Hyppää pääsisältöön

Postia pappi Jaakobille

Postia pappi Jaakobille, Kaarina Hazard, Heikki Nousiainen, yle tv1
Leilaa, elinkautisvankia näyttelee Kaarina Hazard ja pappi Jaakobia Heikki Nousiainen. Postia pappi Jaakobille, Kaarina Hazard, Heikki Nousiainen, yle tv1 heikki nousiainen

TV1 lauantaina 24.12.2016 klo 21.45 - 23.00
Yle Areenassa 7 päivää

”Armo tuo toivoa myös silloin, kun elämästä ei tule toivotun kaltaista”, kuvailee ohjaaja Klaus Härö.

Härön ohjaama, palkittu elokuva Postia pappi Jaakobille (7) on koskettava kertomus armahduksen saaneesta elinkautisvangista, Leilasta.

”Jokainen meistä rikkoo tahtoen tai tahtomattaan, periaatteitaan ja tarvitsee toisen ihmisen tai Jumalan anteeksiantoa. Mielellään molempien.”

Leila päätyy avustajaksi sokealle papille, jolta ihmiset pyytävät kirjeissään apua. Kirjeisiin vastaaminen on Jaakobille elämäntehtävä.

Päärooleissa ovat Kaarina Hazard ja Heikki Nousiainen.

Vvuoden 2010 Jussi-gaalassa elokuva sai Jussi-palkinnon parhaasta elokuvasta, parhaasta ohjauksesta, parhaasta miespääosasta ja parhaasta musiikista. Lisäksi elokuva oli ehdolla viiteen muuhun Jussi-palkintoon. Postia pappi Jaakobille valittiin myös Suomen Oscar-ehdokkaaksi 15 elokuvan joukosta.

Tuotanto: Kinotar, 2009. Elokuva on esitetty edellisen kerran TV1:llä vuonna 2014.

Kommentit
  • Hartausohjelmissa kysellään toivoa ja lohdutusta Ukrainan tilanteeseen

    Television ja radion hartausohjelmissa rukoillaan rauhaa.

    Hartausohjelmissa rukoillaan rauhan puolesta ja etsitään rohkaisua levottomuuden keskelle. Ukrainan tilanne näkyy ja kuuluu lähipäivinä sekä televisio- ja radiojumalanpalveluksissa, aamu- ja iltahartauksissa että Pisara-ohjelmassa. Sunnuntaina 13.3. klo 10 lähetetään myös suorana Yle TV1:llä ekumeeninen ja uskontojen välinen Rauhanrukous Ukrainan puolesta.

  • Alkuvuoden hartausohjelmissa uskon pohdintaa ja postikortteja maailmalta

    Radion ja tv:n hartausohjelmissa toivoa sävelin ja sanoin.

    Vuoden 2022 alkupäivinä on tarjolla runsas kattaus hartausohjelmia. Televisiossa nähdään arkistojen kätköistä nostalginen jumalanpalveluslähetys Lakeuden Rististä. Loppiaisena pohditaan lähetystyötä Nojatuolikirkossa. Radiossa kuullaan mm. moderni Verkoston jumalanpalvelus Munkkiniemestä sekä eri-ikäisten yhteisöllinen radiomessu suorana Haapajärven kirkosta. Radiohartauksissa saadaan postikortteja maailmalta. Musiikkina jumalanpalveluslähetyksissä kuullaan niin kanteleen helkyntää kuin urkuja ja bändimusiikkia.