Hyppää pääsisältöön

Kirjoittamiseen uppoaa koko päiväksi

Kirjailija, runoilija Juha Kulmala
Runoilija Juha Kulmala Kirjailija, runoilija Juha Kulmala Kuva: Yle/Aleksis Salusjärvi kirjallisuuspalkinto

Turkulainen Juha Kulmala (s. 1962) alkoi kirjoittaa runoja lukion viimeisellä luokalla.
"Minusta tuli runoilija 90-luvun lopulla, kun runojani julkaistiin Reviiri-antologiassa ja Jarkko Laineen Parnassossa. Turussa oli tuolloin esittävän runouden liikehdintää. 2002 julkaisin ensimmäisen kokoelmani."

Kulmala näkee, että hän pystyy runouden kautta parhaiten ilmaisemaan erilaisia mielenliikahduksia.
"En ole koskaan kokenut olevani mikään tarinankertoja. Otan jonkun tilanteen tai tunnelman, ajatuksen, ja pureudun siihen. Rytmi on myös tärkeä. Ensimmäiset runot, jotka iskivät, olivat beat-tavaraa. Kerouacin Matkalla innosti minua, sitten löysin Ginsbergin sekä ranskalaiset symbolistit, romantikot ja surrealistit."

Tyypillinen työpäivänä Kulmala herää 9–10 aikaan ja keittää kahvit ennen koneelle istumista.
"Joskus herään aamulla niin, että idea on syntynyt unessa. Normaalisti istun koneen ääreen ja otan esille keskeneräisen tekstin ja alan iskeä siihen materiaalia lisää. Lisään tekstiä mieluummin kuin karsin. Kun on hyvä draivi, ajan kulumista ei huomaa, ja yhtäkkiä voi olla ilta tai yö, tai aamuyö. Se on kuluttava vaihe, sitä ei jaksa kauhean pitkään."

Väline on vaikuttanut hänen kirjoittamiseensa.
"En ole koskaan kirjoittanut suoraan käsin, mutta kirjoituskoneella kirjoittaessa sitä mietti päässään asioita valmiimmaksi ennen kuin niitä pisti paperille. Tekniikka on vaikuttanut niin, että voi koota paljon tekstimassaa."

Haluan muutosta, näytän ikävän asian, jotta se muuttuisi.

Kulmala ajattelee, että nykyhetki saattaa jonkun mielestä näyttää runouden kultakaudelta. Vapaus kirjoittaa mitä tahansa on tuskin ollut koskaan suurempi kuin nyt, samoin mahdollisuus saada tekstejä julki on tuskin koskaan ollut helpompaa. Kirjoittajien kirjo on myös ennätysmäisen laaja.
"Siinä mielessä olemme kultakaudessa, mutta mikä on lopputulos, sitä on hyvin kiusallista lähteä arvioimaan."

Pompeijin iloiset päivät syntyi yksittäisinä runoina.
"Kun niitä oli tarpeeksi, niistä tuli kirja. Näkemys kokonaisuudesta alkoi hahmottua, kun kolmannes teksteistä oli valmiina."

Kulmala ei kirjoita kovin henkilökohtaisia asioita, enimmäkseen hän yrittää katsoa ulospäin, yhteiskuntaa ja muita ihmisiä ja maailman menoa.
"Tavallaan peilaan kirjassa sitä, mitä olen nähnyt viimeisen viiden vuoden aikana. On niin sanotusti systeemin vika, että kirjasta tuli tällainen."

Kirjan nimi liittyy maailmanloppuun tai tiettyyn katastrofifiilikseen, jota on ilmassa.
"Sellainen tunnelma on pinnassa. Joku muutos on tulossa, on pakko tulla, ja samalla sitä koitetaan kaikin tavoin pidätellä, kun se on niin pelottavaa. Asiat ovat meillä kuitenkin aika hyvin. Näin ei voi kuitenkaan jatkua, tulevaisuudessa tulee vielä inhottavampi muutos jos sitä ei nyt tehdä.Pompeijin iloiset päivät -nimi liittyy jännitteeseen muutoksen ja säilyttämisen välillä."

Kulmala kertoo, että perushyve kirjoittamisessa, jota hän pyrkii pitämään yllä, on katsoa asioita monesta näkökulmasta.
"Vaikka joku asia on yhden mielestä paha ja huono, kaivan esiin, miksi joku toinen ihminen tekee sitä. Me ei olla kukaan enkeleitä täällä. Silti käyttäydymme sivistyneesti, uskon että on joku omatunto, jota voi kehittää. Maailman kauheudella ei tarvitse mässäillä, en usko rappioromantiikkaan ja inhottavissa asioissa kieriskelyyn. Haluan muutosta, näytän ikävän asian, jotta se muuttuisi."

Jokainen ihminen törmää runouteen ainakin elämän käännekohdissa, kuten hautajaisissa ja häissä.
"Moni on sanonut, että runouden ainoat teemat ovat rakkaus ja kuolema. Elämä on täynnä rituaaleja, ja vaikka ne olisi kuinka banaaleja, on kuitenkin se mysteeri pohjalla. Sitä ei voi ilmaista oikein millään muulla tavalla kuin runolla. Se on aina ikuista. Jokaiset häät ovat aina sama tilaisuus, samoin hautajaiset, vaikka henkilöt vaihtuvat. Jokainen vappu tai juhannus on sama, se on kuin neulanpisto, joka pitää kaikki vuodet kohdakkain. Runo pystyy iskemään tällaiseen ikuisuus-aspektiin paljon tehokkaammin kuin mikään muu."

Runoudessa olennaista on, että henkilökohtainen kokemus tulee jaetuksi.
"Se on universaali kokemus. Se on ihmisyhteisön yhteinen tilanne, mihin runo sitoutuu. Runoudessa on tällainen piirre. Se on pohjimmiltaan rituaalinen ja myyttinen, aina jaettu, kaikille sama."

Kirjakerho Runojuhannus. Tanssiva karhu -ehdokkaat esittelyssä Yle Radio 1 pe 20.06.2014 klo 15.05

Yle Areena - Kirjakerhon Runojuhannus: Tanssiva karhu -ehdokkaat esittelyssä

Yle Elävä arkisto esittää: Tanssiva karhu 20 vuotta

Toimittaja Aleksis Salusjärvi

Kommentit
  • Anna puiden parantaa!

    Saunavihdan voi tehdä myös tammesta tai lehmuksesta.

    Ihmisen elämä on kuin lyhyt henkäys, jos sitä vertaa esimerkiksi tammen tai lehmuksen elämään. Muun muassa nämä jalopuut ovat sanaston erityisasiantuntija Kirsti Aapalan mukaan olleet Suomessa jo paljon ennen Suomen kieltä puhuvaa kansaa ja niiden kohdalla supersynttäreitä ei ihmisen tavoin vietetä sadan vaan tuhannen vuoden kohdalla.

  • On ilmoja pidellyt!

    Suomalaisille sää on kuolemanvakava asia.

    Keskustelua säästä pidetään ehkä muualla kevyenä rupatteluna, mutta sitä se ei ole Suomessa. Mielensäpahoittajien kansa löytää aina valittamisen aihetta vallitsevasta säätilasta. Toki, jos haluaa antaa itsestään yltiöpositiivisen kuvan, keskustelun voi avata kehumalla säätä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tanssiva karhu

instagram #tanssivakarhu

Runoutta Twitterissä

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri