Hyppää pääsisältöön

Etsivänero piikittää suoraan suoneen

Synkkämielisyys on vallannut Sherlock Holmesin. Kiihkeä mieli kaipaa tekemistä, mutta ratkaistavia juttuja ei ole. Neulanjäljet täplittävät etsivän käsivartta. Etsivänero kamppailee tylsyyttä vastaan huumeilla.

Italialainen neurologi Paolo Montegazza julkaisi 1800-luvun puolivälin tienoilla artikkelin, jossa hän kertoi selvinneensä kokalehdillä 40 tuntia ilman ruokaa. Pian saksalainen Albert Nieman onnistui eristämään lehdistä niiden vaikuttavan aineosan, kokaiinin. Eikä aikaakaan, kun kokaiinia jo käytettiin lääkkeenä kaikkiin vaivoihin aina silmäkirurgiasta ujouteen.

Sir Arthur Conan Doyle loi samoihin aikoihin huippuälykkään etsivähahmon. Sherlock Holmes oli kirjallisuudessa uusi boheemi herrasmies, joka ei kestänyt porvarillista ja tylsää elämää. Kun rikosten ratkaiseminen ei tuonut elämään jännitystä, etsivä piikitti heroiinia suoraan suoneen. Oopiumi olisikin ollut muotitietoiselle dandylle liian rahvaanomaista.

Holmesin himo narkoottisiin aineisiin ei ollut kokonaan poissa vaan pelkästään ”unessa”.

Himo ei jätä tohtoria rauhaan

Conan Doyle tunsi hyvin viktoriaanisen ajan lääketieteen, joka kehittyy vauhdilla. Lääkärinä ja alkoholistin lapsena Conan Doyle oli perillä riippuvuuksista ja suhtautui niihin jyrkästi. Kenties juuri siksi tohtori Watson suhtautuu alusta pitäen paheksuvasti Holmesin kokaiininkäyttöön. Tai ehkä Conan Doyle vain tarvitsi boheemille Holmesille vastakohdan, johon tavallinen lukija voi samastua ja johon etsivänero voi peilata omaa erinomaisuuttaan. Riippuvuuden kuvaajana Conan Doyle oli kuitenkin edellä aikaansa. Kun Sherlockilla oli juttu kesken, myös kokaiinin käyttö oli tauolla. Mutta etsivän kollegan tohtori Watsonin mukaan Holmesin himo narkoottisiin aineisiin ei ollut koskaan kokonaan poissa vaan pelkästään ”unessa”. Kokaiiniriippuvuuden pysyvyys ymmärrettiin täydessä mitassaan tämän kaltaisena vasta 1980-luvulla.

Jo 1800-luvun lopulla kokaiinin tiedettiin aiheuttavan kohtalokasta riippuvuutta. Aineen myyntioikeuksia alettiin rajata ja valvoa. Lääkäreille kyse oli taloudesta. Vain apteekeille rajattu huumausaineiden myyntioikeus ohjaisi rahavirrat apteekkarien ja lääkärien taskuun. Toinen syy oli kiusallisempi ja henkilökohtaisempi. Huumeongelma oli lääkärien oma ongelma. Ei liene sattumaa, että myös Arthur Conan Doyle kirjoitti Sherlockin ympärille tohtoreita: oli tri Watson, tri Mortimer, tri Treveylan, tri Carthew…

Huumeongelma oli lääkärien oma ongelma.

Vieroitettu tohtori jatkaa rappiolla

Asenteet huumausaineiden käyttöä kohtaan jyrkkenivät. Sherlock Holmesin pikkupahe alkoi muuttaa luonnettaan. Etsiväneron huumevieroitusta seuraamalla näkee, miten koko Eurooppa yritti 1800-luvun lopussa vieroittua aluksi hurmiota herättäneestä kokaiinista. Amerikan kirjamarkkinat osoittautuivat Conan Doylelle ongelmaksi, olihan kokaiini saanut maassa huonon maineen rappiollisena neekerihuumeena. Holmesin kokaiinimieltymykseen viitattiin tarinoissa enää harvoin ja lyhyesti.

Amerikan kirjamarkkinat osoittautuivat Conan Doylelle ongelmaksi.

Tuoreemmissa Sherlock Holmes -tulkinnoissa kokaiini on mukana. Brittiläisestä Uusi Sherlock -sarjasta sankarin huumeidenkäyttö on jätetty pois. Sen sijaan elokuvaohjaaja Guy Ritchien vuonna 2009 luoma action-Holmes löytyy huoneestaan maaninen kiilto silmissään. Watson kysyy, tietääkö Holmes, että hänen nauttimansa aine oli alun perin tarkoitettu silmäkirurgiaan. Myös amerikkalainen Holmes NYC -sarja ottaa etsivän huumeongelmasta kaiken irti: siinä Scotland Yardin neuvonantajana työskennellyt Holmes on vieroitushoidossa New Yorkissa, repsahtelee – ja ratkoo rikoksia.

Alkuperäisen Sherlock Holmesin Arthur Conan Doyle ja tohtori Watson onnistuivat vieroittamaan huumeriippuvuudesta 1900-luvun alkuun mennessä.

*

Kulttuurihistorioitsija Mike Jay kirjoittaa Sherlock Holmesin addiktiosta artikkelissaan ”Watson! – The Needle! Sherlock Holmes and cocaine”.

  • Avaruusromua: Ajatuksista tekoihin!

    20-vuotias DiN-merkki on elektronisen musiikin merkkituote.

    Ian Boddy istuskelee pubissa. Istuu, miettii ja puhuu. Miettii ja puhuu lisää. Ollaan Newcastlessa Iso-Britanniassa. Eletään 1990-luvun loppua. Ian Boddylla on idea. Se on jännittävä, mutta samalla hieman vaarallinen ajatus. Hän aikoo perustaa levymerkin. "OIen ehkä vähän hullu", hän sanoo virne naamallaan. Nyt 20 vuotta myöhemmin hänen luotsaamansa DiN-merkki on kokeellisen ja elektronisen musiikin kansainvälinen merkkituote. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri