Hyppää pääsisältöön

Helsinki - Teheran

vanhempi mies ja nuori nainen seisovat vastakkain pihalla
vanhempi mies ja nuori nainen seisovat vastakkain pihalla helsinki - teheran

Dokumenttielokuva kaipuusta toiseen maahan ja toiseen ihmiseen.
Azar Sayir kirjoittaa: Isäni syntyi Iranissa. Minä synnyin Helsingissä sinä päivänä kun shaahi karkotettiin Iranista.

Helsinki-Teheran on elokuvatutkielma siirtolaisuudesta, kaipuusta toisaalle ja sidoksesta kahden ihmisen välillä. Teos jäljentää sellaisen ihmisen olemista, jonka suhde toisen vanhempansa kotimaahan ja siten osaan itseään rakentuu ainoastaan mielikuville ja
kerrotuille tarinoille - suhteessa vanhempaansa. Kokemus on samanaikaisesti omakohtainen ja kaikille tutun mediakuvaston kautta rakentuva.

Azarin isä oli kotoisin Iranista, mutta tämän elokuvaprosessin alkaessa hän ei ollut käynyt Iranissa lähes kolmeenkymmeneen vuoteen. Azar on käynyt Iranissa vain kerran - yhden vuoden ikäisenä. Hän ei ole koskaan kokenut olevansa täysin suomalainen, vaikka vielä vähemmän kokenut olevansa iranilainen. Iranilaisuus on kuitenkin osa häntä.

Azar kirjoittaa: "En tiedä miltä näytti isäni lapsuudenkoti. En tiedä miltä siellä tuoksui, millä tavalla aurinko paistoi. Samanaikaisesti jollain tavalla Iran on paikkana minulle tuttu ja läheinen. Minulle on kerrottu tarinoita isäni suvusta ja elämästä Iranissa isäni ollessa lapsi. Olen nähnyt kuvia sukuni ihmisistä. Olen matkustanut heidän luokseen moniin maihin ja he ovat käyneet luonamme. Ja elämäni aikana olenkin nähnyt paljon Iraniin ja isääni liittyviä unia".

Tekijöistä:
Helsinki-Teheran on Azar Saiyarin esikoisohjaus. Saiyar on toiminut vuodesta 2003 elokuvan parissa leikkaajana ("99 vuotta elämästäni", "Katsotaan mitä tulee", "Kysymyksiä intersukupuolisuudesta"). Hän on ollut myös mukana toteuttamassa kokeellisia työryhmäelokuvia ("Novy roku", "Lumihiekkasadepaperi"). Saiyarin edellinen liikkuvan kuvan työ oli videoinstallaatio "ei tyhjiä poissa" naisten äänioikeuden historiaa käsitelleeseen Piiasta päättäjäksi-näyttelyyn Tampereen Vapriikissa 2006-2007.

Helsinki-Teheran on Azar Saiyarin opinnäytetyö Taideteollisen korkeakoulun Porin Taiteen ja Median Osastolle, jossa Saiyar on opiskellut Visuaalisen kulttuurin maisteriohjelmassa. Aiemmin Saiyar on valmistunut Turun Taideakatemiasta graafiseksi suunnittelijaksi. Saiyar on toiminut myös graafisena suunnittelijana. Elokuvan taiteellinen työryhmä on Turun taideakatemiasta valmistumisensa jälkeen toteuttanut lukuisia yhteistyöprojekteja ja työskentelee Kalliossa Suoja-työhuonekollektiivissa.
Kuvaus Sini Liimatainen, Olli Leppänen ja Joonas Kiviharju.
Äänisuunnittelu Sakari Luhtala.
Animointi Joonas Kiviharju.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa