Hyppää pääsisältöön

Dragsfjärdin myrkkyskandaali vuonna 1982

Dragsfjärdin edustalle Lounais-Suomeen upotettiin vaarallisia teollisuusmyrkkyjä sisältäviä tynnyreitä kesällä 1982. Myrkkyjen kuljettajana toiminut laivuri pidätettiin ja tuomittiin kuten myös niiden hävittämisen organisoineen yrityksen johtoa. Myös myrkkyjen tuottajien osuutta tapahtumiin puitiin oikeudessa. Myrkkytynnyreiden sijainnista viranomaiset saivat alkuun hataraa tietoa, jonka vuoksi myrkkyjen etsintää jouduttiin jatkamaan vuosia.

Turkulainen laivuri Jukka Ojaranta lähti kesäkuisena yönä vuonna 1982 Kasnäsin laiturista Hiittisistä Normandie-troolarillaan kohti avomerta. Mukanaan Ojarannalla oli vaarallisia teollisuusmyrkkyjä kuten PCB:tä, jotka olivat peräisin kahdelta yritykseltä Nokialta ja helsinkiläiseltä Keskuslaboratoriolta. Myrkyt piti viedä tuhottavaksi Itä-Saksaan. Myrkkyjen viennistä Ojaranta oli saanut toimeksiannon Euro Industri -nimiseltä yritykseltä.

Myrkkylastissa kohti avomerta ohi viranomaisten

Täysin vaivihkaa Normandie-troolari ei kohtalokkaana kesäyönä päässyt Kasnäsistä. Jo keväällä myrkkylastissa laiturissa seissyt alus herätti tulliviranomaisten mielenkiinnon. Myrkkyjä kun tuotiin troolarille öisenä kuljetuksena Nokian kondensaattoritehtaan ja Keskuslaboratorion jätevarastoista. Tulli päättikin tulla tarkastamaan troolarin. Viranomaisen pyrkimykset nousta laivaan hurjistunut laivuri torppasi turvautuen kättä pidempään. Poliisikin kiinnostui Ojarannan puuhista, mutta päätteli tämän vain palanneen vanhoihin harrastuksiinsa pirtun salakuljetukseen ja jätti siksi laivurin rauhaan.

Kun Normandie lopulta lähti Kasnäsin laiturista, melko pian lähdön jälkeen myrkkytynnyrit heitettiin mereen. Muutama tynnyri pulpahtikin pintaan ja ne löytyivät 1. heinäkuuta ajalehtimasta pieneltä ulkoluodolta. Saariston asukkaiden havaintojen perusteella viranomaiset pääsivät nopeasti tekijöiden jäljille. Laivurin onnistui hetkeksi kadota, joten hänestä annettiin etsintäkuulutus.

Oikeudenkäynnissä laivuri puolustautui kertomalla, että hän oli saanut ohjeet, joiden mukaan tynnyrit piti heittää yli laidan tosin vasta kansainvälisillä vesillä. Väitteet kiistettiin. Eikä myrkkyjen määränpää koskaan ollut Itä-Saksa, jossa laki kieltää tuhottavaksi määrättyjen vaarallisten myrkkyjen vastaanottamisen. Saksalaislähteiden mukaan minkäänlaisia yhteydenottoja esimerkiksi suomalaistoimijoiden taholta koskien myrkkyjen hävittämistä ei ollut.

Syytteet myrkkyskandaalista saivat Ojarannan lisäksi Euro Industri ja Nokia sekä Keskuslaboratorio. Myrkyntuottajat kiistivät toimineensa lainvastaisesti. Nokian tiedotuspäällikkö Thomas Zilliacus väitti Nokian toimineen laillisesti ja yrityksen joutuneen petoksen uhriksi. Samankaltainen näkemys oli myös Keskuslaboratorion toimitusjohtajalla Jan-Erik Levlinillä. Sisäministeri sen sijaan näki asian toisin. Sisäministeri Matti Ahteen mukaan yritykset olivat rikkoneet lakia, ainakin jätehuoltolain osalta.

Myrkkyjen etsiminen oli vaikeaa ja kallista

Viikon sisällä tapahtuneesta merestä löydettiin kolme tynnyriä, jotka sisälsivät viisisataa litraa erittäin myrkyllisiä aineita. Mutta valtaosa tynnyreistä oli edelleen kadoksissa. Myrkkytynnyreitä etsittiin vuosia. Tynnyreiden sijaintipaikka ei ollut etsijöille täysin selvä, ja epäiltiinkin, että Ojaranta olisi tahallisesti neuvonut väärin niiden sijaintipaikan. Oli myös mahdollista, että merivirrat olivat kuljettaneet tynnyreitä silloisen etsintäalueen ulkopuolelle.

Rahallisesti etsinnät tulivat kalliiksi, sillä jo pelkästään ensimmäisen vuoden aikana etsinnät olivat maksaneet yli miljoona markkaa. Tynnyreitä alkoi pulpahdella pintaan 1990-luvun alussa, jolloin etsinnät aloitettiin uudelleen. Kymmeniä tynnyreitä makasi edelleen pohjamudissa. Merivoimat onnistui kuitenkin paikantamaan merenpohjasta useita tynnyreitä, joiden lähempi tarkasteli paljasti niiden olevan huonossa kunnossa. Myrkkyjen ylösnostamista vaikeuttivat ennen kaikkea merenpohjan olosuhteet. Näkyvyys oli usein heikkoa samean veden ja hienojakoisen sekä pehmeän maa-aineksen vuoksi.

Viranomaistiedotusta moitittiin heikoksi

Tiedonkulku tynnyreistä eri viranomaisten välillä oli heikkoa. Kun 1990-luvun alussa tynnyreitä löydettiin merenpohjasta, tieto niistä katosi viranomaisten välillä yli vuodeksi. Viranomaiset sittemmin vakuuttivat, että yhteistyö ja tiedonkulku on toiminut, mutta jostain selittämättömästä syystä esimerkiksi ympäristöministeri ja Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja saivat huomattavalla viiveellä tietää, miten vakavasta asiasta myrkkytynnyreissä oli kyse. Vaikuttikin siltä, että viranomaiset vain pallottelivat vastuuta siitä, kuka sai tiedon ja miten tietoa välitettiin eteenpäin.

Merenpohjassa makaavat tynnyrit huolestuttivat luonnollisesti saariston asukkaita ja kalastajia. Vaarallisten myrkkyjen tahallista upottamista mereen pidettiin lähes murhayritykseen verrattavana. Sillä oli mahdollista, että tynnyrit alkoivat vuotaa ja myrkyt päätyisivät lopulta ihmisiin.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto