Hyppää pääsisältöön

Treenejä nolla – Stam1nan tuore kasvo suoraan festarilavoille

Stam1nan basisti Kai-Pekka "Kaikka" Kangasmäki loukkasi pikkurillinsä futismatsissa Kivenlahtirockissa. Tapaturman vuoksi Stam1nan kesämiehistöön liittyi yhtyeen pitkäaikainen fani ja hyvä ystävä Pyry Hanski.

Pyry Hanski tuuraa Kaikkaa (kuvassa) tänä kesänä.

Stam1nan Kaikan pikkurilli leikattiin juhannusviikolla Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Lääkäri määräsi basistille kuuden viikon soittokiellon kesken kiireisen festarikesän. Apuun riensi bändin fani ja ystävä Pyry Hanski, joka on tuntenut Kaikan parisen vuotta. Hanski kertoo ensimmäisessä haastattelussaan YleX:lle, miten hän päätyi bändiin.

- Kaikka laittoi mulle viestin Kivenlahtirockin jälkeen, että nyt on sormi vähän hassun näköinen. Hän vähän varoitteli, että jos käy pahasti, niin pääsenkö lähtemään kiertueelle. Sitten Kaikka soitti uudestaan viikko ennen juhannusta ja kertoi, että sormi pitää leikata, Pyry Hanski kertoo.

Hanski joutui ottamaan keikkasetin haltuun itsenäisesti Kaikan avustuksella, sillä kesäbasisti ei ehtinyt treenata kertaakaan Stam1nan kanssa ennen ensimmäistä festarivetoa.

- Nelisen päivää katsottiin Kaikan kanssa niitä biisejä, ja juhannusviikon torstaina oli eka keikka Himoksella. Piti mennä käytännössä suoraan lauteille. Kyllä se vähän jännitti, mutta ilmeisesti meni hyvin, Hanski juttelee.

Fanitausta auttoi varabasistia treenisavotassa

- Olen kuunnellut Stam1naa debyyttilevystä lähtien. Nyt piti vain opetella soittamaan kappaleet. Neljä päivää näköjään riitti, koska ei ollut yhtään sellaista biisiä, jota en olisi oppinut. Tähdet olivat oikeassa asennossa, Hanski sanoo.

Myös lavalla on löytynyt yhteinen sävel, vaikka kesäjäsen pelkäsikin aluksi olevansa hieman ulkopuolinen Stam1nan energisessä show'ssa. Nyt takana on neljä yhteistä keikkaa.

- Olen sopeutunut porukkaan tosi hyvin. Lavalla on jännä sirkus. Ensimmäisen keikan aikana mietin, missä kohtaa uskallan olla, kun jätkät liikkuvat lavalla niin paljon. Piti välillä väistellä, Hanski kertoo.

Lavan lisäksi myös keikkabussissa on hyvä tunnelma. Yli kolmekymppiset Stam1na-muusikot naljailevat 21-vuotiaalle kesäjäsenelleen veljellisesti.

- He kutsuvat mua vauvaksi ja Suomen nuorimmaksi mieheksi. Yllättävän hyvin he jaksavat vielä bailata. Provinssissa oli hauskat jatkobileet, menin vasta klo 11 aamulla nukkumaan, Hanski juttelee.

Kaikan tikit poistetaan tällä viikolla, mutta vielä on mahdotonta arvioida, milloin mies pääsee takaisin basson varteen. Pitkätukkainen hevimies nähdään kuitenkin kesän jokaisella keikalla lavalla, sillä muusikko hoitaa edelleen taustalaulut ja yleisen riehumisen.

Stam1na nousee seuraavan kerran lavalle Turun Ruisrockissa 5. heinäkuuta. Myös YleX on mukana tapahtumassa.

Lähteet: YleX