Hyppää pääsisältöön

Musta Barbaari keskeytti Megadethin Qstock-keikan − heitettiin ulos festarialueelta

Megadeth keskeytti Mustan Barbaarin keikan Qstockissa. Musta Barbaari näytti, että hänen silmilleen ei hypitä ja maksoi samalla mitalla takaisin.

Musta Barbaari

Mustan Barbaarin lauantain Qstock-keikka keskeytyi yllättäen, kun musiikki ja mikrofonit menivät mykiksi kesken kappaleen. Syynä tähän oli Kalevan mukaan päälavalla alkanut Megadethin keikka.

Räväkkyydestään tunnettu Musta Barbaari päätti näyttää Megadethille, ettei hänen silmilleen ole hyppimistä. Oman lyhyeksi jääneen keikkansa jälkeen Barbaari kiiruhti Megadethin keikalle − ja suoraan lavalle. Järjestelyhenkilökunta joutui poistamaan räppärin lavalta ja koko festivaalialueelta.

Qstockin festivaalijohtaja Mikko Forsten kertoo Kalevalle, että Megadethin kiertuemanageri oli kieltänyt muiden artisten esiintymisen Megadethin keikan alkaessa.

Musta Barbaari ilmoitti tekemisestään Twitterissä ja Facebookissa. Tempaisu sai suosiota suomalaisten julkkisten keskuudessa.

Barbaarin puolelle asettuivat esimerkiksi Brädi ja urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori

Skip Twitter post

Skip Twitter post

Muokattu 26.7.2014 16:06 Megadeth-yhtyeen kirjoitusasu korjattu.

Lue myös:

Musta Barbaari YleX:lle: En tee rikosilmoitusta rasismikommenteista

Netissä kiertävä Megadethin vaatimuslista kummastuttaa: Emme soita, jos uimahallin sauna on päällä

Megadethin Qstock-uhkaus: Emme soita, jos VIP-teltassa tarjoillaan lohta

Musta Barbaari YleX:lle: Järjestäjän mukaan pilasin urani

Musta Barbaari: Väistin kolmea vartijaa ennen kuin pääsin Megadethin lavalle

Lähteet: Kaleva, Twitter