Hyppää pääsisältöön

Mika Waltari loi kirjallista psykedeliaa kokaiinista ja kärpässienistä

Mika Waltari (vas.) ja Olavi Paavolainen.
Mika Waltari (vas.) ja Olavi Paavolainen. Mika Waltari (vas.) ja Olavi Paavolainen. Kuva: Wikimedia Commons olavi paavolainen

Ensimmäinen maailmansodan jälkeen Euroopassa nuuskattiin kokaiinia jazzin raikuessa. Myös suomalaiset kulttuuripiirit olivat huumehuuruisia 1920-luvulla.

Ensimmäisen maailmansodan jäljiltä Pariisissa oli paljon mustia amerikkalaissotilaita. Näiltä kaupunki oppi uusia ihmeitä. Tuli uusi musiikki jazz, oli tanssijatar Josephine Baker, jonka paljas musta pinta sai miehet sekoamaan, tutustuttiin kokaiiniin, jota amerikkalaisten tapaan alettiin käyttää nuuskaamalla. Pariisissa vietti aikaa myös suomalaisen papin poika, nuori kirjailija Mika Waltari, joka häilyi uskonnollisuuden ja boheemiuden välillä.

Waltari halusi kirjoittaa ”maailmansodan jälkeisestä kuumeisesta, hermosairaasta, epäilevästä nuorisosta”.

Euroopassa elettiin 1920-luvulla kiihkeää aikaa. Nuori sukupolvi halusi karistaa mielestään ensimmäisen maailmansodan kauhut. Mika Waltari oli suunnitellut jo 17-vuotiaana kirjoittavansa romaanin, joka kertoo ”maailmansodan jälkeisestä kuumeisesta, hermosairaasta, epäilevästä nuorisosta, jazz-musiikista ja maailmanlopun melusta”.

Maisteri Hellaksen kaikki paheet

Suuri illusioni on Waltarin tulkinta kiihkeästä 1920-luvusta. Kirjan keskiössä on uuden ajan jazz-tyttö, itsetietoinen, moderni nainen Caritas. Kirja on kuvaus paitsi saavuttamattomasta rakkaudesta myös kuvaus suomalaisten taiteilijapiirien elämästä Helsingissä ja Pariisissa.

Ennen Suurta illusionia nuori mies löysi Tulenkantajien seuran ja imi vaikutteita muun muassa Olavi Paavolaiselta – tuolta originellilta ja hillittömältä taiteilijalta. Paavolaisesta tuli Suuren illusionin maisteri Hellas, jonka harteille Waltari heitti kaikki ajan paheet aina liiallisesta alkoholinkäytöstä kokaiiniin ja epämääräisistä suhteista saatuun sukupuolitautiin. Sukupuolitautia Paavolaisella ei tiettävästi ollut, mutta muilta osin Waltarin ei tarvinnut edes liioitella maisterin boheemeja piirteitä. Tulenkantajien kirjailijaryhmittymä haki inspiratsioonia Paavolaisen huvilalleen sisustamasta itämaisesta huoneesta ja juhlista, joissa piti hänen mielestään olla ”bolssia, likööriä, punssia, viinaa, oopiumia, tupakkaa, kukkia, piippuja…”

Syntyy teoksia, joissa ollaan kummallisissa, psykedeelisissä tunnelmissa.

Salakauppaa Helsingin kahviloissa

On huomattavasti helpompaa kuvitella taiteilijat nuuskaamaan kokaiinia Pariisin ja Berliinin cabaret-ravintoloihin kuin Helsingin kuppiloihin. Kokaiinin käyttö oli 1920-luvun Helsingissä kuitenkin yleistä. Myös suomalaisissa kulttuuripiireissä oltiin morfiinikoukussa ja haettiin tietoisuuden uusia tasoja kokaiinista, aikakauden muotihuumeesta. Tämä näkyi myös kirjallisuudessa. Syntyi Suuri illusioni ja muita teoksia, joissa ollaan kummallisissa, psykedeelisissä tunnelmissa, vedetään kokaiinia ja liotellaan kärpässieniä konjakkiin.

Useissa helsinkiläiskahviloissa harjoitettiin salakauppaa, ja poliisiin haaviin ainetta jäi takavarikoissa kilokaupalla. Määrät olivat jopa suurempia kuin tänä päivänä. Niin suuria, että kansainliitto puuttui suomalaisten huumeidenkäyttöön 1930-luvulla.

Hallusinaatioita ja henkimatkoja

Netin keskustelupalstoilla törmää usein Mika Waltarin nimeen. Romaani Neljä päivänlaskua kertoo Sinuhe egyptiläisen synnystä. Tarina alkaa siitä, kun päähenkilö löytää sydämensä vaimonsa vaatekaapista ja kadottaa sen pian uudelleen sinisilmäisen naisen asunnolle. Sydämensä kadottanut mies viettää kesää huvilalla, jonka ullakolla asustelee egyptiläisten henkiä. Niistä muuan Sinuhe vaatii miestä kertomaan tarinansa. Kirja on alusta loppuun melko psykedeelinen ja tarjoaa mahdollisuuksia monenlaisiin spekulaatioihin.

Paranormaaleihin ilmiöihin keskittyvillä keskustelupalstoilla pohditaan, onko Sinuhe egyptiläinen syntynyt muinaisten egyptiläisten henkien sanelemana. Selittäisihän se joidenkin mielestä sen, miten Mika Waltari saattoi tietää niin paljon Egyptistä käymättä siellä koskaan. Sieniin ja muihin tajunnanlaajentajiin keskittyvillä palstoilla puolestaan pohditaan, onko Waltari synnyttänyt mestariteoksensa hallusinogeenien voimalla.

Mika Waltari Kansallisbiografiassa.
Sinuhe Egyptiläinen -kuunnelman tarjoaa Elävä arkisto.

Kommentit
  • Nimesi on juhlan arvoinen

    Nimipäivien juhliminen on katoavaa kansanperinnettä.

    Haluaisitko herätä nimipäiväsi aamuna torvisoittoon ja lauluun? Naamiaisasuihin pukeutuneet ystäväsi heittäisivät sinut korkealle ilmaan hurraa-huutojen säestyksellä. Vastavuoroisesti sinulta odotettaisiin päivällä runsasta kestitystä, tai muuten olisi uhkana tulla heitetyksi sikolättiin. Nimipäiväjuhlien piirileikit ja tanssit jatkuisivat pelimannin säestyksellä seuraavaan aamuun asti.

  • Avaruusromua: Musiikki on kuin tutkimusmatka

    RMI uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä.

    Minä uskon siihen, että jos antautuu soittamaan useiden kymmenien minuuttien minuutin mittaisia esityksiä, se osoittaa, että uskoo asiaansa ja on valmis ottamaan riskejä. Näin sanoo Radio Massacre International -yhtyeen kosketinsoittaja Steve Dinsdale. Hän ja hänen yhtyetoverinsa ovat aina uskoneet improvisaatioon. He ovat sitä mieltä, että tällä tavoin syntynyt musiikki on kuin tutkimusmatka. Musiikki antaa mahdollisuuden löytää ääniä, joita ei ehkä enää koskaan löydä uudelleen. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri