Hyppää pääsisältöön

Dekadentti taiteilijahahmo syntyi 1800-luvun oopiumihöyryissä

Hector Berlioz johtaa Fantastista sinfoniaa. Louis Reybaudin maalaus vuodelta 1846.
Hector Berlioz johtaa Fantastista sinfoniaa. Louis Reybaudin maalaus vuodelta 1846. Hector Berlioz johtaa Fantastista sinfoniaa. Louis Reybaudin maalaus vuodelta 1846. Kuva: Wikimedia Commons fantastinen sinfonia

Nuorten säveltäjien ja kirjailijoiden vimmaiset oopiumitunnustukset johtivat myyttisen rappiotaiteilijan syntyyn.

Vuonna 1830 Pariisissa kuhistiin. Nuoren taiteilijan, Hector Berliozin Fantastinen sinfonia – Episodi erään taitelijan elämästä herätti ihastusta ja paheksuntaa. Kulttuuripiirien oli vaikea ymmärtää, mistä psykedeelisessä teoksessa oli kyse.

Fantastinen sinfonia on kiivasta, pakkomielteistä ja outoa musiikkia. Tarinan sankari rakastuu intohimoisesti naiseen, muttei saa vastakaikua. Epätoivoissaan nuori muusikko päättää riistää itseltään hengen nauttimalla oopiumia. Annos ei tapa vaan heittää sankarin houreen ja unen maailmaan.

Oopiumia vedettiin 1800-luvulla kuin buranaa tänään.

Oiva lääke oopiumi

Tarinan nuori sankari on Hector Berliozin omakuva ja pakkomielteinen rakkaus läheistä sukua hänen omalle palavalle rakkaudelleen näyttelijätär Harriet Smithsoniin. Pakkomielteisyys kuuluu sinfoniassa aivan erityisellä tapaa, sillä Berlioz kirjoitti teokseensa johtoteeman, melodian, joka toistuu muunneltuna teoksen eri osissa. Wagner käytti samaa musiikillista ratkaisua oopperoissaan 1800-luvun puolivälin tienoilla. Berlioz kutsui johtoteemaa ranskankielisellä nimellä idee fixe, joka tarkoittaa käännettynä pakkomiellettä. Johtoteeman kautta kuulee myös, kuinka oopiummyrkytys vaikuttaa sinfonian sävelkieleen.

”Kun katselen itseäni peilistä, kuva tuntuu oudon vääristyneeltä, siitä ei saa mitään tolkkua. Vaikutus on sama kuin olisin ottanut oopiumia”, 25-vuotias Hector Berlioz kirjoitti lääkäri-isälleen. Oopiumi oli oiva lääke ahdistuksen ja masennuksen kausina, jotka eivät suinkaan loppuneet Fantastisen sinfonian kantaesitykseen. ”Kymmenen tippaa laudanumia ja voin unohtaa kaiken huomiseen”, Berlioz kirjoitti isälleen myöhemmin. Oopiumi nautittiin tuohon aikaan usein laudanumin muodossa eli alkoholiin uutettuna.

Oopiuminkäyttäjän ensimmäiset tunnustukset

Hector Berlioz löysi levottomina vuosinaan englantilaisen älykön Thomas De Quinceyn Englantilaisen oopiuminkäyttäjän tunnustuksia -teoksen. Voi hyvin kuvitella, että De Quinceyn teos on inspiroinut Berliozia ottamaan oopiumiharhat osaksi sinfoniaansa.

Thomas De Quincey teki itsestään 1800-luvun oopiumia käyttävän kirjailijan perikuvan. Nykylukijalle hänen teoksensa ”Englantilaisen oopiuminkäyttäjän tunnustuksia” on ensimmäinen huumeiden viihdekäyttäjän tunnustuskirja. Tämän jälkeen oikeastaan kaikkia kuvauksia huumeidenkäyttäjätaiteilijan elämästä upeine houreunineen ja kauhistuttavine vieroitusoirefantasioineen voidaan pitää turhina.
De Quinceyn päiväannokset olivat pyörryttäviä. Enimmillään hänen laudanum-annoksensa tiedetään vastanneen kahta viskipullollista päivässä. De Quincey yhdisti ensimmäisen kerran julkisesti huumeet taiteista nauttimiseen. Erityisesti oopperaan mennessään hän valmistautui elämykseen nauttimalla ison lasillisen laudanumia.

Päihteitä suurkuluttavan taiteilijan hahmo, jimmorrisonien ja villevalojen myyttinen esikuva oli syntynyt.

Jokavaivan lääkkeestä taiteilijoiden inspiraatioksi

Oopiumia vedettiin 1800-luvulla kuin buranaa tänään. Sitä käyttivät kaikki ja kaikkeen. Maanviljelijä lihotti sillä sikojaan ja hoiti hevosiaan. Rouvat hakivat siitä helpotusta kuukautiskipuihin, hysteriaan ja muihin naistenvaivoihin. Perheenäidit käyttivät sitä pienille vauvoilleen apuna nukahtamiseen ja puhkeavien hampaiden aiheuttamaan kolotukseen. Tehdastyöläiset rentoutuivat lomapäivinään oopiumin avulla. Viihdekäyttö-sanaa ei vielä 1800-luvun alussa tunnettu, mutta De Quinceyn myötä alkoi kasvaa se sama kärsivän ja dekadentin taiteilijan kuva, joka vallitsee edelleen populaarikulttuurissa.

Muutamia vuosia Fantastisen sinfonian kantaesityksen jälkeen Euroopassa asenteet oopiumin käyttöä kohtaan alkoivat kiristyä. Mutta Pariisin kaduille ilmestyi eksentrisesti pukeutuneita, poliittisesti radikaaleja kirjailijoita, joita kiinnosti juhliminen, vapaa seksi ja huumeet. Club des Hachischins eli hasiksen syöjien klubi keräsi yhteen sellaisia 1800-luvun loppupuolen taiteilijoita kuin Alexandre Dumas, Honoré De Balzac ja Gustave Flaubert. Romantiikasta päästään symbolismiin, jonka kuvasto alkaa tarjota villejä visioita myös myöhempien aikojen huumeista ja huumeissa kirjoittaville, maalaaville ja säveltäville taiteilijoille.
Päihteitä suurkuluttavan taiteilijan hahmo, jimmorrisonien ja villevalojen myyttinen esikuva oli syntynyt.

*

Kulttuurihistorioitsija Mike Jayn artikkeli ”Opium and the Symphonie Fantastique” kertoo Fantastisesta sinfoniasta ja artikkeli ”The Pope of Opium” vie matkalle Thomas De Quinceyn oopiumihuuruiseen maailmaan. Hasiksen syöjien klubista hän kertoo artikkelissa ”The Green Jam of ’Doctor X’ – Science and Literature at the Club Des Hachischins”.

Kapelimestari Leonard Bernsteinin mielestä Berliozin Fantastinen sinfonia on maailman ensimmäinen psykedeelinen sinfonia. Seuraavissa videoissa Bernstein tulkitsee Fantastista sinfoniaa – Berlioz Takes a Trip vuodelta 1969.





Ranskan kansallisorkesteri Orchestre National de France esittää Fantastisen sinfonian Leonard Bernsteinin johdolla.
  • Avaruusromua: Meri on vapauden symboli

    Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.

    Meren aallot lupaavat vaihtelua elämään. Ne lupaavat uusia asioita. Näin kertoo eräs unikirja meren symboliikasta. Metalli puolestaan symboloi unessa lujuutta ja päättäväisyyttä. Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista, kertoo toinen kirja. Jokainen ihminen näkee vähintään kolme unta joka yö, sanovat unitutkijat. Kaikki näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä muista. Unet puhuvat meille kuvin ja symbolein. Ja unet voivat myös muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Arkielämän taistelusignaalit eivät anna meille rauhaa

    Pitkien vapaiden jälkeen moni kokee arjen taisteluna.

    Vanhoissa lännenelokuvissa saapuvan ratsuväen tunnusmerkki oli signaalitorvi, mutta nykyajan soturin ympärillä on paljon erilaisia signaaleja varoittamassa ja ohjaamassa.

  • Avaruusromua: Muuttaako kulttuuri koneita vai koneet kulttuuria?

    Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita.

    Nykyinen tekniikka vaatii käyttäjältään enemmänkin tietoa kuin taitoa. Tietoa siitä, mitä täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita, uudenlaista osaamista. Kun taito korvautuu tiedolla, meidän suhteemme tekniikkaan muuttuu. Pelkän käytön osaaminen ei ole lainkaan yhtä hauskaa kuin tekeminen, kirjoittaa professori Timo Airaksinen. Avaruusromussa kuunnellaan poimintoja vuoden 2019 ulkomaisesta musiikista. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Meri on vapauden symboli

    Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista.

    Meren aallot lupaavat vaihtelua elämään. Ne lupaavat uusia asioita. Näin kertoo eräs unikirja meren symboliikasta. Metalli puolestaan symboloi unessa lujuutta ja päättäväisyyttä. Metalliset kuulat ovat muistoja menneistä kokemuksista, kertoo toinen kirja. Jokainen ihminen näkee vähintään kolme unta joka yö, sanovat unitutkijat. Kaikki näkevät unia, mutta kaikki eivät niitä muista. Unet puhuvat meille kuvin ja symbolein. Ja unet voivat myös muuttua musiikiksi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Arkielämän taistelusignaalit eivät anna meille rauhaa

    Pitkien vapaiden jälkeen moni kokee arjen taisteluna.

    Vanhoissa lännenelokuvissa saapuvan ratsuväen tunnusmerkki oli signaalitorvi, mutta nykyajan soturin ympärillä on paljon erilaisia signaaleja varoittamassa ja ohjaamassa.

  • "Mun kädet tärisi ja sydän hakkas" – Egenlandin juontajien chätti paljastaa, mitä uusista kotimaan matkakohteista jäi mieleen

    Erilaisten matkakohteiden Egenland 5.1.2020 Areenassa.

    Luola Turun keskustassa, seinäkiipeilyä Vaasan vanhassa vesitornissa, burleskia Rovaniemellä ja suolentiksen MM-kisat. Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén ovat matkustaneet yleisön vinkkien perässä yli 100 erikoiseen paikkaan Suomessa. He laittavat itsensä likoon kolmannen kauden uusissa kohteissa. Mutta mitä he chättäävät kuvausten jälkeen?

  • Tekstiilitaiteilija Anna Maija Aarras: "Neulalla ja langalla voi luoda taidetta."

    Astma haastanut tekstiilitaiteilijan tekemisiä läpi elämän.

    Pitkän uran tekstiilitaiteilijan kapealla polulla kulkenut Aarras on rakastanut työtään intohimoisesti, vaikka astma on läpi elämän yrittänyt lannistaa ja rajoittaa taiteen tekemistä. Taide ja kiinnostus uuteen ovat kuljettaneet taiteilijaa niin Euroopan kuin Aasiankin maissa.

  • Avaruusromua: Muuttaako kulttuuri koneita vai koneet kulttuuria?

    Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita.

    Nykyinen tekniikka vaatii käyttäjältään enemmänkin tietoa kuin taitoa. Tietoa siitä, mitä täytyy tehdä ja missä järjestyksessä. Uudet laitteet vaativat käyttäjiltään uusia asioita, uudenlaista osaamista. Kun taito korvautuu tiedolla, meidän suhteemme tekniikkaan muuttuu. Pelkän käytön osaaminen ei ole lainkaan yhtä hauskaa kuin tekeminen, kirjoittaa professori Timo Airaksinen. Avaruusromussa kuunnellaan poimintoja vuoden 2019 ulkomaisesta musiikista. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Mitä opit maailmalla? Kulttuurin kosmopoliittien tarinat koskettavat

    Mitä olet maailmalla oivaltanut?

    Where are you based, eli missä tukikohtasi on, kysyy taiteilija toiselta maailmalla. Kulttuurin tekijöiden tapa olla kansainvälinen on muuttumassa. Minna Joenniemi kysyy, millaisia tarinoita ja oivalluksia maailmankansalaiset tuovat kotiin tuliaisina.

  • Avaruusromua: Onko kaikki helppoa, kun meillä on koneet?

    Ne laskevat, ajattelevat ja muistavat meidän puolestamme.

    Me ajattelemme helposti kaiken tekemisen olevan nykyään helppoa, koska meillä on koneet ja laitteet apunamme. Kaikki on vaivatonta, kun koneet tekevät asiat meidän puolestamme. Ne laskevat, ajattelevat ja muistavat meidän puolestamme. Professori Timo Airaksinen kirjoittaa, että moderni maailma vaatii tosiasiassa aivan yhtä paljon taitoa kuin perinteinenkin maailma alkeellisine välineineen. Avaruusromussa kuunnellaan poimintoja vuoden 2019 kotimaisesta musiikista. Toimittajana Jukka Mikkola.