Luvassa tunnustuksia.
En ottanut mukaan urheilujuomaa, suoloja tai edes vesipulloa.
Omistan vain yhdet lenkkarit. Varakengiksi ajatelluista vaelluskengistä irtosi pohja pari päivää ennen Karhunkierros-haastettani. Ei siis auttanut kuin yrittää pärjätä ainoilla juoksutossuillani koko 80 kilometriä.
Päätin myös lähteä matkaan mahdollisimman vähillä varusteilla. Ohuessa repussani oli vain vähän evästä (rieskaa ja omena), muki (jota en edes käyttänyt), kartta (jota sitäkään en käyttänyt), pieni ensiapupakkaus (ei tarvetta) sekä kännykkä (jota tarvitsin huoltomieheni kanssa kommunikoimiseen).
Aikomuksenani oli todellakin taittaa 80 kilometrin mittainen Karhunkierros mahdollisimman vähillä varusteilla, valmistautumisella tai kikkaskonsteilla.
Lopputulos paljastakoon, oliko tämä järkevää vai ei.
Fyysistä ja henkistä lujuutta – ei välineurheilua
En ole erityinen välineurheilija tai usko, että harrastetasolla urheilusuoritukset olisivat erityisemmin varustautumisesta tai tarkasta suunnittelusta kiinni. Uskon motivaatioon, tahtoon sekä intoon – siis henkiseen lujuuteen, jonka pohjalle toki tarvitaan myös perushyvää fyysistä kuntoa.
Se, että taittaa jalan 80 kilometrin matkan 24 tunnissa ei kuitenkaan ole vielä mitään ultrajuoksuun tai maratoniin verrattavaa.


Ultrajuoksussa suunnitelmallisuus, oikeanlaiset välineet sekä tarkkaan mietitty huoltopuoli ovat varmasti ratkaisevia.
Maratonille taas lienee turha lähteä harjoittelematta, jos haluaa taittaa matkan alle 6 tunnissa.
Itse halusin testata, millaiseen suoritukseen sitä pystyykään ilman sen kummempaa valmistautumista, välineitä, kikkaskonsteja tai stressaamista.
Uskoisin, että 80 kilometrin maastoreitin eteneminen vuorokaudessa olisi juuri sopiva – kestävyys joutuisi varmasti koetukselle, mutta toisaalta 24 tuntia sallii myös hitauden ja tauot.
En usko, että tämä haasteeni tulee olemaan esimerkiksi jostain suoloista tai energiajuomista kiinni. Luotan puhtaaseen joki- ja puroveteen, perusruokaan sekä oman kroppani voimiin ja intooni. Ja lisäksi upeat maisemat ja vaihteleva maasto takaavat, ettei aika käy pitkäksi haasteen aikana.
Onko mahdollista selvitä ilman energiajuomia ja ihan perusruualla?
Vai mitä mieltä sinä olet - tarvitsemmeko me ihmiset todella kaiken maailman lisäravinne- ja nesteytyshommeleita sun muita selvitäksemme tällaisista haasteista vai onko mahdollista pärjätä ilman mitään kikkaskonsteja?

Mistä tässä on kyse?
Jos olet täysin pihalla, lue aiempi Karhunkierros-challengeen liittyvä artikkeli.
Kulje mukanani koko 80 km!
Jos haaste kariutuu, niin mihin?
Jaoin 80 kilometrin Karhunkierroksen kolmeen osaan: Hautajärvi-Kiutaköngäs (noin 28,5 km), Kiutaköngäs-Jyrävä (noin 28,5 km) sekä Jyrävä-Ruka (noin 22 km).
Etappien välissä tarkoituksenani oli pitää kaksi ruoka- ja lepotaukoa (1,5 h ja 2 h).
Tervetuloa kanssani Karhunkierrokselle – ensimmäisellä videolla pääset etenemään kanssani haasteen ensimmäisen reilun kolmanneksen (28,5 km).
Videon perusteella voi esittää arvauksia, onko olematon taktiikkani kannattava ja tulenko selviämään vielä loput yli 50 kilometriä vuorokauden sisään...
Ja jos en, niin mihin haaste luultavimmin kaatuu?