Hyppää pääsisältöön

Puton muistolle

laatta puton penkissä
Muistolaatta Puton penkissä, Suomenlinnassa laatta puton penkissä Kuva: Yle/Riikka Rahi puton penkki

Mitä puiston penkillä istuva ukonrähjä merkitsee kyläyhteisölle?

Putto oli Suomenlinnan asukkaille tuttu kaveri. Vuosikausia merimiehenä maailmaa kiertänyt mies oli palannut reissuiltaan kotisaarensa hoitokunnan työntekijäksi ja kokopäiväiseksi juopoksi. Vapaa-aikaansa hän vietti lähikaupan viereisellä penkillä istuskellen ja ohikulkijoita tervehtien. Monet heistä pysähtyivät juttelemaankin, merimies kun tuntui aina olevan hyvällä juttutuulella.

Putto piti huolta kaupassa asioivien lapsista ja lemmikkieläimistä, vaikka turistit epäsiistiä lastenhoitajaa joskus ihmettelivätkin. Lapset eivät Puttoa pelänneet, jotkut jopa ihastuivat elämänmenoonsa siinä määrin, että päätyivät täysi-ikäisinä viereiselle penkille istumaan.

Harva saarelaisista tunsi Puton vaiheita, eivätkä kaikki tienneet oikeaa nimeäänkään. Vanhat kyläläiset muistivat yhtä ja toista miehen nuoruudesta, ja vähintään saman verran liikkui kylällä perättömiä tarinoita, legendoja suorastaan. Harvoin niistä kuitenkaan Puton kanssa juteltiin, sillä menneet on menneitä. Iloinen veikko pysyi pirteänä parhaiten, kun käsiteltävät asiat olivat kepeitä eivätkä liian henkilökohtaisia.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö Putosta olisi välitetty. Hän oli koko kyläyhteisön yhteinen lemmikki, jota autettiin milloin missäkin puutteessa. Rahaa hän harvoin pummasi, mutta ruokaa, olutta tai vaikkapa vanhoja vaatteita saattoi lahjoituksena ottaa vastaan. Hoitokunnassa suhtauduttiin työmiehen vaihtelevaan kuntoon armeliaasti, eikä töihintuloaikaa vahdittu minuutilleen.

Puton elämäntyylin mukanaan tuomia erivapauksia katsottiin sormien lävitse jopa siinä määrin, että miehellä oli oma piilopullo kylän ravintolan vanhassa uunissa. Näin meneteltiin, koska Putosta ei ollut mitään harmia kenellekään, ja hänen läsnäolonsa koettiin kyläläisiä yhdistäväksi tekijäksi.

Ajan mittaan Puton voimat vähenivät ja kävelyreissuille tuli lisää huilaustaukoja. Jatkuva juopottelu johti holtittomaan taloudenpitoon, ja lopulta katosi vuokranmaksukyky. Kun kyläläisten talkoosummana keräämä kuukauden vuokrakaan ei enää auttanut, Putto sai häädön, ja nukkui viimeisen kesänsä milloin missäkin. Vanha merimies paleltui talven ensimmäisenä pakkasyönä lauttarannan odotuskoppiin. Saari oli menettänyt jotain; ikonin, yhteishengen luojan, kumaraisesti kävelevän ja oluelta tuoksuvan palasen kylähistoriaa.

Kyläläisten järkytystä ja surua kuvasi lauttarantaan ja ennen kaikkea miehen lempipenkille tuodut kymmenet kynttilälyhdyt. Penkkiin kiinnitetty muistolaatta on paikallaan vielä kahdeksan vuotta kuolemansa jälkeen. Putto elää paitsi penkissään, myös ystävien ja kyläläisten mielissä ja sydämissä.

Kuuntele Puton tarina suomenlinnalaisten ystävien kertomana (kesto 15 minuuttia alkaen kohdassa 59min 12s):