Hyppää pääsisältöön

Hämähäkkiretkellä eroon ötökkäkammosta – ota mukaan äänirauta

Hämähäkin ratasverkko punahatussa.
Hämähäkin ratasverkko punahatussa. Kuva: Yle/Risto Salovaara hämähäkinseitti

Niitä on karvaisia, sileitä, pitkulaisia, pullukoita. Yhteistä niille on, että aika moni ihminen pelkää ja inhoaa niitä. Ihan turhaan, sillä hämähäkit ovat paitsi hyödyllisiä petoja myös ihmeen taitavia kutojia.

Liekö pelko vai mikä syynä siihen, että hämähäkkien tutkijat ja harrastajat ovat Suomessa todella harvassa. Luontokuvaaja ja hämähäkkiharrastaja Reino Pajarre on kirjoittanut ensimmäisen suomalaisen kirjan hämähäkeistä: Hämikki ja seitsemän seittiä. Kirjan yhtenä tavoitteena on tiedon avulla hälventää hämähäkkeihin liittyviä pelkoja.

Reinon oma innostus hämähäkkejä kohtaan alkoi valokuvauksen kautta. Hän oli kuvaamassa suopursuilla hopeatäpläperhosia, kun yksi niistä ei lähtenytkään karkuun. Sillä oli mielenkiintoinen, asuinkukan mukaan väriä vaihtava kukkahämähäkki – kukkaravukki – kaulassa kiinni. Pikku hiljaa muutkin hämähäkit rupesivat kiinnostamaan.

Hämähäkkimiehen varusteina sumutinpullo ja sateenvarjo

Aitoristihämähäkki
Aitoristihämähäkki. Aitoristihämähäkki Kuva: Yle/Risto Salovaara aitoristihämähäkki

Hämähäkkejä löytää, kun malttaa pysähtyä hetkeksi. Hyviä havaintopaikkoja ovat esimerkiksi männyn rungot ja kaarnojen rakopaikat. Kannattaa etsiä puun aurinkoiselta puolelta, sieltä missä hyönteisetkin ovat, Reino opastaa.

Lisäksi aidat ja seinämät, yleensäkin kaikki suuret pinnat ja myös suurilehtisten kasvit, esimerkiksi kielon lehdet, ovat hyviä näyteikkunoita hämähäkkien seuraamiselle.

Valokuvaaminen on oiva keino tutkia hämähäkkejä ja niiden seittejä. Koska seitit näyttävät parhaimmilta kosteina, kasteiset aamut ovat otollista aikaa kuvaamiselle. On kuitenkin toimittava nopeasti, sillä tuuli ja aurinko kuivattavat kasteen äkkiä pois. Jos haluaa pelata varman päälle, reppuun voi pakata sumutinpullon mukaan.

Reino vinkkaa ottamaan mukaan myös sateenvarjon. Jos hämähäkki hyppää pakoon, se ei ihan heti karkaa, jos sen saa putoamaan ylösalaisin laitetun sateenvarjon päälle.

Hämähäkit ovat arkkitehtuurin mestareita

Hämähäkki verkossaan.
Ristihämähäkit kutovat symmetrisiä ratasverkkoja. Hämähäkki verkossaan. Kuva: Yle/Risto Salovaara hämähäkinseitti

Hämähäkin seittiaines herättää ihmetystä ja ihailua. Miten niin ohut lanka voi olla samaan aikaan niin vahvaa ja kuitenkin joustavaa?

Seittiainesta erittyy takaruumiin kehruurauhasista, kun hämähäkki liikkuu. Kaiken kaikkiaan hämähäkit voivat valmistaa seitsemää erilaista seittityyppiä, joista yksittäinen hämähäkki voi kutoa viittä erilaista seittiä.

Katso videolta, kuinka hämähäkin seitti syntyy.

Jokaisella lajilla on seitinvalmistukseen oma tapansa. Osa seiteistä on pelkkää kulkujätettä, osa kudotaan pyynti- tai asumistarkoitukseen. Verkot voidaan virittää vaakatasoon tai pystyasentoon.

Riippuhämähäkki verkossaan.
Riippuhämähäkki virittää sotkuisen verkkonsa vaakatasoon. Saalis törmää estelankoihin ja putoaa verkkoon. Riippuhämähäkki verkossaan. Kuva: Yle/Risto Salovaara riippuhämähäkki

Reino Pajarre kertoo, että arkkitehtuurin mestareilla, ratasverkkoa kutovilla ristihämähäkeillä, on silmien rakenteessa ohjainmekanismi, joka saa ne noudattamaan perimässä määrättyä kudontakaavaa. Kun seitti kulkee vasemmassa silmässä, seuraava säie kudotaan oikean silmän mukaan. Silloin seitin kulma pysyy vakiona. (Kuuntele Minna Pyykön maailma kohdasta 22:07)

Hälytyslanka kiristyy, kun saalis on verkossa

Hämähäkki punoo itselleen hälytyslangan, joka ilmoittaa kun hyönteissaalis on kiinni verkossa. Usein hämähäkin löytääkin lankaa seuraamalla.

Seuraavalla videolla näkyy, kuinka heinäsirkka on tehnyt kohtalokkaan virheen ja takertunut aitoristihämähäkin verkkoon. Hämähäkille heinäsirkka on iso, rajusti sätkivä saalis, joka pitää taltuttaa nopeasti.

Hidastuksessa hämähäkki "kauhoo" takajaloillaan monisäikeistä seittilankaa takapään kehruurauhasista ja viskoo sitä heinäsirkan ympärille. Näin se paketoi saaliin liikkumattomaksi muumioksi odottamaan myöhempää käyttöä.

Houkuttele hämähäkkiä ääniraudalla

Ötökkäretkeilijä voi houkutella hämähäkkiä esiin koskettamalla verkkoa varovasti. Jos verkkoon koskee liian kovaa, hämähäkki saattaa pelästyä ja verkkokin voi mennä rikki.

Joskus ihan heinänkorrella värisyttäminen saattaa riittää, mutta Reino Pajarteen mukaan parempi keino on ottaa äänirauta käyttöön. Ei siksi, että hämähäkit kuulisivat, vaan siksi että ääniraudan värähtely muistuttaa hyönteisen liikkeitä. (Kuuntele Minna Pyykön maailma kohdasta 13:44).

Kuinka ötökkäkammoinen olet?

Pelkäätkö, inhoatko vai ihailetko hämähäkkejä?

Makuuhuoneessa on hämähäkki. Mitä teet?

Juttua on lyhennetty alusta.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Luonto

  • Puut kertovat toisilleen, jos joku hyökkää

    Uusi luontosarja Elävät puut alkaa TV1:ssä 9.9. klo 18.15.

    Tiesitkö, että puut viestivät keskenään? Kun toukka hyökkää puun kimppuun ja alkaa nakertaa sen lehtiä, alkaa prosessi, jota ihmisaistit eivät havaitse. Ylen uusi neliosainen Elävät puut -luontosarja avaa puiden salaperäistä ja varsin näkymätöntä elämää uudella tavalla ja upeaa, kuvaaja Jari Salosen tarkkaa, ympärivuotista luontokuvausta hyödyntäen.

  • Mikä on Mennään metsään -kampanja?

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään.

    Suojellaan jokamiehenoikeuksia menemällä metsään! Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia Mennään metsään -kampanjalla Suomen luonnon päivästä 25.8.2018 alkaen. Tule mukaan viemään jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

  • Tutkija: ”Ilman sieniä Suomessa ei olisi metsiä"

    Maapallo olisi hyvin erilainen paikka ilman sieniä

    Ilman sieniä Suomessa ei ehkä olisi metsiä, sillä männyt, kuuset ja muut puumme esiintyvät aina yhdessä sienikumppanin kanssa. Sienet pysäyttivät myös fossiilisten polttoaineiden synnyn: lahottajasienten kehittyminen kivihiilikaudella pysäytti eloperäisen materiaalin kertymisen maanpinnalle.

  • Mielistele Mielikkiä, lepyttele Tapiota! Metsän henget päättivät ihmisen kohtalosta vielä muutama sata vuotta sitten – riskejä henkien palvonnassa ei otettu

    Mikä oli Tapion pöytä, mihin vaikutti karhun ruokatorvi?

    Vielä sata vuotta sitten suomalaiset lepyttelivät ja palvoivat metsän henkiä ja haltioita välttyäkseen vahingoilta ja onnettomuuksilta. Koko ihmisen elämä oli tiukasti sidoksissa metsään. Tiedätkö sinä, mikä oli karsikkopuu tai Tapion pöytä? Entä mihin tarvittiin karhun ruokatorvea ja kynttä?

  • Unohdetusta kaarnikasta voisi tulla mustikan veroinen hittimarja

    Variksenmarja on erinomainen mehu- ja hillomarja.

    Suomalainen supermarja, terveellinen kuin mikä, helppo poimia, mehukas ja maukas säilöä, sato onnistuu lähes aina – tämänkö me jätämme karhuille? Vieläkin moni luulee variksenmarjaa syömäkelvottomaksi, vaikka kaarnikassa on elimistöä suojaavia antioksidantteja jopa enemmän kuin muissa luonnonmarjoissa. Ota parhaat säilöntäreseptit talteen.

  • Avara luonto syksyllä 2018

    Avaran luonnon uusia luontodokumentteja lauantaisin TV1:ssä.

    Avaran luonnon dokumentteja syksyllä 2018. YLE TV1 lauantaisin klo 18:45. (Uusinta sunnuntaisin klo 8:05)

  • Merisää - Kotka Rankki: "Ohutta yläpilveä" on nyt historiaa

    Untuvapilvet olivat tuttuja saaren varusmiehille.

    Radion rannikkoasemien merisäätiedotus aloitetaan idästä. Listan toinen sääasema on Kotkan edustalla sijaitseva Rankin saari. Saarelta on tehty havaintoja muun muassa uhanalaista ja vaarantuneista lintulajeista. Linnakesaari avautui yleisölle vasta hiljattain.

  • Oletko luolaihminen – tunnetko Suomen rotkot ja onkalot? Testaa tietosi!

    Suomi on tuhansien luolien maa

    Sinäkö Suomen Indiana Jones vai kenties vasta Junior? Suomi ei ole ainoastaan tuhansien järvien, vaan myös tuhansien luolien maa. Valtaosaan niistä liittyy jokin kiehtova tarina – salakuljetusta, piilopaikkoja, piruja ja pontikan keittoa. Luola on tarjonnut ihmiselle suojan mitä erilaisimmista syistä. Testaa tietosi Suomen luolien historiasta, arkeologiasta ja geologiasta.

  • Tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa? Tee Yle Luonnon testi

    Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää.

    Suomi on ollut vuosimiljoonien aikana useita kertoja paksun mannerjäätikön peitossa. Jääkaudet murjoivat ja muokkasivat Suomen maaperää, siirsivät ja siloittivat kiviä sekä kallioita. Paljasta sisäinen geologisi ja testaa, tunnistatko jääkauden jäljet Suomen luonnossa.

  • Sukeltavia vesilintuja: Haahka

    Koiraan soidinääni on matala ja kumea.

    Haahka on suurin sorsamme, sinisorsaakin isompi ja rotevampi. Koiras on päältä valkoinen, ja alapuoli, peräpää ja päälaki ovat mustat, niska vihreä. Naaras on mustaraitaisen tummanruskea. Luisun otsan vuoksi pään sivuprofiili on kolmiomainen. Koiraan soidinääni on matala ja kumea ”auu, au-huuo”. Naaraan ääni on karheaa rotkotusta ”rok-rok-rok”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Alli

    Alli on pohjoisimman Lapin harvinainen pesimälintu.

    Alli on liki telkän kokoinen, mutta hennompi ja palleromaisempi. Kesällä selkäpuoli on tummanruskea, vatsa valkoinen, naama vaalea eroten tummemmasta rinnasta ja päästä. Koiraan keskimmäiset pyrstösulat ovat jouhimaiset. Naaras on himmeämpi. Syksystä kevääseen koiraan selkäpuoli on vaaleanharmaa, kaula ja pää valkoiset. Talvipukuisen naaraan valkeahkossa päässä on tumma päälaki ja kaulansivu. Allin kutsuääni on nenäsointinen ”a-al-li, aa-al-li…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Kuikka

    Kuikat lähtevät Mustallemerelle elo–lokakuussa.

    Kuikka on sinisorsaa selvästi isompi ja pitkänomainen. Sillä on paksu kaula ja jykevä tikarimainen nokka. Keskellä mustaa selkää on valkoista ruutukuviota. Kurkku on musta ja kaulan sivut valkojuovaiset. Soidinääni on kantava, kuulas ”kuuik-ko-kuik-ko-kuik-ko…”, josta laji on saanut nimensäkin.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustalintu

    Mustalintukoiras on musta, nokassa keltaista.

    Lähes sinisorsan kokoisella, tanakalla mustalinnulla on melko lyhyt ja ohut kaula. Koiras on kokonaan musta, vain nokan päällä on keltaista. Läheltä nokan tyvellä näkyy musta kyhmy. Naaras on tummanruskea päälakea myöten, mutta poski ja kaulansivu ovat vaaleat ja nokka harmaa. Koiraan soidin- ja lentoääni on pehmeä vihellys ”hjy, hji-hjy”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Uivelo

    Uivelokoiraan pää ja eturuumis on valkoinen.

    Uivelo on selvästi sinisorsaa ja jonkin verran telkkääkin pienempi, typäkkä ja lyhytnokkainen sorsalaji. Koiraan pää ja eturuumis on vitivalkoinen, kyljet harmaat ja selkä mustajuovainen. Päässä on musta täplä silmän ympärillä ja musta juova niskassa. Ruskeanharmaan naaraan päälaki on punaruskea, kurkku laajalti valkoinen. Koiraan soidinääni on vaimeaa narinaa ”gurrr-ik”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkakoskelo

    Tukkakoskelo on yleinen koko Suomessa.

    Tukkakoskelo on sinisorsan kokoinen mutta pitkänomaisempi. Pää on melko pieni ja kaula lyhyehkö ja ohut. Koiraan selkä ja pää ovat mustat, kupeet ja peräpää harmaat, rinta punertavanruskea. Niskassa harottaa siirottava töyhtö. Naaras on harmaa, ja ruskeanpunaisen pään ja vaalean kaulan välinen väriraja ei ole jyrkkä toisin kuin isokoskelolla. Ääni on pehmeästi narskuttava ”bra-bra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Isokoskelo

    Isokoskelon tavallisin ääni on karhea ”prra-prra…”

    Isokoskelo on sinisorsaa suurempi ja pitkänomaisempi ja sillä on ohut ja pitkä punainen nokka. Koiraan alapuoli on valkoinen, yläpuoli ja pää mustat. Vaaleanharmaalla naaraalla on punaruskea pää ja valkoinen kaularengas.

  • Sukeltavia vesilintuja: Mustakurkku-uikku

    Mustakurkku-uikku on vain tavin kokoinen.

    Vain tavin kokoisen, palleromaisen mustakurkku-uikun kaula on melko pitkä ja nokka hyvin lyhyt. Pää ja selkä ovat mustat, kaula ja kupeet ruosteenpunaiset. Ohimoilla on kirkkaanoranssit töyhdöt. Nuoren alapuoli on vaalea, kaula ja pää tummin juovin. Soidinääni on värisevää liverrystä ”hvi-äärrh, hy-äärrh”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Härkälintu

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi.

    Härkälintu on vähän silkkiuikkua pienempi, ja sillä on lyhyempi ja paksumpi, ruosteenpunainen kaula. Siitä erottuvat selvästi vaaleat posket ja musta päälaki, eikä päässä ole töyhtöjä. Ruumis on tummanruskea. Nuoren yksilön päässä on mustia juovia. Soidinääni on härkämäistä mylvintää ja ulvahtelua, joka vaihtuu välillä porsasmaiseksi kiljunnaksi.

  • Sukeltavia vesilintuja: Silkkiuikku

    Soidinäänenä mm. koriseva ”korr, krra-aahr”.

    Silkkiuikun ruskea ruumis on pienempi kuin sinisorsan mutta valkoinen kaula pitempi. Leuassa ja päälaella on ruskeita höyhenröyhelöitä. Ne puuttuvat syksyisiltä nuorilta yksilöiltä, joiden vaaleassa päässä on tummia pitkittäisjuovia. Äänekkään silkkiuikun soidinääniä ovat koriseva ”korr, krra-aahr”, nenäsointinen ”gang gang” ja terävä ”vrek-vräk…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Tukkasotka

    Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

    Tukkasotka on telkän kokoinen, ja sillä on lyhyt ruumis ja iso pää. Mustalla koiraalla on valkoiset kyljet. Niskatöyhtö näkyy läheltä (kun pää kuiva, ei sukeltelun jälkeen). Naaras on tummanruskea, ja sillä on koiraan lailla kirkkaankeltainen silmä. Ääni on karheaa narskutusta ”krra-krra…”.

  • Sukeltavia vesilintuja: Telkkä

    Telkkäkoiraat lähtevät etelään jo kesäkuussa.

    Sinisorsaa pienemmällä telkällä on pyöreähkö ruumis ja kolmikulmainen pää korkean otsan vuoksi. Koiraan rinta ja kylki ovat valkoiset, pää, selkä ja takapää mustat. Poskessa on valkoinen täplä. Harmaalla naaraalla on ruskea pää ja valkoinen juova kyljessä

  • Sukeltavia vesilintuja: Punasotka

    Punasotka on sinisorsaa pienempi.

    Sinisorsaa vähän pienempi punasotka on pyöreähkö, paksukaulainen ja lyhytpyrstöinen. Sillä on melko iso nokka ja luisu otsa. Koiraan ruumis on valtaosaksi vaaleanharmaa, rinta ja peräpää mustat. Pää on tumman ruskeanpunainen. Naaras on harmahtavan vaaleanruskea, mutta poski on muuta ruumista vaaleampi. Lennossa paljastuu leveä vaalea siipijuova. Koiraan soidinääni on vingahtava ”vi-vivih…”, naaraan kutsuääni koriseva ”krrah-krah…”.