Hyppää pääsisältöön

Realismi korvasi porttiteorian huume-elokuvissa

Trainspotting
Trainspotting Kuva: Wikimedia commons trainspotting

Huume-elokuvat valistivat, moralisoivat ja pelottelivat, kunnes Trainspotting uudisti koko genren.

Eletään 1980-luvun Edinburghissa. Nuoret käyvät baareissa, heittävät läppää, ihastuvat, harrastavat seksiä, etsivät töitä. He ajelehtivat päivästä toiseen ilman selkeää päämäärää.

Työttömillä nuorilla on vain yksi vakavasti otettava harrastus, heroiini.

Danny Boylen ohjaama Trainspotting vuodelta 1996 kuvaa parikymppisen kaveriporukan puuhia. Päähenkilö Mark Renton asuu kimppakämpässä ystäviensä Sick Boyn, Spudin ja Allisonin kanssa. Heidän kanssaan asuu myös Allisonin vauva Dawn. Työttömillä nuorilla on vain yksi vakavasti otettava harrastus, heroiini.

Merkityksetöntä puuhastelua pikkukaupungeissa

Huumeiden kanssa touhuavista pikkukaupungin työttömistä nuorista syntyi myös 2000-luvun alussa suomalainen dokumenttielokuva Reindeerspotting – pako joulumaasta. Nimi viittaa tietenkin Trainspotting-elokuvaan. Trainspotting tarkoittaa englantilaista harrastusta, jossa yritetään bongata mahdollisimman monta veturin numeroa. Harrastus toimii allegoriana merkityksettömälle puuhastelulle. Jotain on tehtävä silloinkin, kun ei ole mitään tekemistä. Edinburghilaisnuoret valitsivat junien sijaan heroiinin.

Trainspotting on yksi kiistellyimmistä brittielokuvista.

Reindeerspottingin keskushenkilö Jani on valinnut heroiinin korvaushoidoksi tarkoitetun Subutexin. Nuoret miehet katselevat ikkunasta porokisoja. Kesken kaiken yksi heistä hyppää kamapäissään parvekkeelta kadulle.

Trainspotting on yksi kiistellyimmistä brittielokuvista. Sen vaikutus nuorisokulttuuriin oli ilmestymisaikanaan valtava. Se valittiin kymmenen Britannian kaikkien aikojen parhaan elokuvan joukkoon. Elokuvan soundtrack myi maailmanlaajuisesti valtavia määriä.

Valistuselokuvat toistavat porttiteoriaa

Nuoruutensa 1980-luvulla Edinburghissa elänyttä sukupolvea kutsutaan Trainspotting-sukupolveksi. Tuosta sukupolvesta moni on nyt kuollut yliannostuksiin, aidsiin ja itsemurhiin. Elokuvan nuoret työttömät narkomaanit eivät ole säälittäviä olosuhteiden uhreja. He valitsevat huumeidenkäytön itse, vaikka osasyynä onkin se, ettei muuta tekemistä ole. Elokuvaa syytettiin heroiininkäytön ihannoimisesta.

Suomessa keskusteltiin vuonna 2010 siitä, miten huumeita saa elokuvissa esittää. Valtion elokuvatarkastamo asetti Reindeerspottingille 18 vuoden ikärajan, koska se esittää huumeiden käyttöä ja rikoksia yksityiskohtaisesti. Aina kun huumeita on näytetty elokuvissa, on päädytty keskustelemaan siitä, houkutteleeko elokuva nuoria huumeiden käyttäjiksi.

Oopium, morfiini ja kokaiini muuttuivat koko kansan itselääkintäaineista paheksutuiksi huumausaineiksi 1900-luvulle tultaessa. Hollywood alkoi tuottaa 1920-luvulta alkaen moralistisia varoituselokuvia nuorisolle. Näissä eksploitaatioelokuvissa kiltti tyttö tai poika erehtyy kokeilemaan jotain huumetta.

Riippumatta siitä, onko kyseessä marihuana, kokaiini vai heroiini, hän suistuu kertalaakista turmion tielle. Seuraa hulluja hourekuvia, varomatonta seksiä, väkivaltaa ja lopuksi täydellinen rappiotila tai kuolema. Tunnetuin exploitaatiovaiheen huume-elokuvista on Reefer madness vuodelta 1936.

LSD-villitys tuotti tunnetuimmat huume-elokuvat

Eurooppalainen taide-elokuva antoi 1950-luvulla yhä enemmän vaikutteita myös Hollywoodiin, ja huumeet alkoivat tulla aiheeksi myös vakavammin otettavissa filmituotannoissa. Sävy tosin oli yhä moralisoiva. Esimerkiksi Jack Arnoldin vuonna 1958 ohjaama nuorisoelokuva High school Confidential noudatteli tunnollisesti porttiteoriaa: tupakka johtaa suoraan marihuanaan, joka johtaa väistämättä kovempiin huumeisiin, jotka johtavat väistämättä rappioon ja kuolemaan.

Huumausaiheista puhuttiin enemmän kuin koskaan 1960-luvulle tultaessa. LSD-villitys näkyi myös elokuvissa. Vuonna 1967 valmistunut Roger Cormanin The Trip oli aikansa hitti ja skandaali. Elokuva LSD:n avulla itseään etsivästä mainoselokuvien tuottajasta ei ollut juoneltaan ihmeellinen, mutta elokuva ladattiin täyteen erikoisefektejä ja outoja lavastuksellisia asetelmia. Psykedeliaa palvova nuoriso otti sen omakseen. Elokuvaa ei kielletty, mutta pääosaa näyttelevän Peter Fondan kasvoille heijastettiin loppuosan kohtauksiin rikkoutuneen lasin särökuvio: LSD ei suinkaan ratkaissut hänen ongelmiaan.

Easy Riderin jälkeen huumeet ovat olleet arkipäiväinen osa elokuvaa.

Vuonna 1969 valmistui yksi edelleen tunnetuimmista ja arvostetuimmista huume-elokuvista, Dennis Hopperin Easy Rider. Sen jälkeen huumeet ovat olleet arkipäiväinen osa elokuvaa. Pari vuotta myöhemmin 1971 valmistunut Paniikki piikkipuistossa puolestaan julistettiin Englannissa täydelliseen esittämiskieltoon heti. Ensimmäisen kerran se esitettiin täysin leikkaamattomana vasta vuonna 2002.

Tosi ja taru ovat lähellä toisiaan

Huume-elokuvissa yleisin juoni on, että päähenkilö kamppailee riippuvuutensa kanssa. Hän pääsee kamasta eroon tai kuolee siihen. Trainspotting oli ensimmäinen huume-elokuva, jossa sanotaan suoraan, että heroiinin piikittämisestä tulee mahtava olo.

Myös riippuvuus ja vieroitusoireet kuvataan elokuvassa perusteellisesti. Kuka tahansa on valmis pettämään kenet tahansa kaman takia. Dawn-vauva kuolee sänkyynsä samaan aikaan, kun äiti piikittää heroiinia. Rentonin ystävä Tommy kuolee piikittämisestä saamaansa aidsiin. Renton itse ottaa yliannostuksen ja joutuu sairaalaan.

Reindeerspottingissa Janin haave toteutuu, hän pääsee pois Rovaniemeltä. Jani varastaa lähikaupan kassakaapista 5 000 euroa ja lähtee ohjaaja Joonas Neuvosen kanssa kiertomatkalle Eurooppaan.

Matkalla Jani päättää lopettaa aineiden käytön. Hän hävittää loput kamat ja tarvikkeet Välimeren rannalle kiven koloon. Muutaman päivän kuluttua hän vetää taas aineita ja palaa Rovaniemelle.

Trainspotting-elokuvan maailmassa Mark Renton jätti huumeet ja valitsi elämän. Reindeerspotting-elokuvan jälkeisessä todellisuudessa Jani valitsi toisin. Elokuvan ilmestymisen jälkeen hän matkusti Kambodzhaan, katosi ja löytyi lopulta kuolleena.

Kommentit
  • Avaruusromua: Ajatuksista tekoihin!

    20-vuotias DiN-merkki on elektronisen musiikin merkkituote.

    Ian Boddy istuskelee pubissa. Istuu, miettii ja puhuu. Miettii ja puhuu lisää. Ollaan Newcastlessa Iso-Britanniassa. Eletään 1990-luvun loppua. Ian Boddylla on idea. Se on jännittävä, mutta samalla hieman vaarallinen ajatus. Hän aikoo perustaa levymerkin. "OIen ehkä vähän hullu", hän sanoo virne naamallaan. Nyt 20 vuotta myöhemmin hänen luotsaamansa DiN-merkki on kokeellisen ja elektronisen musiikin kansainvälinen merkkituote. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Se on vain hieman muuttunut

    Laurie Anderson teki omituisen laulun.

    1980-luvun alussa New Yorkin downtownissa elettiin jännittäviä aikoja. Performanssitaide ja monenlaiset poikkitaiteelliset kokeilut olivat alkaneet kerätä yhä suurempia yleisöjä, ja saada myös taiteellista tunnustusta. Eräs nuorista poikkitaiteilijoista oli Laurie Anderson. 1980-luvun alussa hän teki erään omituisen laulun, joka elää edelleen, hieman muotoaan muuttaneena. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Elokuvat

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri