Hyppää pääsisältöön

Pelastusliivit testissä

Vuonna 1975 eri pelastusliivimallit voitiin luokitella karkeasti viiteen eri kategoriaan. Vene-lehden toimittaja Seppo Suuronen esitteli A-studiossa tyypillisimpiä liivivaihtoehtoja sekä havainnollisti niiden toimivuutta käytännön kelluntatesteillä. Hankalinta oli löytää sopivat pelastusliivit hyvin isoille ihmisille tai pikkulapsille.

Helposti puhkeavat ja ilmalla täytettävät pelastusliivit olivat 1970-luvun puolivälissä onneksi jo lähes poistuneet Suomen markkinoilta. Halvimmat tarjolla olevista pelastusliivimalleista olivat niin sanotut laivaliivit, jotka esitellään ohjelmassa kovina ja erittäin epämiellyttävinä pitää päällä. Liivit saivat kategorian laiva-liitteen syystä: liivejä näki harvoin laivoissa missään esillä, vaan niitä pidettiin usein jopa lukkojen takana piilossa — lieneekö syynä tähän ollut juuri niiden epämukavuus?

Purjehtijaliivit tunnisti siitä, ettei liiveissä ollut kauluksia, jotka saattaisivat haitata purjehtimista. Liivit olivat epävarmat, koska niissä oli kellukkeita myös liivin selkäpuolella. Tämän takia veden varaan joutunut saattoi kääntyä vedessä vaarallisesti mahalleen.

Varsinaiset veneilyliivit olivat mukavat ja pehmeät. Kaulus tuki kellujan päätä ja heijastinnauhat helpottivat vedessä kellujan löytämistä myös pimeällä. Veneilijäliiveissä oli usein mukana myös narussa roikkuva pilli hälytysäänen antamista varten. Liivit maksoivat ohjelmavuonna noin sata markkaa.

Viidenteen liiviryhmään luokiteltiin niin sanotut kellutakit. Takeissa saattoi olla valmiiksi sisään ommeltuja ilmataskuja tai vaihtoehtoisesti kellujan itse täytettävät "keuhkot", joihin oli tarkoitus puhaltaa ilmaa jos joutui veden varaan kellumaan. Puhallettavia takkeja pidettiin Suomen kylmiin vesiin vaarallisina.

Teksti: Ville Matilainen

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto