Hyppää pääsisältöön

Hyönteisen herkkyys - Tapahtuman poetiikasta

Maria Matinmikko istuu silmillään side
Maria Matinmikko "Musta" -kirjanjulkaisutilaisuudessa 2013 Maria Matinmikko istuu silmillään side Kuva: Yle/Aleksis Salusjärvi maria matinmikko

Maria Matinmikko voitti Tanssivan karhun 2013. Hän vastasi haasteeseen kirjoittaa tapahtuman poetiikasta. Kirjoittamisen aktissa kielellinen ja fyysinen todellisuus sulautuvat toisiinsa.

Haava. Viiltää mikä tahansa hetki auki ja yksinkertaisesti istua alas. Kestää, mitä se vuotaa, antaa vuotaa. Yrittää nähdä ja ymmärtää, mitä se vuotaa. Maailman kuva, nykyhetken ja tietyn kulttuurin kuva. Maailman liha, limakalvot, kynsinauhat ja hampaat. Ruumis on aina ajankohtainen ja historiallinen: oman aikansa, paikkansa ja menneisyytensä läpäisemä.

Ajattelen, että kirjoittaminen vaatii tolkuttomasti etäisyyttä ja läheisyyttä. Etäisyyttä systeemiin ja läheisyyttä kaikkeen, mikä siinä ja sen ympärillä pyörii. Nähdä liha, joka työskentelee, toistaa, järkyttyy, hiljentyy, jää jälkeen, etuilee, etsii helpotusta. Uskaltaa katsoa ja kuunnella on yhtä rohkeaa kuin hypätä toteamaan hirvittävä samankaltaisuus; kyllä, ymmärrän! Toteamaan hirvittävä, pohjaton, ylittämätön toisenlaisuus. Ja kaikki väkivalta ja hellyys, joka näiden nimissä toimitetaan. Elämän pyhä ja raisu riitti meneillään koko ajan.

Ajattelen, että kirjoittaminen vaatii tolkuttomasti etäisyyttä ja läheisyyttä

Kun viiltää, purskahtaa. Ne purskahtavat naamalle. Ilmeistä irronneet vihjeet, niellyn lauseen miekka, maton hämmentävän muuttumaton olemus, omien nivelten olemus, valtasuhteiden kaikkisyövä kudos, tilan huokoinen kupla, nujertumaton pyrkimys kauneuteen. Kuihtuva amaryllis oksentaa heteensä ja eminsä, kääntyy sipulissaan kohti täysikuuta. Nainen kerää luomensa ja juonteensa, jotka talvi tiivistää väkeväksi mehuksi. Joka yö makaamme tajuttomina. Joka aamu aloitamme alusta, aivan kaikki. Sudet, ketut ja pikkulinnut.

**

Kaupunki kohisee, harmaanruskea hyökkäykseen jäykistynyt meri. Kirjoitus on aalto, joka kohoaa ja laskee vedessä: viiva, laine, huivi, ajatuksen kärki. Kaupungin kasvojen paletti leviää loputtomiin. Suojatie on uskomaton putous, keskustan jyrkänne. Jokaisen hetken ohikiitävä maalaus. Miten vähän ehtii nähdä, miten paljon.

Kirjoittaminen on osallistumista omalaatuisella tavalla. Osallistumista itseensä ja kaikkeen mitä tapahtuu. Hiljaista, yksinäistä, keskittynyttä osallistumista, jonka läpi maailma huokaa. Kirjoittamiseen tarvittu aika (ja siitä saatu raha) eivät ole missään suhteessa totunnaisiin mittareihin. Jossain vaiheessa tai joissain tapauksissa voi käydä niin, että kirjoittamisesta tulee tapa olla olemassa. Se on jonkinlainen solutasolla tapahtuva asennemuutos, mutaatio.

