Hyppää pääsisältöön

Heroiini siivitti uuden sukupolven jazzia

Saksofonisti Charlie Parker
Saksofonisti Charlie Parker Saksofonisti Charlie Parker Kuva: Wikimedia Commons charlie parker

Jos tahdot soittaa kuin Bird, sinun on elettävä kuin Bird, tiedettiin 1940-luvun jazzpiireissä New Yorkissa.

Vuonna 1952 saksofonivirtuoosi Charlie Parker matkasi Pariisiin. Hänen oli määrä soittaa sinfoniaorkesterin solistina. Yhtyeen matka oli ollut tokkurainen, eikä Parker selvinnyt sängyn pohjalta harjoituksiin. Yhtyeen trumpetisti toi Parkerille listan illaksi kaavailluista kappaleista ja tiedon, että kapellimestari oli raivoissaan. Konsertti oli loppuunmyyty, ja alttosaksofonille tehtyjä vaikeita sovituksia ei periaatteessa ollut edes mahdollista soittaa niitä näkemättä. Kaikki näytti tuhoon tuomitulta.

Parkerin jälkeen jazzissa mikään ei ollut enää niin kuin ennen.
Charlie Parker soitti oman puolituntisen osuutensa ilman ainuttakaan virhettä.

Nero – ja koukussa

Parkerin jälkeen jazzissa mikään ei ollut enää niin kuin ennen. Uusi jazz, bebop, oli huippunopeaa, mutkikasta, arvaamatonta ja päällekäyvää. Parker oli suuri musiikin uudistaja, saksofonisti, boheemi, nero – ja narkomaani.

Charlie Parker joutui viisitoistavuotiaana auto-onnettomuuteen, jossa hän rikkoi muutaman kylkiluunsa ja sai kipulääkkeeksi morfiinia. Vähitellen tilalle tuli heroiini, jota käytettiin vieroittamaan morfiinin käyttäjiä. Pian kävi tosin ilmi, että näin potilaiden riippuvuus vaihtui toiseen, pahempaan. ”Verestä sen kyllä saa pois, mutta ei mielestään”, Parker sanoi heroiinista. Aineen saannin hän turvasi luovuttamalla puolet tekijänpalkkioistaan Emry Byrdille, entiselle priimusoppilaalle ja urheilusankarille, nyt polion halvaannuttamalle kengänkiillottajalle ja jazzdiggarille. Tälle heroiinikauppiaalle Parker levytti oman kappaleenkin Moose the Mooche, hiipivä hirvi.

Verestä sen kyllä saa pois, mutta ei mielestään, Parker sanoi heroiinista.

Svengiä aineista

”Minä tunnen muusikoita, jotka soittavat upeasti vaikka olisivat kuinka aineissa, mutta tunnen myös muusikoita, jotka aineita otettuaan vain sekoilevat ja sähläävät”, muisteli Charlie Parkerin ehkä läheisin soittokumppani, trumpetisti Dizzy Gillespie. ”Ja tunnen muusikoita, jotka soittavat skarpisti vedettyään heroiinia, mutta jotka tipahtavat heti kyydistä, jos ottavat alkoholia.”

Bebop vaati salamannopeaa älyä ja neuroottisella vauhdilla liikkuvia sormia.

Charlie Parkerin, Dizzy Gillespien ja kumppaneiden luomaa musiikkia soitaessa ei ollut varaa sählätä. Sointurakenteet olivat vaikeita ja instrumenteille asetettiin yhä uusia vaatimuksia. Hurjaa vauhtia etenevän musiikin piti vielä svengata luontevasti. Bebop vaati soittajalta sekä salamannopeaa älyä että neuroottisella vauhdilla liikkuvia sormia.

Beboppareiden musiiki oli nopeaa, mutta Charlie Parker ja monet hänen kumppaninsa eivät käyttäneet amfetamiinia tai mitään muuta keskushermostoa kiihottavaa huumetta. He käyttivät oopiumijohdannaista, heroiinia, joka on keskushermostoa lamauttava huume.

Heroiinia kuitenkin pidettiin tärkeänä, jopa korvaamattomana osana Charlie Parkerin taitoja. Kitaristi Jimmy Raney kysyi kerran Parkerilta, mitä hän ajatteli soittaessaan. ”Kun puhallan saksofoniin, minusta tuntuu kuin maailma ympäriltäni katoaisi, minä unohdan koko maailman, jopa naiset, ja joskus kun katson omia sormiani yllätyn, kun tajuan että se olen minä joka soitan”, Parker vastasi.

*

Tältä Charlie Parker ja Coleman Hawkins kuulostivat ja näyttivät studiossa vuonna 1950! Kohdasta 3'00" alkaa Parkerin soolo.

  • Avaruusromua: Ajatuksista tekoihin!

    20-vuotias DiN-merkki on elektronisen musiikin merkkituote.

    Ian Boddy istuskelee pubissa. Istuu, miettii ja puhuu. Miettii ja puhuu lisää. Ollaan Newcastlessa Iso-Britanniassa. Eletään 1990-luvun loppua. Ian Boddylla on idea. Se on jännittävä, mutta samalla hieman vaarallinen ajatus. Hän aikoo perustaa levymerkin. "OIen ehkä vähän hullu", hän sanoo virne naamallaan. Nyt 20 vuotta myöhemmin hänen luotsaamansa DiN-merkki on kokeellisen ja elektronisen musiikin kansainvälinen merkkituote. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Se on vain hieman muuttunut

    Laurie Anderson teki omituisen laulun.

    1980-luvun alussa New Yorkin downtownissa elettiin jännittäviä aikoja. Performanssitaide ja monenlaiset poikkitaiteelliset kokeilut olivat alkaneet kerätä yhä suurempia yleisöjä, ja saada myös taiteellista tunnustusta. Eräs nuorista poikkitaiteilijoista oli Laurie Anderson. 1980-luvun alussa hän teki erään omituisen laulun, joka elää edelleen, hieman muotoaan muuttaneena. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri