Hyppää pääsisältöön

1.5. Teeman Elävä arkisto: Viisubrunssi

Kooste Suomen Euroviisukarsintojen voittajista 1983-1988.
Suomen euroviisuedustajia 1983-1988. Kooste Suomen Euroviisukarsintojen voittajista 1983-1988. Kuva: Yle Kuvapalvelu euroviisukarsinnat

1980-luku oli musiikillisesti Suomen Euroviisuhistorian monipuolisinta aikaa: vuosikymmenelle mahtuu kaikkien aikojen suosituimpia ja vihatuimpia edustuskappaleita Kojosta Vicky Rostiin.
Vapun mahtavaan Viisubrunssiin mahtuu vuodet 1983-1988! Paras kattaa paljon erilaisia hiukopaloja, sillä Viisubrunssi kestää 8 tuntia aamukymmenestä alkaen!

Suomen viisuhistoria eli murrosvaihetta 1980-luvulla. Vuosikymmenen alku sujui pisteissä mitattuna katastrofaalisesti: vuonna 1980 Vesa-Matti Loirin Huilumies jäi kisojen viimeiseksi, samoin kuin vuonna 1982 Kojon Nuku pommiin. Niitten välissä vuonna 1981 Riki Sorsan Reggae OK oli viides – lopusta laskettuna.

Hassuttelun ja protestin sivumaku alkoi olla jo tympeän väljähtänyttä, joten päätösvalta siirrettiin ammattilaisraadeilta kansalle. Kantaaottavat esitykset ja vaikeana pidetyt taiteelliset sävellykset saivat pikkuhiljaa väistyä, ja suunta oli kohti nuorekkaampaa ja popahtavampaa tyyliä. Kaupallisten iskelmälaulajien läsnäoloa ei enää karsastettu.

Vuonna 1983 kilpailusävelmiä esittivät Ami Aspelund, Opus 5, Kirka, Tapani Kansa ja edellisvuonna läpimurron tehnyt Meiju Suvas; jokainen lauloi pari kappaletta. Voittaja valittiin postikorttiäänestyksellä.

1984 edustajan paikasta kisasivat Paula Koivuniemi, Sonja Lumme, Leena Nilsson, Anneli Saaristo, Tomas Ek, Kirka ja Lasse Mårtenson. Taustakuorossa häärivät Kaija Koo, Jokke Seppälä, Anita Pajunen ja Pepe Willberg. Voittajan valitsi yleisö postikorteilla, joten lopputulosta lähetyksessä ei nähdä. Ja nimenomaan postikorteilla: "Älkää lähettäkö kirjeitä, kun niitä on niin hankala avata kun tulee satoja tuhansia."

Vuonna 1985 ehdokasarsenaali pysyi melkoisen vakiintuneena. Vain yksi uusi kasvo pääsi mukaan: edellisvuoden Kevään Sävelen voittaja, eksoottinen Bianca Morales. Hänen lisäkseen esintyivät Ami Aspelund, Sonja Lumme, Jokke Seppälä, Tapani Kansa ja Riki Sorsa; jokainen esitti useamman kuin yhden laulun.

Vuonna 1986 konkareiden sekaan mahtui enemmän uusia kasvoja. Viisukarsintojen kokeneempia esiintyjiä edustivat Kirka, Irina Milan, Eija Ahvo, Sonja Lumme ja Danny. Suurelle yleisölle tuoreempia solistikasvoja olivat Kim Lönnholm, Kari Kuivalainen ja Tulip eli Kirsi Hörman. Entisistä taustakuorolaisista solistiriviin nousivat Jokke Seppälä, Anita Pajunen, Leena Nilsson ja Rele Kosunen eli Gruppo Jokke. Alun perin Leena Nilssonin paikalla piti laulaa tuon ajan taustakuorojen vakiokasvo Kaija Koo, mutta hän kieltäytyi, koska oli siirtymässä soolouralle. Taustakuoro olikin sitten rautaista ammattilaistasoa suoraan 1970-luvun viisuista: Marjo-Riitta Kervinen, Irma Tapio, Martti Metsäketo ja Pepe Willberg.

Vuonna 1987 paikkaa euroviisulavoilla tavoitteli sangen sekalainen sakki: Paula Koivuniemi & Viljaset, Vicky Rosti, Johnny Lee Michaels, Matti Esko, Jorma Kääriäinen, Leena Nilsson, Kisu, Tauski & Co. sekä Jussi Halme & Helena Miller. Heistä Virve Rosti oli ollut kahdeksan vuotta tauolla musiikkimaailmasta, Jorma Kääriäinen, Leena Nilsson ja Tauski vasta uransa alkutaipaleella. Johnny Lee Michaels eli Jouni Turpeinen suuntautui sittemmin elokuvasäveltäjän ammattiin. Laila Halmeen poika Jussi Halme tuli 1980-luvulla tutuksi lähinnä erilaisista laulukilpailuista, kuten myös duettoparinsa Helena Miller. Kummankaan ura laulajana ei lähtenyt lentoon.

Vuonna 1988 mukaan mahtui yrittäjiä laidasta laitaan. Edustuspaikasta kisasivat tuoreina kasvoina Marjorie ja Boulevard-kvartetti, joka oli säestänyt Virve Rostia edellisvuonna. Laulukilpailujen veteraaneja tai kokeneempia esiintyjiä olivat Ami Aspelund, Tarja Ylitalo, Mikko Alatalo, Helena Miller, Tauski (tällä kertaa Tutta & Christa tukenaan), Kari Tapio, Sonja Lumme ja Benny Törnroos. Kiinnostava yhdistelmä oli Timo Tervo, hänen tyttärensä Jonna Tervomaa & Beat-yhtye, joka oli voittava Suomen karsinnan vuonna 1990.

Edellä luetellut esiintyjät piirtävät kiinnostavan kuvan 1980-luvun kevyestä musiikista: enimmäkseen mukana on keski-ikäisen maaseutuyleisön viihdelaulajia. Suuret nuorisosuosikit – Sielun veljet, Eput, Yöt – loistavat poissaolollaan, sillä Euroviisujen koettiin kolauttavan pahasti minkä tahansa rockbändin uskottavuutta. Neumann sentään on uskaltautunut mukaan säveltäjänä, eikä menestyskään ole kehnompi.

Melkein kaikki vuosina 1983-1988 valitut edustussävelmät ovat aika hienoja kappaleita, ja muutamat niistä ovat nousseet Suomessa ikivihreiden suosikkisävelmien luokkaan. Hengaillaan, Eläköön elämä ja Sata salamaa ovat myös karaokebaarien suosikkeja. Yksi vuosikymmenen mahtipontisimmista klassikoista on Kari Kuusamon säveltämä Fantasiaa, jonka esitti Ami Aspelund vuonna 1983. Ami on Marko Gustafssonin Arkistovieraana, ja kertoo voittotunnelmistaan.

Paljon kilpailusävelmien joukossa on toki ollut myös hetkessä unohtuneita helmiä ja hölmöilyjä – niistä saa nauttia ja kärsiä ainutlaatuisella Viisubrunssilla 1. toukokuuta! Alueraadit valmiuteen #viisubrunssi.

Liisää kasariviisuista Elävän arkiston netissä!

Vapun Viisubrunssi:

  • Euroviisut 1983 Suomen karsinta (1983) Ohjaus Erkki Pohjanheimo. Tuottaja Heikki Seppälä. Juontaja Maria Valkama. Tuotanto TV1 Viihdetoimitus.
  • Arkistovieraana Ami Aspelund (2015) Toimittaja Marko Gustafsson. Ohjaaja Minna Tienhaara. Tuotanto Yle Kulttuuri.
  • Euroviisut 1984 Suomen karsinta (1984) Ohjaaja Uolevi Taskinen. Juontaja Maria Valkama. Tuotanto TV1 Viihdetoimitus.
  • Euroviisut 1985 Suomen karsinta (1985) Toimittaja ja ohjaaja Heikki Harma. Tuottaja Heikki Seppälä. Juontaja Seppo Hovi. Tuotanto TV1 Viihdetoimitus.
  • Euroviisut 1986 Suomen karsinta (1986) Toimittaja ja ohjaaja Heikki Harma. Tuottaja Heikki Seppälä. Juontaja Kari Lumikero. Tuotanto TV1 Viihdetoimitus.
  • Euroviisut 1987 Suomen karsinta (1987) Tuottaja ja ohjaaja heikki Seppälä. Toimittaja Arto Vilkko. Selostajat Laila Halme ja Lasse Mårtenson. Tuotanto TV1 Viihdetoimitus.
  • Euroviisut 1988 Suomen karsinta (1988) Tuottaja Erkki Pohjanheimo. Toimittaja ja ohjaaja Uolevi Taskinen. Juontaja Sini Sovijärvi. Tuotanto TV1 Viihdetoimitus.
Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa