Hyppää pääsisältöön

18.8. Teeman Elävä arkisto: Katri Helena 70 vuotta

Katri Helena kaupungissa, 1971.
Katri Helena kaupungissa, 1971. Kuva: YLE katri helena

Iskelmätaivaamme sinivalkoisin kiintotähti Katri Helena viettää syntymäpäiväänsä 17.8. Vuosia mittarissa on 70, ja niistä musiikki on täyttänyt suurimman osan: tohmajärveläistyttö on päätyökseen viihdyttänyt laulullaan suomalaisia 17-vuotiaasta saakka.

Katri Helena nousi iskelmätaivaalle melko näyttävästi. Pienen kirkonkylän tytön kolmas single Puhelinlangat laulaa vuonna 1964 oli yllätyshitti, jota lauleskelivat kaikki vauvasta vaariin. Säveltäjä Pentti Viherluoto oli itse levyttänyt kulkurirallatuksen jo vuonna 1947, mutta suursuosioon se nousi vasta Katri Helenan reippaana rautalankaletkajenkkana.

Katri Helenan musiikillinen valtti oli 1960-luvulla monipuolisuus. Hän levytti sekä tanssilavamusiikkia että nuorison popiskelmiä, pysytellen kuitenkin erossa pahamaineisesta rockista. Kovin pahoihin julkisuusskandaaleihinkaan Katri Helena ei villillä 1960-luvulla sotkeutunut, joten asema koko perheen suosikkina vakiintui nopeasti.

Vuoden 1971 kepeässä henkilökuvassa Katri Helena kaupungissa näemme laulajatähden vilpittömänä, hulluttelevana ja ammattitaitoisena viihdyttäjänä. Kauniissa mustavalkokuvassa Katri Helena hoitaa arkisia askareitaan, harjoittelee ja vaeltelee Helsingissä laulujensa siivittämänä.

Kuljeskelun lomassa Katri Helena esittää hieman tuntemattomampia laulujaan 1970-luvun alusta ja uran alkutaipaleelta. Kuulemme muun muassa sävelmät Mä pyydän pientä tuokiota vain, Aurinkoon, tuuleen, Kai laulaa saan, Kesäyö metsämökillä ja Elämäni laulu.

Katri Helena Marko Gustafssonin vieraana 2015.
Katri Helena Marko Gustafssonin vieraana 2015. Katri Helena Marko Gustafssonin vieraana 2015. Kuva: Yle Kuvapalvelu marko gustafsson

1970-luku oli euroviisukäännöksineen vielä Katri Helenan kulta-aikaa, mutta suurin suosio notkahti 1980-luvulla, kuten kaikkien vanhan kaartin iskelmätähtien. Hän nousi kuitenkin uudelleen huipulle Jukka Kuoppamäen laululla Anna mulle tähtitaivas vuonna 1992. Uuden nousun myötä tuli myös rohkeampia musiikillisia kokeiluja, kuten kansanmusiikkipainotteinen levytys ja esiintyminen Sibelius-Akatemian Superpelimannien kanssa.

Superpelimannien kanssa vuonna 1995 tehty levy Vie minut esitteli suomalaisille aikuisen, vahvan naisen, jonka juurevassa kansanmusiikkipoljennossa oli pidäkkeetöntä ja vapautunutta riemua, hurmiota ja jopa erotiikkaa.

Kaustisilla nauhoitetussa Vie minut -konsertissa kuullaan enimmäkseen lauluja tuolta Katri Helenan saman nimiseltä kultalevyltä. Kuultavat sävelmät ovat Kaurapelto, kesäyö, Hai Hai laulaisin, Muistatko vielä, Tyyntä myrskyn edellä, Matalan torpan balladi, Sinistäsilkkiä, Poika ja haitari, Kaivatulle, McMahonee – ystäväni, Kai laulaa saan, On elämä laulu, Paloma Blanca, Ei kauniimpaa, Anna mulle tähtitaivas, Vie minut ja Jos mä ruusu oisin.

Esa Niemisen johdolla Superpelimanneissa soittavat Maria Kalaniemi (haitari), Kimmo Pohjonen (haitari, huuliharppu), Petri Hakala (akustinen kitara, mandoliinit), Olli Varis (akustinen kitara), Tapani Varis (kontrabasso) ja Arto Järvelä (viulu, nyckelharpa).

Syntymäpäiväsankari on studiossa Marko Gustafssonin haastateltavana tuoreessa ohjelmassa Arkistovieraana Katri Helena (2015).

  • Katri Helena kaupungissa (1971) Tuottajat ja ohjaajat Ossi Runne & Riitta Degerholm, kuvaaja Matti Halonen, leikkaaja Pipsa Valavaara. Tuotanto TV1 Viihdeohjelmat.
  • Arkistovieraana Katri Helena (2015) Toimittaja Marko Gustafsson, ohjaaja Minna Tienhaara. Tuotanto Yle Kulttuuri.
  • Vie minut! Katri Helena (1996) Tuottaja Pekka Laitinen, ohjaaja Matti Heinivaho, toimittajat Pekka Laitinen ja Päivi Saharinen, kuvaus Kari Salmi ja Harri Lehtikevari, äänisuunnittelu Teuvo Lehtinen. TV2 Musiikkiryhmä.
Kommentit

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa