Hyppää pääsisältöön

23.6. Teeman Elävä arkisto: Vanamo ja Kolmonen

Tv-kokit Vanamo ja Kolmonen valmistavat ruokia leirikeittimellä ohjelmassa Kesäkeittiö.
Tv-kokit Vanamo ja Kolmonen valmistavat ruokia leirikeittimellä ohjelmassa Kesäkeittiö. Kuva: YLE kesäkeittiö

Nyt mutkatonta kesäruokaa suosikkikokkien seurassa! Luonnon helmassa voi savustaa ahvenia ja haukia tai valmistaa vaikka kunnon tirrilihaa. Lisäksi opitaan kalan maustamista, säilömistä ja suolaamista.

Rennot keittiömestarit Jaakko Kolmonen ja Veijo Vanamo olivat suomalaisen television ensimmäiset miespuoliset julkkiskokit. Ruokaohjelma Maukasta mutkattomasti alkoi syksyllä 1970 ja nosti letkeästi juttelevan parivaljakon heti kansan suosikeiksi. Seuraavan vuoden syksyllä ruokaohjelman nimeksi tuli Asia on pihvi, ja sen nimisenä se jatkui vuoteen 1977 saakka, jolloin kesken syyskauden ohjelman nimi vaihdettiin Patakakkoseksi.

Kesäruokaa kokkipari valmisti koko 1970-luvun ajan omassa Kesäkeittiö-ohjelmassaan. Kesäkeittiössä, niin kuin Vanamon ja Kolmosen muissakin kokkiohjelmissa, oli mukana voimakas valistuksellinen aspekti. Suomalaisten ruokailutottumuksia pyrittiin muokkaamaan terveellisempään ja luonnonmukaisempaan suuntaan. Vanamo ja Kolmonen suosivat jo tuolloin tuoreita kotimaisia raaka-aineita, lähiruokaa, luonnon antimia ja yksinkertaisia reseptejä.

Salaatti

lehtisalaattia
tomaattia
kurkkua
kermaviiliä
persiljaa
ruohosipulia
suolaa

Tänä kesänä uusittavissa jaksoissa vuosilta 1971-1974 keittiömestarit puuhaavat nuotion ja retkikeittimen äärellä: savustavat ja hiillostavat erilaisia kaloja, ja käristävät karjalaista tirrilihaa. Kolmannessa ohjelmassa saadaan kesäkäyttöön klassikkovinkit kalasäilykkeisiin, suolaamiseen ja maustamiseen.

Vuonna 1980 Veijo Vanamo lopetti tv-kokkina esiintymisen, mutta Jaakko Kolmonen jatkoi Patakakkosessa vuoteen 1993 saakka. Sen lisäksi hän teki 1990-luvulla Hyvää pataa -ohjelmaa sekä 2000-luvulla lasten kokkiohjelmaa Suolaa ja pippuria.

  • Kesäkeittiö: Kesämaukasta mutkattomasti (1971) Suunnittelu Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen. Toimittajat Karl Gustaf Grönstrand.
  • Kesäkeittiö: Karjalaista tirrilihaa (1972) Suunnittelu Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen. Toimittajat Karl Gustaf Grönstrand.
  • Kesäkeittiö: Kalat säilöön (1974) Suunnittelu Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen. Toimittajat Lars-Erick Malmlund ja Karl Gustaf Grönstrand.
Kommentit
  • Rajat ovat ihmisen ongelma, kirjallisuus on niistä vapaa

    Rakennukset sortuvat, mutta kirjallisuus on kaikkialla.

    Kirjallisuus on muuttolintujen parvi ja nyt se lentää Helsinkiin. Helsinki Litin lava on hyvä paikka laskeutua, myös uusille sukupolville, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi. Helsinki Lit suorana Ylen kanavilla 17.–18.5.2019

  • Teeman kesän 2019 elokuvat

    Leffateemoina mm. westernit, Jean Cocteau ja Jerry Lewis.

    Teema esittää kesällä mm. lännenfilmejä lauantaisin, Jerry Lewisin komedioita ja Jean Cocteaun klassikkoja.

  • Teeman kesä 2019 on länkkärikesä

    Westerneitä klassisesta moderniin lauantaisin.

    Teeman kesä 2019 on länkkärikesä. Lännenfilmejä esitetään joka lauantai-ilta kesäkuun alusta elokuun loppuun: klassikkoja, harvinaisia kulttifilmejä ja kiisteltyjäkin mestariteoksia.

Yle Teema