Action painterin ja maisemamaalarin välistä lentää hyönteinen, jonka silmät ovat ruumiin molemmille puolille pullistuneina, ulos pulpahtamaisillaan. Hyönteisen kaari muodostaa ääriviivan, kirjoituksen tyhjyydestä ilmaan. Se syntyy siinä, kelluu hetken ja jähmettyy musteeksi. ”Kirjoittaminen on yhtä kuin tuntematon. Ennen kirjoittamista ei tiedä, mitä aikoo kirjoittaa.” Ja vielä radikaalimmin: ”Jos tietäisi jotain siitä, mitä aikoo kirjoittaa ennen kuin siihen ryhtyy, ennen kuin kirjoittaa, ei kirjoittaisi koskaan. Se ei maksaisi vaivaa.” (1)

Kirjoittaminen on osallistumista omalaatuisella tavalla

Kylänvanhimman ja lapsen välistä lentää läpikuultava hyönteinen siivissään hiekkaa, kuivunutta verta ja muinainen laulu, ruumiissaan pelkkä sydän. Hyönteisen mentävä tila. Hyönteisen herkkyys, herkkyys hyönteiselle. Sen tuntee ihollaan. Entä aivoissaan, hyönteisen herkkyyden. (2) ”Eikö tämä ole syy miksi harjoittelemme täällä: saavuttaaksemme hyönteisen herkkyyden.” Saavuttaaksemme tulikärpäsen, kirjokehrääjän, koskikorennon herkkyyden. Hyönteisen, joka on kasvattanut näkymättömän, pehmeän, metrin paksuisen turkin tutkakseen, kehyksekseen. Että jos tipahtaa, ei kuole. Jos lyödään, ei litisty. Tasapaino: suojelun ja avautumisen, etäisyyden ja läheisyyden jatkuvaa liikettä.

Aamu sulaa. Tihkusade huuhtoo kankaan. Siniset ja harmaat sekoittuvat. Tämä on sellainen hetki, kun jokin on kehittymäisillään suoraan edessä, mutta sitä ei vielä ymmärrä. Se ei ole vielä muotoutunut, sitä ei vielä ole, mutta aavistus häilyy viistosti korvan takana. Tihkusade huuhtoo rautatieaseman ja maailmanpyörän. Sade sulattaa rakennusten lasit ja ihmisten ääriviivat. Kaikki muuttuu pikkuhiljaa vihreäksi ja alkavaksi kuohuksi. Meren vihreäksi. Meren vaaleiksi kuohuiksi.

Iskee pakahduttava nälkä ja tuska. Ahdistuksensekainen tarve. Viitsiikö sitä edes ääneen sanoa: kaipaan kauneutta. Ja silloin jotain tapahtuu hyvin nopeasti. Valtava vesipisara tipahtaa suoraan otsalle, joku kiljahtaa, ukkonen jyrähtää, tuuli tempaa kädet tai kaikki koirat muuttuvat omituisiksi kuin yhteisestä päätöksestä. Jotain pysäyttävää tapahtuu.

Hetken hiljaisuus, seisaus. Sitten se paljastuu: kauneus on kehittynyt. Tihkusade on sulattanut arkisen kaupunkimaiseman tunnelmaksi. Tunnelmaksi, joka on sekoitus merenvihreää, sumuista vuorta, laskeutuneita pilviä, käsittämätöntä matalataajuista onnea, musiikkia. Yhtäkkiä olemme kaikki tämän tunnelman sisällä, lumoutuneita tihkusateesta ja kiviseinistä, toisistamme. Silloin on helppo kirjoittaa.

Joskus kirjoitus nousee pyörteestä, joka pyyhkii aamun sivuun – pyyhkii sen väkivaltaisesti ja voimalla, riistää. Aamu huohottaa kuin hakattu koira. Edessäni ammottaa tyhjä maa, räjäytetty kuoppa. Kaikki aikomukset ja kiinnikkeet haihtuvat. Elämä vetäytyy. Tällaiset aamut ovat pystyyn nousseita juurakoita. Pystyyn nousseita metsiä, joiden tumma hahmo pakottaa kannolleen.

**

Kirjoitus liikkuu rajapinnassa. Se on aaltoliikettä käsittämättömän maailman ja käsittämättömän minän yhteensekoittuneessa äärettömyydessä, astiassa, joka vuotaa, tulvii, tärisee ja lohkeilee. Siitä kohtaa syntyy kirjallisuus, purskahtelee.

Olen teoksissani pyrkinyt kirjoittamaan sen, mitä olen todella halunnut kirjoittaa. Ja vain sen. Se on kaivautumista. Argeologinen matka haluun kirjoittaa. Ympärillä täytyy olla paljon hiljaisuutta, tilaa ja aikaa. On oltava sietämättömän ankara itselleen; miten muuten voi tietää, mitä haluaa kirjoittaa. Hylätä ja repiä niin kauan, että tietää. Kirjoittaa niin paljon, että on mitä setviä.

Ehkä taide keksitään joka kerta uudelleen? Teos metaspektaakkelina (3) , päällekirjoituksena, kollaasina, käsitteellisenä eleenä, toistona, heijastuksena, kritiikkinä, laajana kartoituksena, päähänpälkähdyksenä tai tutkimusmatkana siihen, mitä ei vielä ole, luo oman todellisuutensa, toteuttaa omaa logiikkaansa, joka ei jäännöksettömästi tyhjene ulkopuolelleen. Ajattelen usein: täytyy ajatella ajatteluaan. Teos lisää maailmaan itsensä.

Kun kirja on valmis, se tuntuu taakse jätetyltä kudokselta. Se sulkeutuu. Muuttuu itsenäiseksi, jopa vieraaksi

Kun kirja on valmis, se tuntuu taakse jätetyltä kudokselta. Se sulkeutuu. Muuttuu itsenäiseksi, jopa vieraaksi. Teos on tekijälleen vanhentunut luumu, sarja tapahtumia, jo lauennut sähkökäyrä. Itseään kannatteleva sähkökäyrä. Raadeltavaksi. Nautittavaksi. Säilöttäväksi, luokiteltavaksi, ymmärrettäväksi, väärinymmärrettäväksi, ensisijaisesti käytettäväksi.

Olen halunnut usein osoittaa ruumiiseen, tiristää musteesta lihan lukijan verkkokalvoille. Ajattelen, että ruumis on tuttu ja tuntematon paikka, johon eletty elämä ja nykyhetki ovat kirjoittautuneet. Tämä käy ehkä parhaiten ilmi teokseni Musta (2013) yhdestä alkufragmentista:

Ruumiin pimeys on pikimustaa. Itsessään vaeltava ja alati hereillä oleva pimeys. Mysteeri. Asumus. Itsestäänselvyys. Sisäpuolen vieraus, elämää kannatteleva tuntemattomuus, minun ruumiini.
Tunnistitko keskuksesi ruumiisi pimeydessä? Tunnistitko keskuksen avoimuuden: läpikulkureitin, toisiaan hipovien lauttojen liikenteen, jatkuvasti vaihtuvien konstellaatioiden silmukkakuvion? Tunnistitko itse pimeyden, myönsitkö sen?
Minne on kirjoitettu ruumiiden historia, minne muualle kuin ruumiisiin itseensä? Kenen tahansa ruumiin, jokaisen ruumiin. Jokapäiväisten yksityiskohtien jokapäiväinen totuus, maailmanhistoria.
Näytä se kohta, jossa ruumiisi ei ole tarkkailija, tunkeilija tai paikkaan kuulumaton möykky vaan ympäristöstä erottumaton painava osa. Sekoitus. Tai ne kohdat, joiden jälkeen ruumiisi alkoi suojautua, rakastaa, hyökätä, paeta, vieraantua, vihata, lipua, sulautua.
Ruumis osaa valehdella toiselle, muttei koskaan itselleen.
Eläinten nyljetyt ja avatut ruhot roikkuvat kylmähuoneen koukuista kuin kidutettu ja hirtetty muukalaisarmeija. Siinä roikkuvat lihassäikeisiin painautuneet elämät, eläinten ruumiiden pimeys.
Luuletko, ettei niiden kärsimys ole kirjoittautunut lihaan? Luuletko, ettei se muutu sinun lihaksesi?

**

Ruumis on taiteen lähtökohtana esimerkiksi tanssissa aivan toisella tavalla kuin kirjoituksessa. Koen, että tanssi on kirjoituksen tuolla puolen. Kolmiulotteiset katoavat viivat, aukeavan lihan hetki – koko ajan. Siinä toteutuu sanattomuus; mitä ei voi sanoa. Mitä ei voi täydellisesti toistaa, kääntää eikä vangita. Loputon katoavuus, ilmaan piirretty kieli, joka ei jähmety. Ja kirjoitus on tanssin tuolla puolen. Pistävänä, hämärän tarkkana monumenttina. Repaleisena, ikuisesti lepäävänä huutona. Omassa kokemuksessani tanssin tapahtuma ja kirjoittamisen tapahtuma kulkevat lähellä toisiaan kuin kaksi viivaa jotka hengittävät toisilleen, mutta eivät koskaan leikkaa. Usein tanssi muistuttaa runoa tai tarinaa: miten usein ruumis haluaa näyttää tarinan, tuoda esiin jälkiä, jatkumon, pinnan syvyyden. Ruumiillisuuden ”kirjallisuudellisuus”. Kirjallisuuden ruumiillisuus. Molemmat ovat kieliä, joka purkautuvat eri tavoin ruumiin hiljaisuudesta, pimeydestä.

Vaikka koen, että tanssin tapahtuma ja kirjoittamisen tapahtuma eivät leikkaa, kirjoitus ja tanssi voivat ruokkia ja töniä toisiaan

Vaikka koen, että tanssin tapahtuma ja kirjoittamisen tapahtuma eivät leikkaa, kirjoitus ja tanssi voivat ruokkia ja töniä toisiaan. Kirjallisuutta dramatisoidaan teatteriesityksiksi ja elokuviksi, spoken word ja poetry slam elävät vahvaa kautta, runoja ja proosaa luetaan ja lausutaan yleisölle. Kirjallisuus siis ruumiillistuu ja äänellistyy eri tavoin. Tanssin kontekstissa kirjallisuus muuttuu ajassa ja tilassa toteutuvaksi tapahtumaksi, ruumiiksi, vielä toisella tavalla kuin edellä mainituissa esimerkeissä. Olenkin kiinnostunut kirjallisuuden tanssimisesta; että tanssin inspiraationa, sisäisenä koreografiana voisi olla kirjallisuus. Miten tanssia esimerkiksi ”jatkuvasti vaihtuvien konstellaatioiden silmukkakuvio”, Raskolnikovin vapina tai Marguerite Duras'n käsitys kirjoittamisesta? Oma tanssijan lähtökohtani on butotanssissa, joka sallii erinomaisesti tällaisen lähestymistavan. Butotanssi ammentaa voimakkaista mielikuvista ja sisäisestä maailmasta. Kirjallisuutta ja tanssia yhdistäviä kokeiluja olen päässyt toteuttamaan viime aikoina Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran (4) projekteissa.

Maria Matinmikko

Maria Matinmikko on Kajaanin runoviikolla to 03.07.2014 Tanssiva karhu -runoklubilla, Ravintola Kajanuksessa, klo 20.00. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Maria Matinmikon kotisivut

Kirjoittaja voitti Tanssivan karhun 2013, hän on helsinkiläinen kirjailija, joka harrastaa butotanssia.

Teksti on julkaistu alun perin Kritiikin Uutiset 1/2014 -lehdessä.

Viitteet:
1 Marguerite Duras, Kirjoitan (1993), s. 61.
2 Ohno & Ohno, Kazuo Ohno's World: From Without &Within (2003), s. 209.
3 Realistisesta romaanista metaspektaakkelina katso Meretoja & Mäkikalli (toim.), Romaanin historian ja teorian kytköksiä (2013), s. 280–313.
4 Mahdollisen Kirjallisuuden Seura on kirjailijoiden ja kirjallisuudentutkijoiden muodostama yhteisö. http://mahdollisenkirjallisuudenseura.tumblr.com/

  • Väinö Linna, väärin kerrottu ja oikein suututtu!

    Eihän se noin ollut. Väärin kirjoitettu!

    Minusta on aina tavattoman hauskaa, kun jotkut suuttuvat kaunokirjallisuuden kuvaamista tapahtumista ja sanovat että ei, eihän se noin ollut. Väärin kerrottu! Käsittääkseni tällöin luullaan, että aikoinaan jossain tapahtuneet asiat muuttuvatkin kirjan julkaisun myötä kirjalliseen muotoon ja maailma siitä luetun tekstin mukaiseksi.

  • Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä

    Monenlaisia kansallisia henkilöitymiä Suomi-neidon lisäksi

    Miksi meillä on kansallisena symbolina heiveröinen neito, kun naapureilla on valkyriamaisia äitihahmoja miekkoineen? Usein kuulee väitettävän, että Suomi-neito on kehittynyt Suomen kartan muodosta. Siinähän näyttäisi olevan hameeseen pukeutunut henkilö käsivarsi kohotettuna.

  • Oikea joulu sielumusiikilla maustettuna

    The right x-mas

    "Suomessa oli jo 1990-luvun lopulla paljon maahanmuuttajia ja me mietimme ohjelmaan antirasistista teemaa. White christmas ei tuntunut hyvältä. Miksi se ei voisi olla vaikka black tai red christmas.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tanssiva karhu

instagram #tanssivakarhu

Runoutta Twitterissä

  • Erkka Filander ajatteli kiusattujen kasvoja kirjoittaessaan runoteostaan

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Erkka Filander muisteli koulunsa kiusattuja ja kirjoitti kehutun runoteoksen marttyyreistä ja rakennuksista. Nyt Torso on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi. Mutta miksi Filander on sitä mieltä, ettei hänen teostaan kannata lukea ääneen? Erkka Filanderin Torso on runoteos arkkitehtuurista, tiloista ja marttyyriudesta.

  • Äitiys on maailman vanhin aihe ja silti Sirpa Kyyrönen kirjoittaa siitä

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Jotenkin runoilijat sen tekevät. He tarttuvat ikuisiin teemoihin ja löytävät niihin uuden tulokulman, kehittelevät ilmaisutavan, joka sopivalla tavalla kummeksuttaa, hivelee. Juuri näin tekee Sirpa Kyyrönen Ilmajuuret-kokoelmassaan, joka on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi.

  • Runoja sielun kokoamiseksi – Catharina Gripenbergin teos flirttailee käsikirjoille

    Tanssiva karhu -ehdokas esittelyssä

    Runoilija Catharina Gripenberg kiinnostui erilaisten käsikirjojen ja oppaiden kielestä. Seurauksena syntyi runoteos, jossa Gripenberg yhdistää neutraalin ja käsikirjanomaisen tyylin henkilökohtaiseen ja yksityiseen kielelliseen ilmaisuun. Teos on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouspalkinnon saajaksi. Runous sopii kielen tutkiskeluun.

  • Miksi tuhlata aikaa proosaan, kysyy runoilija V. S. Luoma-aho

    Tanssiva karhu -ehdokas

    Kirjailija Ville Luoma-aho ei ole varma, kirjoittaako hän runoutta. Joka tapauksessa hänen teoksensa Mantra on nyt Ylen runouskilpailun ehdokkaana. Jyväskyläläinen Ville Luoma-aho (s. 1984) on kustantamo Poesian kirjailijoita. Varminta lienee puhua kirjailijasta eikä runoilijasta, sillä Luoma-aho ei ole kirjallisten raja-aitojen ystävä.

  • Muistisairautta käsittelevä Multa on Tiina Lehikoisen henkilökohtaisin kirja

    Teos on Tanssiva karhu -ehdokas

    Muistisairautta on luontevampaa käsitellä runoudessa kuin proosassa, väittää Tiina Lehikoinen. Hänen Multa-teoksensa on ehdolla Ylen Tanssiva karhu -runouskilpailussa. Tamperelaisen Tiina Lehikoisen runoteos Multa on sekä "multa sulle, minulta sinulle" että kirja mullasta, maasta.

  • Tässä ovat Ylen Tanssiva karhu -palkinnon ehdokkaat

    Kuusi erityisen kiinnostavaa runoteosta

    Kevään merkkejä: linnut, aurinko, Tanssiva karhu. Runouspalkintoa tavoittelevat vuonna 2017 Erkka Filanderin Torso, Catharina Gripenbergin Handbok att bära till en dräkt, Sirpa Kyyrösen Ilmajuuret, Tiina Lehikoisen Multa, V. S.

  • Ylen Tanssiva karhu -palkinto Anja Erämajalle, Kääntäjäkarhu Katriina Ranteelle

    Palkitut:Ehkä liioittelen vähän ja Korallia ja suolakiteitä

    Yleisradion vuoden 2016 Tanssiva karhu -runopalkinto on myönnetty Anja Erämajalle kokoelmasta Ehkä liioittelen vähän. Kääntäjäkarhun sai Katriina Ranne afrikkalaisen runouden antologiasta Korallia ja suolakiteitä. Palkintoraadin jäsenet olivat tänä vuonna puheenjohtajana kriitikko Aleksis Salusjärvi

  • Tanssivan karhun voittanut Anja Erämaja: Tärkeintä on kosketus

    Rakkauspuhetta ei ole maailmassa liikaa

    Anja Erämajan Tanssivalla karhulla palkittu runokokoelma Ehkä liioittelen vähän pureutuu rakkauspuheeseen ja siihen, miten rakkauden ilmaisemisesta ja tunnustamisesta voi syntyä koomisiakin tilanteita. Vaikka Erämaja ottaa etäisyyttä kliseisimpään rakkauden kieleen, hän ei katso, että rakkauspuhetta olisi maailmassa liikaa. - Tokkopa sitä rakkauspuh

  • Ylen Tanssiva karhu -palkinnon ehdokkaat 2016 on valittu!

    Palkintoa tavoittelee 6 ehdokasta

    Vuoden 2016 Tanssiva karhu –palkintoa tavoittelee 6 ehdokasta. Ehdolla ovat Kristian Blombergin Valokaaria, Anja Erämajan Ehkä liioittelen vähän, Susinukke Kosolan Avaruuskissojen leikkikalu – tutkielma ihmisyyden valtavirrasta, Saila Susiluodon Ariadne, Virpi Vairisen Kuten avata äkisti sekä Gösta Ågrenin Dikter utan land.

  • Tanssiva Karhu - runopalkinto Eino Santaselle

    Runoteos Tekniikan maailmat voitti

    Eino Santasen Tekniikan maailmat (Teos) on erittäin omaperäinen, samalla hieno kunnianosoitus traditiolle, historialliselle ja sotien jälkeiselle avantgardelle. Se on tyylillisesti rohkea, nykyrunoutemme kärjessä aivan ainutlaatuinen. Tekniikan maailmat -teos on aidosti uutta luova.

  • Kääntäjäkarhu Pauliina Haasjoelle ja Peter Mickwitzille

    Gunnar Björlingin teoksen Solgrönt käännöksestä

    Gunnar Björling on arvostetuimpia suomenruotsalaisia modernistirunoilijoita. Solgrönt, nyt suomennettu Auringonvihreä (Poesia), on Björlingin neljäs kirja, hän julkaisi sen omakustanteena vuonna 1933.

  • Runous on henkilökohtaista painovoimaa

    Kajaanissa runous kasvaa kirjojen sivuilta todellisuudeksi.

    Kirkosta kapakkaan ja aamusta yöhön. Runous koskettaa Kajaanissa kaikkea, se on kuin luonnonvoima joka vallitsee kaikkialla. Suomessa julkaistaan noin sata runokirjaa vuodessa. Kajaanissa se kasvaa kirjojen sivuilta todellisuudeksi, joka paikoin syrjäyttää, paikoin syventää kielellistä maailmaamme. Runouden alkuaine, sanat, muodostaa sen todellisuuden, jossa elämme.

  • Totuus, esiintyminen ja eurosetelit

    Eino Santala voitti Tanssivan karhun runopalkinnon

    Tanssivan karhu- runopalkinto jaettiin Kajaanin runoviikkojen avajaisissa juhlallisesti. Eino Santanen palkittiin monipuolisesta Tekniikan maailmat -teoksestaan. - Kirjallisuus koettiin kansallisen kulttuurin selkärankana Kekkosen aikana, kertoi Kajaanin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vesa Kaikkonen.

  • Nerudan ja Björlingin jalanjäljet johtavat Kajaaniin

    Maailmankirjallisuus muuttuu Kainuussa henkilökohtaiseksi.

    Suven runoilija Pentti Saaritsa tunsi Pablo Nerudan ja käänsi hänen runojaan. Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz käänsivät Gunnar Björlingin keskustelemalla. Kajaanissa kaikki tuntuu liittyvän yhteen. Ainakin sellaisen kuvan saa, kun kuuntelee Suven runoilija Pentti Saaritsaa.

  • Kaikki tahtoo runoo

    Runous hitsaa yhteen monenlaisia ihmisiä

    Ylepomo Ville Vilen oli mukana palkitsemassa Ylen runopalkinnon voittajaa v. 2012 ,Tanssivan karhun sai tuolloin Henriikka Tavi: ”Te runoilijat ette tarvitse Yleä mutta Yle tarvitsee teitä .” Kätkin nuo päällikkötason sanat syvälle syömmeeni. Eihän me pärjätä ilman teitä, runoilijat, runot ja runous! Runous hitsaa yhteen monenlaisia ihmisiä.

  • Ennätyksellisen runsas runovuosi

    Runovuoden yhteenvetoa

    Millainen on ollut runovuosi? Runokirjoja on julkaistu ennennäkemättömän paljon, raadin arvioitavana on ollut pitkälti yli sata kokoelmaa. Kokoelmien suosituin teema tänä vuonna olivat elämän eri vaiheet, lopulta kuolema.

  • Mikä runopalkitsemisessa voi mennä vikaan?

    Runopalkinnon jakaminen herättää aina porua

    Runouden hyvät, pahat ja rumat on äkkiä lueteltu. Sama koskee palkintoraateja ja palkitsijoita, Ylen runopalkintoakin. Tanssiva karhu on hyvä esimerkki siitä, millaista porua hyvääkin tarkoittavan hankkeen ympärillä pidetään. Parhaan runoteoksen, parhaan runoilijan ja parhaan palkintoperusteenkin pystyy moni nimeämään jo lonkalta. Huonoimman myös.

  • Tanssiva karhu on liikkeellä jälleen

    Tanssiva karhu –runopalkintoa tavoittelee 6 teosta

    Vuoden 2015 Tanssiva karhu -runoteoksen palkintoa tavoittelee kuusi ehdokasta. Ehdolla ovat Janette Hannukaisen Lennä vahingossa, Olli Heikkosen Teoria kaikkein pienimmistä, Kristiina Lähteen Kuinka voisit minulta puuttua, Aki Salmelan Jokeri, Eino Santasen Tekniikan maailmat ja Ville Vanhalan Konepeltivirta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Lauluja Utopiasta – Agit Propin tarina

    Peter von Baghin viimeinen ohjaus tv-ensi-illassa

    Teemalla saa tv-ensi-iltansa Peter von Baghin viimeinen ohjaus, dokumentti Agit Propista ja sen musiikista kuudella vuosikymmenellä.

  • Timo Rautiaisen Tiernapojat - raskaalla poljennolla joulua kohti

    Timo Rautiainen

    Teeman Elävä arkisto toivottaa hyvää joulua itse kullekin säädylle ja lähtee tiernapoikien matkaan. Timo Rautiainen kertoo, miten tiernapojat taittuivat hevirockin tyyliin ja lopuksi näemme sen aidon ja alkupeärisen version. Tiernapojat Yle Teemalla: Torstaina 14.12. klo 23.11 Perjantaina 15.12. klo 14.55 Maanantaina 18.12.

  • Metsä huokaa ja hiljenee. Avaruusromua 17.12.2017

    Äänien ihmeellisessä maailmassa, metsissä ja maisemissa.

    Yhtäkkiä metsä hiljenee ympärillä. Linnunlaulu lakkaa ja metsä vaikenee. Valo tulee oudosta suunnasta. Kaikki on ylösalaisin. Kaikki on väärinpäin. Tuttu metsä on muuttunut vieraaksi paikaksi. Metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Metsänpeitto on suomalaisessa kansanuskomusperinteessä tila tai paikka, johon metsässä kulkeva ihminen tai kotieläin voi joutua. Metsänpeitossa kulkija joutuu metsänhaltijoiden ja maahisten maailmaan. Avaruusromussa seikkaillaan äänien ihmeellisessä maailmassa, metsissä ja maisemissa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Star Wars: The Last Jedi - Hyvä, paha, hyvä, paha...

    Uusi Star Wars vetoaa vauhdilla ja söpöydellä

    Star Warsin uusi trilogia ilmestyy joka toinen vuosi, ja välivuosina tulee spinoff-elokuvia. Sarjan ensi-iltatahti alkaa olla äärirajoilla, joten on hyvä kysymys, miten uusi elokuva The Last Jedi kestää toiston ja arkipäiväistymisen. Uudessa sarjassa on otettu konservatiivinen linja sarjan uudistamiseen.

  • Väinö Linna, väärin kerrottu ja oikein suututtu!

    Eihän se noin ollut. Väärin kirjoitettu!

    Minusta on aina tavattoman hauskaa, kun jotkut suuttuvat kaunokirjallisuuden kuvaamista tapahtumista ja sanovat että ei, eihän se noin ollut. Väärin kerrottu! Käsittääkseni tällöin luullaan, että aikoinaan jossain tapahtuneet asiat muuttuvatkin kirjan julkaisun myötä kirjalliseen muotoon ja maailma siitä luetun tekstin mukaiseksi.

  • Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä

    Monenlaisia kansallisia henkilöitymiä Suomi-neidon lisäksi

    Miksi meillä on kansallisena symbolina heiveröinen neito, kun naapureilla on valkyriamaisia äitihahmoja miekkoineen? Usein kuulee väitettävän, että Suomi-neito on kehittynyt Suomen kartan muodosta. Siinähän näyttäisi olevan hameeseen pukeutunut henkilö käsivarsi kohotettuna.

  • Kriisien, uppoamisten, surujen ja ilojen 1990-luku - lue vuosikymmenen klassikot e-kirjoina!

    Lukulista 1990-luvulle

    1990-luvun alussa Suomessa oli maan historian pahimpia lamakausia ja ennennäkemätön suurtyöttömyys. Neuvostoliitto hajosi, Euroopan kartta meni uusiksi ja Jugoslaviassa syyllistyttiin kansanmurhiin. Teknologian, kännyköiden ja pöytätietokoneiden kehitys synnytti www-tietoverkon ja auttoi Suomen lamasta. 90-luvulla kotimaiset romaanit nostivat esiin monia yhteiskunnallisia kysymyksiä, kuten ihmisten pahoinvoinnin, huolen Suomen asemasta Euroopassa sekä jatkuvan kasvun ideologian mahdottomuudesta. Afrikan ongelmista, nälästä, pakolaisuudesta, rikollisuudesta ja terrorismista kirjoitettiin 2000-luvun kriisejä ennakoiden, mutta ilmastomuutoksesta ei vielä oltu tietoisia.