Hyppää pääsisältöön

Tiedustelupäällikön vaimo rakasti Suomea

Flora Paasonen
Flora Paasonen Kuva: Yle flora paasonen

”Rakas ystävä", kirjoitti Flora Paasonen toimittaja Johanna Parikka Altenstedtille marraskuussa 2012 Philadelphiasta, Yhdysvalloista. Flora kertoi kirjeessään edelleen, että on saanut tietää että Suomessa on kirjoitettu hänen miehestään, Suomen tiedustelupäälliköstä Aladar Paasosesta kirjoja, joissa nostetaan esiin asioita, jotka eivät Floran mukaan pitäneet paikkaansa.

Kirje jatkui seuraavalla tavalla: ”Olen 94- vuotias, enkä tunne voimieni riittävän kirjoittamaan omaa kirjaa. Mutta jos olisi joku ihminen, se olisi sentään hyvä, että voisin tuoda totuutta monelle väärinkäsitetylle asialle.”

Siitä alkoi harvinaninen ystävyys, joka syveni samalla, kun sekä Flora että Johanna tiesivät, että aikaa oli vähän ja tehtävä oli suuri: kirjoittaa kirja ja kuvata dokumentti Floran ja Aladarin elämästä ja merkityksestä Suomen histroriassa. Tuloksena on syvä ja erilainen tarina kuin mihin olemme tottuneet sotahistoriaa kuvatessa. Johanna Parikka Altenstedt haastattelee Floraa hänen ruusupuutarhassaan, käy Paasosten unohdetulla mökillä Taavetissa Tuulikki-tyttären kanssa, sekä toimittaa satoja ennen näkemättömiä dokumentteja Aladar Paasosen sotavuosilta Suomen kansallisarkistoon. Floran kautta aukeaa autiopaikka Euroopan historiaan, mutta myös kylmän sodan Amerikkaan.

On mielenkiintoista, että Flora Paasonen näin korkeassa iässä päätti kertoa elämästään ja teki televisiodebyyttinsä. Se osoittaa suurta itsenäisyyttä. Historiankirjoituksen tehtävänä on kertoa totuus siitä, miten asiat olivat, sekä ymmärtää motiiveja ja tulkintoja, joita ihmisillä on omasta ajastaan ollut.

Kylmän sodan perinne

Toinen näkökulma, joka on värittänyt historiankirjoitustamme on kylmä sota, joka jakoi maailman kahteen leiriin. Jo 1944 alkoi näkyä merkkejä siitä, että Neuvostoliitto ja USA ajautuisivat toisiaan vastaan. Suomen diplomaattiradiotiedustelu tiesi totta kai, mihin suuntaan poliittinen kehitys oli menossa, ja varmasti osattiin suhtautua tilanteeseen myös ajoissa.
Toista maailmansotaa on tulkittu kylmän sodan aikana ikään kuin dualistisesti ”hyvänä” tai ”pahana”. Pahaa ei tarvitse juuri etsiä, se löytyy saksalaisten keskitysleireistä ruumiskasoineen ja polttouuneineen. Historiallisissa kuvauksissa on käytetty mittapuuta: Natsi-Saksan puolella vai Natsi-Saksaa vastaan, kunnes saksalaiset itse ottivat historiankuvauksensa omiin käsiinsä 90-luvulta alkaen ja ovat siitä lähtien tuottaneet elävämpää ja monisäikeisempää historiankuvausta.

- Suomen osalta tilanne on toki ollut hankala, koska sotiamme ei voi käsitellä pelkästään Saksan kautta. Suomi teki toki yhteistyötä Saksan kanssa etenkin jatkosodassa, mutta lähtökohtaisesti sodat ovat aina koskeneet venäläisten politiikkaa – siis Neuvostoliittoa. Mutta kun Stalin oli Churchillin aseveli- ja yhteistyökumppanikuvio hankaloitui entisestään. Eikä saa unohtaa, että suurvallat Saksa ja Venäjä olivat Molotov-Ribbentrop -sopimuksen kautta yhteistyökumppaneita siihen asti, että Saksa hyökkäsi Puolaan. - Meidän näköpiiristämme on helppo nähdä, minkälainen paperi se sopimus, joka nyt roikkuu Riian miehitysmuseon seinällä, oli. Mutta 30-luvun lopussa suurin osa eurooppalaisista eli luulossa, että Saksa ja Venäjä ovat samalla puolella, eikä sotaa niiden välille synny, Parikka Altenstedt pohtii.

Marskin luottomies

”Kyllä Mannerheim tunsi mieheni entuudestaan, ei hän vahingossa poiminut ketä tahansa tähän tärkeään luottotehtävään. Mieheni ei olisi voinut toimia ilman Mannerheimin siunausta, ja voimme olla varmoja siitä, että Mannerheim valitsi mieheni tiedustelupäälliköksi Aladarin hänen kokemuksensa, psykologisen silmän ja kielitaitonsa pohjalta.” Flora sanoo haastattelussa.
Vajaat kaksi viikkoa Floran kirjeen saapumisesta Parikka Altenstedt lähti tapaamaan tiedustelupäällikön vaimoa Flourtowniin, Pennsylvaniaan. Nyt on kulunut 70 vuotta kohtalonvuodesta 1944 ja on aika kertoa, minkälaista vaimon ja lasten salattu elämä oli – mutta myös mitä tapahtui sodan kulisseissa, kun Aladar Paasonen sai 1942 suuren vastuun rakentaa ja johtaa tiedustelua, johon kuului Hallamaan nerokkaan radiotiedustelun lisäksi muu tiedustelu sekä vastavakoilu.

Kun kirjoitetaan Aladar Paasosesta on siis muistettava, että hänen lapsensa eivät siis osaa vanhempiensa äidinkieliä suomea ja unkaria tai vanhempien toista keskinäistä kommunikointikieltä ruotsia. Paasosten lapset ovat olleet alakouluikäisiä tavatessaan Mannerheimiä, eivätkä koskaan ole järjestelmällisti tutustuneet Suomen historiaan tai politiikkaan muuten, kuin ulkomaalaisen silmin. Se on otettava huomioon, kun heitä arvioidaan historiallisena lähteenä. Tässä suhteessa Flora Paasonen herättää kunnioitusta. Vaimona ja äitinä hän kantaa vastuun siitä, että perheen tarina kerrotaan oikein. Samalla hän on vahva itsenäinen nainen, joka oppi rakastamaan Suomea sielunsa kotimaana.

Johanna Parikka Altenstedt

Artikkeli liitty 2.7. esitettävään dokumenttiin Flora ja Aladar, rakkautta ja vakoilua

Lue myös - yle.fi:stä poimittua