänityksiään vuonna 1961.

Leuddit olivat aiemmin leimallisesti miesten perinnettä, mutta 1970-luvulla niitä lauloivat enää lähinnä naiset. Miehistä keskeisin laulujen taitaja oli kolttien edusmiehenäkin toiminut Jääkk Sverloff (s. 1894).

Perinne oli kuitenkin tuolloin jo menettämässä jatkuvuutensa. 1970-luvulla Leuddaajista nuorimpia olivat vuonna 1924 syntyneet Va’ss Semenoja ja Eeled Semenoff.

Samanaikaisesti oli kuitenkin syntynyt uusi innostus oman kulttuurin säilyttämiseen, ja kolttien musiikkia levytettiinkin. Sevettiläinen Veera Killanenkin lupasi eräässä Laitisen ohjelmassa (7.3.1974) nauhoittaa vanhojen laulajien leuddeja, "kunhan joulupukki tois mankkarin".

Jo 1970-luvulla tehtiin yrityksiä ylläpitää koltan kieltä modernimpien musiikkilajien puitteissa. Kitaristi Leo Gauriloff lauloi koltaksi bluesia ja kantaaottavaa protestia, ja hänen veljensä Jaakko Gauriloff on tehnyt kolttasaamelaista iskelmää.

Kolttien perinnemusiikin jatkuminen oli Jaakko Gauriloffin mukaan sen sijaan "siinä ja siinä", kun tultiin uudelle vuosituhannelle. Vain muutama sata ihmistä Suomessa enää ylipäänsä puhui koltan kieltä.

Vuonna 2005 nähtiin kuitenkin merkkejä kolttamusiikin uudesta tulemisesta, kun leuddaaja Domna Sanilan lapsenlapsi Tiina Sanila levytti maailman ensimmäisen koltankielisen rockalbumin. Se liittyi laajempaan saamelaiskielten renessanssiin rap- ja rockmusiikissa. Harvinainen ja eksoottinen kolttasaame kuulosti ulkopuolisten korvissa ”haltijakieleltä”, Sanila arveli.

Huomautuksia ohjelmaklipeistä

Dä´rjj Jefremoff: Gåårdest (Kaupungissa). Leuddin aiheena on Dä´rjj Jefremoffin ja Näskk Mosnikoffin vuonna 1955 tekemä matka Helsinkiin, jonne heidät oli kutsuttu esittelemään kolttaraanun tekoa. Tekstissä muistellaan kotiseutua ja kiitellään sukulaisia sekä matkan järjestänyttä tutkija Karl Nickulia. (Maaddârää'jji leeu'd -cd:n oheiskirjan mukaan, Siida/Kansanmusiikki-instituutti 2007).
Feäddsi Semenoff: Elina Fofanoffin joiku. Laulu Suonikylästä Petsamosta.
Koltat laulavat luonnosta ja yhteisöstään. Mukana Maa´ren Gauriloff, Ååjjaž Fofanoff ja Dä´rjj Jefremoff.
Kolttien tanssiperinnettä. Ohjelma kolttasaamelaisten kansantanssi- ja leikkiperinteestä. Mukana Va´ss Semenoja, Kaisa Gauriloff, Maa´ren Gauriloff, Domna Sanila, U´lljan Fofanoff ja Matti Fofanoff.
Kolttien tanssisäveliä vuorolauluna. Mukana Maa´ren Gauriloff, Ååjjaž Fofanoff, Dä´rjj Jefremoff ja Bå´res Jefremoff.
Dä´rjj ja Bå´res Jefremoffin lauluja. Laulaja ja raanunkutoja Dä´rjj Jefremoff (1906–1989) ja poromies Bå´res Jefremoff (1904–1978) kertovat mm. elämästä Petsamon Suonikylässä, Petsamon luostarin merkityksestä sekä joikujen tekemisestä.
Musiikki kolttayhteisössä. Ohjelma kertoo kolttien historiasta ja musiikin merkityksestä heidän yhteisölleen. Ohjelmassa mm. Ma'aren Gauriloff (s. 1902) laulaa leuddin muutosta Sevettijärvelle. Mukana lisäksi Domna Sanila, Veera Killanen ja Jääkk Sverloff.
Kolttien lastenperinnettä. Haastateltava Va´ss Semenoja on kolttien laulu- ja kertomusperinteen taitaja, opettaja ja kääntäjä, joka on ollut kehittämässä kirjoitettua kolttasaamea. Mukana lisäksi Feäddsi Semenof ja Tauno Sanila.
Koltat ja kolttaperinne 1970-luvulla. Aiheena kolttien elinolot Sevettijärvellä, lauluperinteen eri muodot ja kolttakulttuurin tulevaisuus. Mukana Antti Gauriloff, Va´ss Semenoja, Kaisa Gauriloff, Maa´ren Gauriloff, Ååjjaž Fofanoff, Olli Gauriloff ja Paula Feodoroff.
Näskk Mosnikoff laulaa. Näskk (Naska) Mosnikoff esittää kappaleet Fedoran laulu, Ollille (eräälle Suonikylän pojalle), Kuolinvirsi ja Tuutulaulu.
Näskk Mosnikoff: I´llep Sverloff. Leudd on nimetty Kuesmin Illepin (Sverloff) mukaan, joka oli laulun esittäjän (os. Sverloff) isä. Leudd kuvaa tilannetta, jossa Näskkin äiti päättää avioitua Illepin kanssa. (Maaddârää` jji leeu`d -levyn oheiskirjasen mukaan, Siida/Kansanmusiikki-instituutti 2007)
Laulajia Sevettijärventien varrelta. Ohjelmassa mm. Kaisa Gauriloff laulaa partisaanien tappamasta miehestään. Kaisa Gauriloff (1884–1980) oli ulkomaillakin tunnettu satujen ja tarinaperinteen taitaja, joka esiintyy sveitsiläisen Robert Crottet'n vuonna 1941 kirjoittamassa romaanissa Mauno-poro ja taivaanpalot (suom. 2003). Mukana lisäksi Ida Fofanoff, Tatjana Killanen, Feäddsi Semenoff ja Domna Sanila.
Jääkk Sverloff ja joikajaiset Sevetissä. Mukana Jääkk Sverloff, Satu Mosnikoff ja Vass Semenoja.
Eeled Semenoff: Kree´stež da Å´ll. Leudd kertoo kahdesta rakastavaisesta ja toisen maailmansodan ajasta, jolloin Å´ll palveli Suomen armeijassa. (Maaddârää` jji leeu`d -levyn oheiskirjasen mukaan, Siida/Kansanmusiikki-instituutti 2007)
Jääkk Sverloff, Sevetin kylänvanhin. Ohjelmassa esitellään kolttasaamelaisten leuddejä ja lauluja. Jääkk Sverloff esittää mm. katrillilaulun "Mitä kuulkaa te tytöt ja nuoret juoksentelette", jossa lapset tanssiskelevat talossa ja piiloutuvat pöytien ja sänkyjen alle. (Maaddârää` jji leeu`d -levyn oheiskirjasen mukaan, Siida/Kansanmusiikki-instituutti 2007)
Leo Gauriloff esiintyy. Leo Gauriloff, Harri Sarkkinen ja Jari Salo esittävät koltankieliset kappaleet Saunablues ja Kulttuurivaihtoa.
Jaakko Gauriloff: Cuo'vves mään. Jaakko Gauriloff esittää kolttasaameksi kääntämänsä kappaleen Hopeinen kuu H. Aholan yhtyeen säestämänä. Säv. Gualtiero Malgoni, san. Jaakko Gauriloff.
Jaakko Gauriloffin ja Tiina Sanilan haastattelu. Kolttasaamelaiset taiteilijat puhuvat koltankielisen kulttuurin tilanteesta ja esittävät yhdessä laulun Marena.
Tiina Sanila Aamu-tv:ssä. Koltankielisen rockalbumin tehneen Tiina Sanilan haastattelu Aamu-tv:ssä.

Kommentit
  • Luontoilta jakoi luontotietoutta leppoisasti ammattitaidolla

    Alkuperäistä Luontoiltaa esitettiin 32 vuotta.

    Suomalaisten kontaktiohjelmien pioneeri Luontoilta aloitti lähetyksensä radiossa 26.huhtikuuta 1975. Vuodesta 1982 lähtien ohjelmaa alettiin esittämään myös television puolella. Yleisön rakastamaa luonto-ohjelmaa tehtiin 32 vuoden aikana 519 jaksoa.

  • Ehyesti säröinen tv-elokuva Hiljaiset laulut kuvasi paikkaansa etsiviä nuoria

    Tuomas Sallisen elokuva valmistui vuonna 1994

    Vuonna 1994 esitetty Tuomas Sallisen tv-elokuva Hiljaiset laulut on vahvasti ajassaan oleva voimakas kuvaus nuorista, jotka ystävyydestä huolimatta kärsivät erilaisista vieraantuneisuuden tunteista. Vaikka tarina on rikkonainen eikä helppoja vastauksia ole, pysyy kertomus erinomaisesti koossa. Keskeisellä sijalla elokuvassa on sen äänimaisema.

  • Hiljainen poika tahtoo auttaa

    Nuori Jarmo Mäkinen teki roolin vähäpuheisena hyväntekijänä

    Jarmo Mäkinen tunnetaan miehekkään ja vähäpuheisen suomalaismiehen rooleista. Jo vuonna 1992 ilmestyneessä Hiljainen poika -lyhytdraamassa Mäkinen esittää vakavaa ja hiljaista, joskin myös herkkää ja empaattista sivustakatsojaa. Empatiasta Kari Paukkusen lyhytelokuva pitkälti kertookin. Mäkisen hahmo seuraa keskellä yötä, kun joukko nuoria remuaa yökerhon edustalla.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto