Hyppää pääsisältöön

Nuoren Waltarin junat

125th anniversary of the Gotthard railroad in Switzerland
Gotthardin rautatie Sveitsissä 125v. 125th anniversary of the Gotthard railroad in Switzerland Kuva: EPA/SIGI TISCHLER vanha juna

Mika Waltari oli lukiovuosinaan töissä Valtionrautateillä – tosin vain siivoamassa radanvarren pusikoita. Ohikiitävät junat tekivät unohtumattoman vaikutuksen. Junat, radanvarsien lennätinlangat ja kilometrimerkit siirtyivät nuoruuden runoihin.

Vuonna 1926 juna on vielä elämän vertauskuva. ”Juna jyristen kiitää yössä” ja runon ”minä” istuu yksin vieraitten keskellä, ei tunne sen paremmin muita matkustajia kuin itseäänkään. Mika Waltari täytti syyskuussa 18 vuotta.

Kesällä 1927 Waltari pääsee ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen. Hän viettää Pariisissa kaksi kuukautta. Pariisissa taisi syntyä runo ”… ette te tiedä, miten kahdeksantoistavuotias voi palaa /... Sinun vaalean pääsi tähden”.

Pian hän on jo kokenut matkamies, Pariisin tuttu. Hän on ajanut junalla monien asemien ja kaupunkien läpi. Mieleen piirtyvät Lyypekin puistot, Hampurin asemahalli ja sen ”valtavat, jyrisevät seinäpinnat”, Belgian punainen kuu, ja Pariisissa tuntuu ”ohimoissa vielä / rautatiekiskojen jyske”.

Matkakuume pahenee ja pimenevien iltojen ikävä syntyy ” … kun tietää, että jossakin kaukana/ pikajuna syöksyy aseman lasiholvin kirkkaitten lamppujen alle / höyryä tutisten, kellojen kilistessä”. En lue runoa freudilaisittain; Freud ei tainnut olla muotia vielä tuolloin. Waltarin runoissa suurkaupungit ovat muutenkin täynnä teräskukkia, betonia ja ammoniakkia ja hän runoilee myös ”vesijohtoputkien jättiläiskäärmerykelmästä”.

Asiaton oleskelu asemilla

Keväällä 1928 oli ilmestynyt kokoelma Valtatiet, jossa Olavi Paavolainen ja Mika Waltari yhdistivät kiihkeät ylistyslaulunsa nykyajalle. Kokoelman ulkopuolelle jääneessä runossa Mika kyselee kuin rauhoittuneena : ”Muistatko nuoruutemme kiihkeitä päiviä, /ensimmäisten ulkomaanmatkojen hurmaa…” Runossa hän muistelee päätään puistellen Eiffeltornia, metropolista, stadionia, raudan ja teräksen maailmaa, baaripöytää ja huokaa: ”Oi Olavi, Olavi, oi meidän nuoruuttamme…”

Kevättalvella 1929 hän on kulkeutunut taas asemalle:”Joskus, kun olen väsynyt, / kun tähdet satavat / pakkasyössä / menen asemalle katsomaan Viipurin pikajunan lähtöä / 23.30… ”
Ja asiaton oleskelu asemilla rauhoittaa ja riemastuttaa runoilijaa. Höyry sihisee, öljy kiehuu, kaikki on tonninpainoista, jättiläistä, sinikiiltävää. Kahvikin suihkuaa nikkelikattilasta.

Pian hänen matkakuumeensa alkaa selvästi nousta, kaukokaipuu on miltei tuskallinen:
”… minä tiedän, että ainoa kotini / on jyrisevä asemahalli / juuri ennen pikajunan lähtöä…”
Sitten Pariisi ei enää riitä, häntä kiehtoo ajatus Aasian tunnusta: ”tuulen, huurteen ja pakkasen purema vaunu/ jonka rautaiset pyörät ovat kierineet / rataa Aasian”.
Runoissa kuvastuu hieman outo paikka koska samassa säkeessä ”juna vapisee jalkojen alla / liekit palavat kadun kiiltävässä pinnassa / kameelin varjo kuvastuu erämaan taivasta vasten”

Kesällä hän lähtee yksinäisen miehen junalla Istanbuliin. Hän on kuullut gramofonista tanssikappaleen joka on kiihottaa mielikuvitusta: ”kissojen huutoja – hullu, sairaalloinen kuutamo, - mätänevien kukkien tuoksua…” Konstantinopelista – niin kuin hän sen kirjoittaa - tulee Pitkän Matkan, vapauden ja kaipauksen symboli.

Syyskuussa 1929 hän täyttää 21 vuotta.

Eeva Luotosen kirjahistoria: Miten nuoret Waltarit näkivät Euroopan? 25.07.2014 Yle Radio 1 klo 17.20
Vieraana kulttuurihistorioitsija Ritva Hapuli.
Lukijoina Ville Tiihonen ja Elsa Saisio.

Yle Areena - Eeva Luotosen kirjahistoria: Miten nuoret Waltarit näkivät Euroopan? Ohjelma on kuunneltavissa 25.07.2014 alkaen 30vrk.

Lähteet:
Mika Waltari ja Olavi Lauri: Valtatiet. WSOY 1928.
Mika Waltari: Yksinäisen miehen juna. WSOY 1929.
Mika Waltari: Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925.1978. Toim. Ritva Haavikko. WSOY 1979.

  • Rakkaus on ruma sana, mutta kaunis asia

    Rakas äiti on suomen kaunein sanapari.

    Kun kysytään, mikä on suomen kielen kaunein sana, pitäisi ensin tarkentaa, tarkoitetaanko sillä ihanimman asian nimeä vai soinniltaan miellyttävintä sanaa. Moni pitää kauniina pehmeitä soljuvia äänteitä. Alavilla mailla hallanvaara on klassikko, vaikka sen merkitys uhkaa sadon paleltuvan.

  • Avaruusromua: Sumutorvia, tuhkaa, aaltoja ja aavekaupungin ääniä

    Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia.

    "Yhtäkkiä tajusin, että tein kaiken aivan väärin", toteaa amerikkalainen säveltäjä Steve Moore. "Pyrin aina luomaan jotakin, jolla ei ole alkua eikä loppua", sanoo amerikkalainen elektronimuusikko Taylor Deupree. "Tahdon kertoa äänillä samalla tavoin kuin elokuvaohjaajat kertovat kuvilla", selittää australialainen musiikintekijä Martin Kay. "Me emme tiedä luonnosta vielä juuri mitään", väittää japanilainen äänitaiteilija Yoshio Machida. Huhtikuun Avaruusromut tarjoavat outoja äänimaisemia, kummallisia ajatuksia ja omalaatuista musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Oletko tosikko vai uppoaako ironia?

    Ironia on taitolaji.

    Törmääkö sarkasmiin, ironiaan ja ivaan nykyään yhä useammin, vai tuntuuko vain siltä? Poliitikot selittelevät sanomisiaan väärinymmärrettynä ironiana: “se oli vain läppä!”. Nuoriso muodostaa sarkastisen salakielen salaseuroja. Käänteistä kieltä ymmärtämätön joutuu naurunalaiseksi. Ironia on monesti hauskaa ja nokkelaa.

  • Arto Paasilinnan Ulvova mylläri Lukupiirissä - tule mukaan keskustelemaan!

    Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800

    Tule mukaan radion Lukupiiriin 30.3. klo 19! Ulvova mylläri kysyy, missä menevät normaalin ja hyväksytyn rajat? Kuka lopulta on Ulvovassa myllärissä hullu? Paasilinnan romaani ilmestyi vuonna 1981 ja sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Suomeen. Onko kirjan sanoma edelleen ajankohtainen? Entä millaista on Ulvovan myllärin huumori? Osallistu verkkokeskusteluun tai soita studioon 09 144800.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri