Hyppää pääsisältöön

Filippiiniläisen Susan Quimpon selviytymistarina

Susan Quimpo on kirjoittanut karun kertomuksen vainosta ja kidutuksesta diktaattori Ferdinand Marcosin valtakaudella Filippiineillä. Marcos julisti poikkeustilan vuonna 1972 voidakseen jatkaa presidenttinä, koska demokratia ei sitä sallinut. Kirja Subversive Lives, vapaasti suomennettuna Kumoukselliset elämät, kertoo, miten verisesti Marcos puolusti valtaansa. Kirja on myös kylmän sodan ajan kuva siitä, miten opiskelijasukupolvi tarttui kommunismiin nähden sen ainoaksi aseeksi Yhdysvaltain pönkittämää diktaattoria vastaan.

Susan Quimpon kymmenestaä sisaruksesta kaksi sai surmansa Marcosin joukkojen käsissä 70- ja 80-luvuilla. Ainakin tuhat viisisataa ihmistä tapettiin ja kymmeniä tuhansia kidutettiin tai katosi Marcosin julistaman poikkeustilan aikana. Kun Ferdinand ja Imelda Marcos lapsineen vihdoin pakenivat maasta vuonna 1986, Susan lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Hän alkoi kirjoittaa perheen kokemasta vainosta.

"Aloin kirjoittaa kirjaa journalismin kurssilla yliopistossa Ohiossa Yhdysvalloissa. Olin lähtenyt Filippiineiltä viisi vuotta aiemmin. Keskeytin kirjoittamisen, koska yhtäkkiä en tiennyt enää mitä sanoa. Olin kirjoittanut, kuinka perheenjäseneni joutuivat maan alle taistelemaan Marcosin yksinvaltaa vastaan poikkeustilan aikana. Mutta aloin kuulla tarinoita siitä, kuinka oppositio kääntyi vallankumouken jälkeen itseään vastaan ja tappoi toisiaan. Lopetin kirjoittamisen. Huomasin, että käyttäydyimme itse kuin alistajat, kuin diktaattori." kertoo Susan Quimpo.

Quimpo sulki kirjansa, keskittyi opintoihin, työhön terapeuttina ja kasvattamaan lapsiaan.

Seitsemän vuotta sitten yhdysvaltalainen historian tutkija houkutteli Filippiineille palanneen Quimpon jatkamaan muistelmiaan. Quimpo pyysi diktatuurilta hengissä selvinneet seitsemän sisarustaan mukaan urakkaan. Vastahakoisesti he suostuivat.

"Jotkut perheenjäseneni kivahtivat, että miksi haluan pestä suvun likapyykin julkisesti. Sanoin, että tämä ei ole likapyykkiä vaan sankaritarina. Kaksi veljeämme kuolivat. Minulle tämä kirja oli mahdollisuus kertoa kokonaisen sukupolven tarina." Susan Quimpo kuvaa.

"Me olemme sen velkaa sukupolvelle sen sijaan, että sanomme heitä kommunisteiksi, terroristeiksi, asemiehiksi. Kommunistit on kuvattu kylmiksi, laskelmoiviksi ja juonittelijoiksi. Tämä kirja näyttää, että nämä edistykselliset nuoret halusivat vain diktaattorin pois vallasta. He halusivat ihmisoikeuksia ja vapautta." Susan Quimpo kertoo.

Presidentti Ferdinand Marcosin yksinvaltiaan ote kiristyi Filippiineistä, kun maailma oli mullistumassa 1970-luvulla. Kolonialismin rippeet murenivat ympäri maailmaa. Kansat taistelivat diktatuuria vastaan. Opiskelijat osoittivat mieltään. Oli Vietnam, Nicaragua, Chile, Peru ja kylmä sota.
Filippiineillä Yhdysvaltain tukema Ferdinand Marcos julisti poikkeustilan vuonna 1972 ja heitti vankilaan liikemiehiä, poliitikkoja, älymystöä, opiskelijoita ja muita vastustajiaan. Susan Quimpo muistelee, että vain nuoret opiskelijat jäivät vaatimaan vapauksia – henkensä uhalla.

"Joko hyväksyit diktatuurin tai taistelit. Joten taistelimme. Ainoat mallit olivat marxistisia. Kiina, Nicaragua, erityisesti El Salvador olivat esikuviamme. Toki toimintaa johti kommunistinen puolue asein, mutta se kuului aikaan. Kommunismi nähtiin ainoaksi vaihtoehdoksi diktatuurille." sanoo Susan Quimpo.

Marcosin koneisto näki uhkia kaikkialla. Yliopistonuoria valvottiin erityisen tarkkaan. Susan Quimpon ystävä pidätettiin ja kidutettiin, koska hänellä oli vaihtoehtoinen kasviskeittokirja, jota kuvattiin kirjan kannessa vallankumoukselliseksi. Marcosin sotilaat uittivat hänen veljensä pään virtsaiseen vessan pönttöön syyttäen kommunistiksi, koska tällä oli silmälasit ja kiinalaisen näköiset silmät.

Niinpä opiskelijamielenosoituksissa riisin ja polttoaineen hinnan nousua vastustaneet nuoret opiskelijat kovettuivat militanteiksi Marcosien vastustajiksi, kun pieninkin mielenilmaus tukahdutettiin väkivallalla.

Susan Quimpon yhdeksän siskoa ja veljeä joutuivat kaikki kidutuksen uhreiksi. Susan itse säästyi nuoren ikänsä takia. Quimpo kertoo asiallisesti, ilman tunteellisuutta sisartensa kauhun hetkistä Marcosin sotilaiden käsissä. Sotilaat pakottivat hanen veljensä kolmen muun nuoren kanssa yliopiston kampukselta armeijaan päämajaan Camp Crameen.

"Veljeni sidottiin tuoliin alastomana. Hän kertoi, että voimakkaita näyttämövaloja asetettiin vain parin sentin päähän hänen naamastaan. Hänen naamansa oli rapea monta paivää neljän päivän kidutuksen jälkeen. Sotilaat löivät häntä ja tivasivat, kuka rekrytoi hänet oppositioon. Ketkä ovat kommunistitovereitasi? Siinä vaiheessa hän ei ollut kommunisti, vain lapsi, tavallinen opiskelija-aktivisti. Ja kun hän ei vastannut halutulla tavalla, he sitoivat sähköpiuhat hänen kiveksiinsä, kastelivat hänen jalkansa vedellä ja antoivat sähköiskuja. He ruiskuttivat vettä hänen kiveksiinsä. Pidätetyksi joutunut tyttö pelkäsi niin paljon, että kun hänen vuoronsa tuli hän pyysi päästä vessaan. Hän pelkäsi kidutusta ja raiskausta niin paljon, että hän joi vessan lattialta löytämäänsä siivousainetta, suolahappoa. Veljeni käskettiin murtaa ovi. Tyttö löydettiin maasta makaamasta. Hänen suunsa oli kuin tuhkakuppi, vain avonainen reikä. Happo oli halkaissut hänen vartalonsa kahtia ruokatorvesta." kertoo Susan Quimpo.

Kokemusten nostama viha ajoi nuoret yhä syvemmälle oppositioliikkeeseen.

Susan Quimpon veli Ronald Jon löydettiin lopulta kuolleena Manilan ulkopuolelta ruumishuoneelta. Paikka oli täynnä ruumiita. Monet omaiset eivät uskaltaneet hakea omiaan peläten joutuvansa kuulusteltavaksi. Susanin toinen veli katosi. Ystävät kertovat nähneensä tätä busseissa ja kahviloissa. Jos he pysähtyivät tervehtimään, veli kääntyi pois. Susan epäilee, että sotilaat käyttivät veljeä houkuttimena. Ne, jotka pysähtyivät keskustelemaan, pidätettiin epäiltynä kommunismista. Veljeä ei ole löytynyt tänäkään päivänä.

Ferdinand Marcos pelasi Yhdysvaltain kommunismin pelolla kylmän sodan aikana. Marcosit varastivat Filippiineiltä miljardeja euroja valtansa aikana. Maailma muistaa Imelda Marcosin kenkäkokoelmat ja kokonaisten rakennusten ostot New Yorkin Manhattanilta.

Filippiinit velkaantui. Keski-ikäiset halusivat rakentaa Filippiinejä. Muistot Manilan tuhonneesta sodasta japanilaisia vastaan muistettiin vielä hyvin.
Susan Quimpon vanhemmat kuuluivat tähän sukupolveen.
He näkivät Yhdysvallat pelastajana, joka ajoi japanilaiset valloittajat pois Filippiineiltä ja talutti sen itsenäisyyteen. He ihmettelivät, miksi lapset eivät sopeudu ajattelemaan omaa tulevaisuuttaan vaan heittävät pois vanhempien kovan työn hedelmät. Ei ollut helppoa maksaa kymmenen lapsen opinnot ja elatus.

"Vanhemmat eivät ymmärtäneet, miksi heidän lapsensa yhtäkkiä sanovat Yhdysvaltoja imperialisteiksi ja Marcosia imperialistien nukeksi. Vanhempamme halusivat vain yhtä asiaa: että valmistumme koulusta ja löydämme hyvät työpaikat. Muistan jo seitsenvuotiaasta lähtien, kuinka jokainen illallinen päätyi riitaan, kun sisareni ja isäni huusivat toisilleen ja äiti yritti pitää yllä rauhaa. Mutta sama tapahtui varmaan muidenkin aktivistien perheissä." sanoo Susan Quimpo.

Vuonna 1986 Ferdinand ja Imelda Marcos lapsineen lähtivat Yhdysvaltain sotilaskoneella maanpakoon Havaijille. Lähtöä edelsi kansannousu, niin sanottu EDSA-vallankumous. Marcos oli myöntynyt vaaleihin ja nyt häntä syytettiin vaalivilpistä. Marcosin joukkojen tappaman Benigno Aquinon lesken, Corazon Aquinon uskottiin voittaneen vaalit. Vallankumouksen kantavia voimia olivat katolinen kirkko ja vauras keskiluokka.

Vuosikausia taistelleita kommunisteja ei näkynyt vallankumouksessa vaikka heidän olisi pitänyt iloita. He katsoivat vallankumousta kaukaa tyrmistyneinä, kertoo Susan Quimpo.

"EDSA-vallankumous oli masentava niille, jotka olivat kuuluneet maanalaiseen vallankumousliikkeeseen ja yrittäneet pudottaa vuosikausia Marcosia asein vallasta. Yhtäkkiä tapahtuu kolmen päivän kapina juuri kun valmistaudumme viimeiseen taistoon. Emme voineet uskoa, että Marcos voi kaatua niin helposti. Koko vasemmistolainen vallankumousliike oli shokissa. Katolinen piispa ja muutama keskiluokan edustaja tulevat jakamaan ruokaa kadulle ja yhtäkkiä diktaattori pakenee." sanoo Susan Quimpo.

Susan Quimpo sanoo, että tämä mursi kommunistisen vasatarintaliikkeen. Se ei enää tiennyt, mitä vastaan taistella ja kääntyi riitelemään sisään päin. Quimpon sisaruksetkin lähtivät, suurin osa muutti ulkomaille. Myös Susan, mutta hän palasi takaisin kotiin.

Susan Quimpo ei usko enää kommunismiin, mutta ei hän usko myöskään hartaan katolisen maan uskonnolliseen tapaan ilmaista, että Jumalalla olisi ollut sormensa pelissä kirkon kautta EDSA-vallankumouksessa. Hän uskoo Yhdysvaltain junailleen tapahtumat.

"Filippiinit oli Yhdysvalloille strateginen liittolainen. Se pelkäsi kommunismia luultavasti enemmän kuin Marcos itse. Kommunistit olivat vahvin ja järjestäytynein liike Marcosia vastaan. Uskon, että Yhdysvallat halusi Corazon Aquinon ja katolisen kirkon tulevan vastavoimaksi. Moni asia oli yllättävä, mutta Yhdysvallat ohjaili varmasti Marcosin lähtöä, koska Marcos antoi periksi liiankin helposti." sanoo Susan Quimpo.

Diktatuurin kumousta seurasi Corazon Aquinon nousu presidentiksi. Marcosin joukot olivat ampuneet hänen miehensä, suositun poliitikon Benigno Aquinon. Tänään Aquinon poika on presidenttinä. Välissä on ollut useita presidenttejä, mutta yksi asia on pysynyt sitkeästi. Valtava korruptio, joka osaltaan pitää yllä Kaakkois-Aasian suurimpia vaurauseroja. Opittiinko Marcosien ajasta sitten mitään? Oliko vastarinnasta hyötyä?

"Enimmäkseen ymmärrämme historiaa heikosti. Mieluiten elämme käsittelemättä menneisyyttä. Toisen maailmansodan jälkeen Nurnbergin oikeudenkäynnissä kiduttajat, sotilaat, tappajat joutuivat oikeuteen. Mitään sellaista ei tapahtunut täällä. Sen sijaan ihmiset sanovat, että olemme katolisia. Meidän pitää antaa anteeksi, unohtaa ja siirtyä eteenpäin. Tämä ei ole oikein. Siirtyäksemme eteenpäin meidän pitää käsitellä ja ymmärtää, mitä mennyt teki kansakunnan psyykeelle. Muutoin olemme valmiit luopumaan vapaudestamme emmekä edes huomaa, että meita loukataan." Susan Quimpo selvittää.

Filippiinit on tänään Kaakkois-Aasian eriarvoisimpia maita. Vauraat suvut hallitsevat paitsi taloutta, myös politiikkaa. Neljännes kansasta on erittäin köyhää. Joka kymmenes lähtee ulkomaille tienaamaan, koska kotimaassa ei ole töita tai palkka ei riitä elämiseen. Ulkomaille lähteneiden lähettämillä tienesteillä elää miljoonat köyhät. Susan Quimpo ihmettelee, kuinka niin moni presidentti on varastanut valtiolta itselleen ja lähipiirilleen, mutta kansa ei halua nousta kaduille.
Filippiineillä ei ole järjestetty totuuskomissiota kuten esimerkiksi Etelä-Afrikassa apartheidin loputtua. Susanin veli näki junassa entisen kiduttajansa. Mutta ainakin nykyinen presidentti, jonka oma isä kuoli Marcosien joukkojen käsissä, on vahvistanut lain, joka takaa ihmisoikeusuhreille pienen summan rahaa, iloitsee Susan Quimpo.

"Rahaa enemmän he haluavat tunnustusta siitä, että he kertoivat totuuden. Moni sanoo, että rikkomuksia ei koskaan tapahtunut. Poikkeustila olisi ollut talouden kulta-aikaa. Ja että Marcos oli älykas presidentti. Kaikki valetta. Meille lain tuoma tunnustus on jo voitto." sanoo Susan Quimpo.

Susan Quimpo näkee Marcosien suvun uuden nousun osoittavan, kuinka helppoa on unohtaa historia. Ferdinand Marcosin poika Bongbong on senaattori ja pyrkinee presidentiksi kahden vuoden kuluttua vaaleissa. Imelda Marcos on kongressin jäsen ja Marcosien tytär kuvernööri. Köyhyyden ja korruption vaivaamassa maassa moni ei nähnyt vaurautensa paranevan Marcosien jälkeen. Kansakunta on myös nuorta ja suuri osa ei edes muista Marcosia.

Siksi Susan Quimpo kiertää kouluissa ja kerhoissa, missä vain häntä jaksetaan kuunnella. Historian kirjatkaan eivät puhu paljon poikkeustilan tuomista kärsimyksistä. Hän haluaa tuoda kasvot ihmisoikeustaistelijoille, jotka leimattiin terroristeiksi.

27.6.2014 Kirsi Crowley

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta