Hyppää pääsisältöön

Paavo Helistö - radiomies ja pelimanni

Serpentti-puhallinyhtye soittaa, äänisuunnittelija Pentti Männikkö äänittää
Serpentti-puhallinyhtye soittaa, äänisuunnittelija Pentti Männikkö äänittää Kuva: YLE/Timo Asikainen serpentti-puhallinyhtye

Paavo Helistön elämän on aina täyttänyt musiikki. Kun hän oli 14, isä toi Helsingin-matkaltaan tuliaisiksi klarinetin, mistä alkoi elinikäinen klarinetinsoitto. Todellisen herätyksen - nimittäin kansanmusiikkiherätyksen - Paavo Helistö koki, kun päätyi työnsä puolesta Kaustisen kansanmusiikkijuhlille.

”Kaustisella tutustuin Konsta Jylhään, joka oli maanläheinen, aito ihminen, jonka ei tarvinnut esittää mitään”, kertoo Paavo Helistö. Hän teki juhlilla radio-ohjelmia ja pääsi seuraamaan Konstan kammarissa Purppurapelimannien harjoituksia. ”Siellä olen oppinut elämässäni ehkä eniten.”

Paavo Helistön nimi saattaa olla tuttu pitkään Yle Radio 1:n ohjelmia kuunnelleille. Vuonna 1957 sanomalehdestä luettu ilmoitus, jossa etsittiin osanottajia Yleisradion äänitarkkailijakurssille, johti nimittäin siihen, että Helistö päätyi Ylelle töihin 40,5 vuodeksi. Päivääkään hän ei tosin tehnyt äänitarkkailijan töitä, vaan tie vei musiikkitoimittajaksi ja musiikkitoimituksen toimituspäälliköksi.

Elämässä on säilynyt kuitenkin myös musiikin tekeminen itse. Nyt eläkeläisenä Helistö soittaa edelleen klarinettia muun muassa Serpentti-puhallinyhtyeessä. Ja on musikaalisuus näkynyt matkan varrella esimerkiksi näinkin:

Kuuntele Musiikin voima: Paavo Helistö - radiomies ja pelimanni Yle Radio 1 pe 1.8. klo 11 ja su 3.8. klo 13 sekä Yle Areena 30 päivää lähetyksen jälkeen.

Ohjelman musiikit:
Quincy Jones – Henri Salvador: The Midnight Sun Will Never Set (Puhallinyhtye Serpentin jäsenet: Maija Ahtee, baritonitorvi, Kari Ketola, altto, Lalli Niemi, baritoni, Seppo Piipari, tuuba, ja Paavo Helistö, klarinetti)
Kansansävelmä (sov. Pekka Karvanen): Duvid, shpil es nokh a mol (Puhallinyhtye Serpentti)
Einojuhani Rautavaara: Pelimannit, sarja jousiorkesterille: 1. Närböläisten braa speli 2. Kopsin Jonas 3. Klockar Samuel Dikström 4. Pirun polska 5. Hypyt (Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, joht. Juha Kangas).
Toivo Kuula: Merenkylpijäneidot (Taru Valjakka, sopraano, ja RSO, joht. Jukka-Pekka Saraste)
Konsta Jylhä: Konstan parempi valssi (Kaustisen Purppuripelimannit, joht. Konsta Jylhä)
George Shearing: Lullaby of Birdland (Puhallinyhtye Serpentti)

Ohjelman on toimittanut Timo Asikainen.

Lue lisää Yle Radio 1:n kesäsarjasta Musiikin voima.

  • John Luther Adamsin äänimaisema pitää otteessaan

    John Luther Adamsin äänimaisema pitää otteessaan

    Yhdysvaltalainen John Luther Adams (s. 1953) tunnetaan vahvoja mielikuvia ja tilavaikutelmia tuovista äänimaisemistaan. Nyt päätöksensä saa 2010-luvulla valmistunut orkesteriteosten trilogia. Ensin oli Become River, sitten menestysteos Become Ocean, ja viimeisimpänä nyt ensilevytyksensä saanut Become Desert.

  • Mälkin ja HKO:n pirteää Bartókia

    Mälkin ja HKO:n pirteää Bartókia

    Maltillista levytystahtia ylläpitävä Helsingin kaupunginorkesteri on ylikapellimestarinsa Susanna Mälkin johdolla taltioinut Béla Bartókin varhaista näyttämömusiikkia.

  • Heinisen tuttuja uutuuksia

    Heinisen tuttuja uutuuksia

    Viime vuonna 80 vuotta täyttänyt Paavo Heininen tunnetaan sävellystuotantonsa lisäksi ennen kaikkea opetustyöstään. Heininen on arvostettu pedagogi, joka Sibelius-Akatemian sävellysprofessorin virassa toimiessaan oli taidemusiikin alueella merkittävä esteettisten suuntaviivojen määrittäjä Suomessa.